Kuva: Charlotte Estman-Wennström
Kävin katsomassa Helsingin Kaupunginteatterin musikaalin, Next to Normalin, Studio Pasilassa 3.2.2011. HKT:n sivuilla Next to Normalia luonnehditaan mm. seuraavasti: NTN on kuuden hengen musikaali, jossa tunteet ovat pinnassa, mutta musta huumori herkässä. Asioista puhutaan suoraan ja todellisuus kohdataan ilman pehmusteita. Next to Normal on rehellinen ja kiertelemätön, ravisteleva ja tosi.
NTN on varta vasten musikaaliksi kirjoitettu ja se on ensimmäistä kertaa esitetty off-Broadwaylla vuonna 2008.
Next to Normalin juonesta en viitsi paljoa sanoa, sillä esitys on paljon varmasti paljon vaikuttavampi kun juonesta ei tiedä (lähes) mitään (tämä oli tiedostettu myös käsiohjelmassa, sillä siinä ei ollut synopsista, vain laulujen nimet). Perusteemoina olivat kuitenkin mielialahäiriöt, rakkaus, perhe ja se, miten tunteet ja tapahtumat voivat heitellä perheyksikköä erilaisiin sfääreihin, huipuista synkkiin laaksoihin.
Next to Normalin juonesta en viitsi paljoa sanoa, sillä esitys on paljon varmasti paljon vaikuttavampi kun juonesta ei tiedä (lähes) mitään (tämä oli tiedostettu myös käsiohjelmassa, sillä siinä ei ollut synopsista, vain laulujen nimet). Perusteemoina olivat kuitenkin mielialahäiriöt, rakkaus, perhe ja se, miten tunteet ja tapahtumat voivat heitellä perheyksikköä erilaisiin sfääreihin, huipuista synkkiin laaksoihin.
Valehtelematta voin sanoa, että Next to Normal oli vaikuttavin musikaali, jonka olen lavalla nähnyt. Raastavan kaunis, surullinen, toiveikas, kaunis.
Ei voinut olla kuin ylpeä suomalaisista näyttelijöistä. Jonna Järnefelt, Juha Junttu, Tuukka Leppänen, Vuokko Hovatta ja Antti Timonen olivat kaikki rooleissaan upeita, vaikka täytyy myöntää että loistavimpina tähtinä bravuurasivat Järnefelt ja Leppänen. Järnefelt on joutunut tekemään paljon työtä päästäkseen noin aidosti sisälle hahmoonsa ja herranjestas se nainen osaa laulaa! Leppänen vaikutti minut jo Wickedissä, tässä nyt viimeistään tuli fiilis että tuosta miehestä kuullaan vielä lisää.
Lavastus oli pelkistyksessään ja metallinhohdossaan hieno. Kuuden hengen orkesteri soitti ammattitaidolla ja herkkyydellä. Nautin.
Lavastus oli pelkistyksessään ja metallinhohdossaan hieno. Kuuden hengen orkesteri soitti ammattitaidolla ja herkkyydellä. Nautin.
Ja todella. Kuinka näyttelijät pystyivätkin tulemaan jotenkin niin lähelle, aidoiksi, käsinkoskeltaviksi. Minulla kesti hetken, että pääsin tarinaan todella sisään mutta sitten - aiai. Harvoin sitä näkee esitystä, jossa näyttelijät todella itkevät eläessään hahmojensa elämää. Itkin minäkin. Ja olen edelleen vaikuttunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.