Kehujen ja yleisen suitsutuksen sekä oman mielenkiinnon perusteella menin eilen katsomaan Darren Aronofskyn elokuvaa Black Swan. Odotukset olivat korkealla, vaikka vähän jännittikin, sillä elokuvaa oli mainostettu myös varsin maaniseksi.
Lyhyt juonihahmotelma
Elokuvan päähenkilö on Nina, New Yorkin kaupunginbaletin tanssija, joka on todella omistautunut baletille. Ninan suuri haave toteutuu, kun hänet valitaan Joutsenlammen uutuusversioon tanssimaan sekä valkoisen että mustan joutsenen osat. Valkoinen joutsen on Ninalle lastenleikkiä, mutta mustalle joutsenelle antautuminen on vaikeampaa. Tarina keskittyy siihen, kun Nina taistelee rooliensa kanssa ja alkaa vähitellen löytää oman mustan joutsenensa, omituisin seurauksin.
Elokuva oli todella vaikuttava. Avomieheni kommentti oli: Vaikuttavin elokuva aikoihin. En suosittele sitä kenellekään. Ja todellakin. Itse myös reagoin varsin voimakkaasti, ja lopputeksteihin mennessä olikin hikoiltu ja puristettu käsiä lähes kramppiin asti. Aronofsky on kuvannut hyvin tiiviillä, dokumentaarisella tyylillä, joka tuo suuren osan pelottavuudesta. Koko elokuvan ajan ollaan hyvin lähellä Ninaa, ja kaikki eletään hänen perspektiivistään.
Suuri osa elokuvasta toistaa Joutsenlammen teemoja - rakkautta, menetystä, intohimoa. Jopa elokuvan todella hyvin sopiva ja jopa kammottava soundtrack on muokattu Joutsenlammesta; Clint Mansellin tekemä musiikki perustuu Joutsenlammen musiikin soittamiseen takaperin ja vääristellysti.
Kyseessä ei siis ole perinteinen tanssielokuva, vaikka sillä onkin tiettyjä samoja elementtejä esimerkiksi Flashdancen ja Save the Last Dancen kanssa - tanssijoilla on aina unelma. Enemmän kuitenkin luovitaan mielen syövereissä ja ihmissuhteissa.
Natalie Portman oli todella upea Nina, enkä ihmettele laisinkaan että hän sai suorituksestaan Oscarin. Enemmän ihmettelen sitä, miten Portman on selvinnyt elokuvan teosta täysissä järjissään. Hatunnosto siis.
Myös Ninan äitiä esittävä Barbara Hershey, Ninan ystävää/kilpakumppania esittävä Mila Kunis ja baletin ohjaajana toimiva Vincent Cassel olivat suorituksissaan upeita ja maanisiakin.
Suosittelen elokuvaa, mutta varauksella. Nyt, nukutun yön jälkeen, on elokuvan kammottavuus vaihtunut myös kauneudeksi, sillä sitä se myös oli; erittäin upea ja visuaalinen, ajoittain särkevän kaunis elokuva. Puvut, meikit, musiikki, tanssi, niin kauniita. Joskus haluan nähdä tämän uudelleen. Mutta en vielä vähään aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.