Siri Hustvedt: Vapiseva nainen - Hermojeni tarina / ja vähän muuta

Voi sitä jännitystä ja iloa, kun huomasin että Hustvedtilta oli tullut uusi kirja! Luin muutaman blogitekstin silmäillen (ainakin Ilse ja Leena Lumi ovat tehneet omat arvionsa tästä) ja ei kun kirjaston sivuille varausta tekemään. Blogien perusteella olin hyvin varautunut siihen, että Vapiseva nainen (Otava, 2011; The shaking woman or a history of my nerves 2009) ei tulisi tarjoamaan samanlaista fiktiivistä viihdytystä kuin Hustvedtin edelliset kirjat ja se oli ehkä hyvä, muuten olisin ehkä ollut kirjaan pettynyt.

Minusta vaikuttaa siltä, että takaisin palaaminen voikin joskus olla eteenpäin menemistä. Vapisevan naisen etsiminen heittelee minua sinne tänne, sillä loppujen lopuksi siinä on kyse myös sellaiste näkökulmien etsimisestä, jotka voivat valaista sitä kuka tai mikä hän on. Ainoa asia, josta olen varma, on se että en voi tyytyä katsomaan häntä yhdestä ainoasta ikkunasta. Minun on voitava nähdä hänet kaikista kulmista.

Vapiseva nainen  lähtee käyntiin mielenkiintoisesta asetelmasta. Hustvedt on pitämässä puhetta kuolleen isänsä muistolle yliopiston pihalla. Yliopiston, jossa hänen isänsä opetti ja jonka pihalle on isän kunniaksi istuttettu mänty. Aivan yllättäen Hustvedt alkaa selittämättömästi vapista. Puhe ei katkea, mutta vapina jatkuu puheen loppuun saakka.

Kohtaus ei jää yksittäiseksi, ja Hustvedt päättää lähteä matkalla etsimään omaa vapisevaa naistaan. Mystisten vapinakohtausten lisäksi Hustvedtilla on paha migreeni, jonka hän on kuitenkin hyväksynyt osaksi omaa itseään. Vapiseva nainen on oikeastaan pitkä essee erilaisten psyykkisten sairauksien historiasta ja siitä, miten ihmisen psyykettä, aivoja ja muistia on aikojen saatossa tutkittu ja tulkittu.

Kirja oli minulle henkilökohtaisesti ajankohtainen, sillä käyn juuri hieman samankaltaisia tutkimuksia läpi omassa elämässäni. Tämä todennäköisesti vaikutti hyvin paljon kiinnostuneisuuteeni kirjaa kohtaan; se ja lisäksi pieni luonnontieteilijä minussa on aina kiinnostunut tällaisesta. Varsinkin kun melko harvoin saa eteensä tieteellistä tekstiä jonka lukeminen ei kuitenkaan ole suossa kahlaamista.

Eihän tämä silti mikään kovin kevyt kirja ollut. Tieteellisempiä pätkiä kevensivät kuitenkin hyvin Hustvedtin omat reflektoinnit aiheeseen sekä lukuisat case-esimerkit ihmisistä, joilla on ollut erilaisia neurologisia tai psyykkisiä tiloja. Synestesia, hysteria, la belle indifference.. Kiinnostavaa. Lisäksi erityisesti muistia ja muistamista sekä tiedon käsittelyä ja lukemista kuvaavat pätkät olivat mielenkiintoisia.

Näen kaikki lukemani romaanit kuvina, ja myös muistan keksimäni kuvat. Jotkut niistä olen lainannut oman elämäni tutuista paikoista. Joidenkin taas arvelen olevan peräisin näkemistäni elokuvista, kirjojen kuvituksista ja maalauksista. Minun täytyy voida sijoittaa henkilöt jonnekin.

(sama vika)

Vastarinnan voittaminen on yksi lukemisen nautintoja. Joitakin tekstejä on lähes mahdottoman vaikea lukea, ja kun valo yhtäkkiä välkähtää jotakin vaikeaselkoista kohtaa lukiessa, sen ymmärtämisestä (tai tunteesta että on ymmärtänyt) tulee onnellinen olo.

Vapiseva nainen oli ehdottomasti erittäin kiinnostava kirja. En kuitenkaan suosittelisi sitä ensimmäiseksi luettavaksi Hustvedtiksi, sillä jos faktamainen teksti ei innosta saattaa samalla vahingossa estää itseään tarttumasta Hustvedtin muihin loistaviin romaaneihin. Oma suosikkini on Kaikki mitä rakastin ja odotan sitä hetkeä, jolloin pääsen taas uppoamaan sen kauniiseen ja pelottavaankin maailmaan.

(Ai niin ja täytyy vielä vähän rutista! Minua ärsytti todella paljon kirjan takakansitekstissä ollut lause Kuinka sivistynyt älykkö voi noin vain menettää ruumiinsa hallinnan? En oikein tiedä miksi tämä sai minut näkemään niin paljon kirkasta punaista. Mielestäni on jotenkin huvittavaa ja samalla väärin tuollainen ajatusmalli, että olisi jotenkin epätodennäköisempää että "sivistynyt älykkö" saisi vapinakohtauksen. Eiväthän ne vapinat ja muut ole millekään "epäsivistyneemmälle" kansalle yksinoikeudella varattu. Huokaus. No niin, sainpa sanottua. Kiitos.)

***

Tänäänkin posti toi minulle odotetun pienen paketin. Löysin itseni viime viikolla Cicin korut-blogista ja minun oli aivan pakko saada itselleni ihanat Filippa-korvakorut. Ja tänään oli eteisen lattialla voi niin kaunis itse tehty kirjekuori jonka sisällä ihana paketti ja kaunis valokuva sekä tietysti ne odotetut korvakorut. Kiitos kiitos kiitos!

Aamulla tein töitä kahvilassa. Se oli minulle jotenkin todella eksoottinen ja miellyttävä kokemus. Olen minä toki ollut palavereissa kahviloissa ja lukenut niissä tenttiin mutta se että istuu oman koneensa kanssa pöydässä kahvin ja omenalehtileivoksen kanssa - olipa se hauskaa!

Lisäksi söin tänään vähän, tai oikeastaan paljon normaalia paremman lounaan. Ystäväni opiskelee Omniassa ravintolakokiksi ja hänellä oli tänään opiskelukaverinsa kanssa yhteinen näyttö teemalla fine dining. Ja voihan! Amuse bouche, neljä ruokalajia, juustotarjotin ja jälkiruoka. Muun muassa kylmäsavulohi-tartar vihreän parsan ja hollandaise-kastikkeen kera, sahramikeitto kampasimpukan kera ja oma suosikkini poron sisäfile maa-artisokkapyreellä ja luumukastikkeella (olisin voinut mennä tämän ruokalajin kanssa naimisiin). Jälkiruoaksi aivan loistava suklaafondant ja mantelijäätelöä sekä appelsiinisorbetti. Niin ja ruokailu tapahtui klo 12-15 ja minulla ei edelleenkään ole nälkä. Kohta samoissa tunnelmissa katsomaan Top Chefiä joka on Pasilan lisäksi ainut meillä tällä hetkellä tv:stä seurattava sarja.

Kiitos vielä teille kaikille blogini lukijoille, uusille ja vähän vanhemmille! Ihanaa loppuviikkoa!