Carol Shields: Pikkuseikkoja

Pääsiäinen on vietetty muuton huipennuksessa ja kyläreissuilla. Syötyä tuli paljon hyvää ruokaa roudauksen lomassa ja eilen tutustuin hyvässä seurassa kolmen uuden lautapelin maailman. Ei hassumpaa. Tänään toivuimme muutosta käyden elokuvissa katsomassa Vettä elefanteille. Ei lainkaan hassumpi, siitä ehkä lisää huomenna.

Pikkuseikkoja (Otava, 2011; Small Ceremonies 1976) ehdin oikeastaan saada loppuun jo ennen pääsiäistä, mutta aika ei vain riittänyt siihen että olisin istunut koneen ääreen ja kirjoittanut tämän. Pikkuseikkoja oli ensimmäinen Carol Shieldsini ja moni lupaili minulle, että tulisin pitämään siitä paljon.

No, oikeassa olivat. Pikkuseikkoja oli mielestäni kertakaikkisen hurmaava pienisuuri kirja. Shieldsin ensimmäisessä, joskin vasta nyt suomennetussa, sukelletaan Judith Gillin elämään. Judith on perheenäiti, naimisissa Milton-tutkija Martinin kanssa ja heillä on kaksi lasta, Meredith ja Richard.

Kirjan nimi kertoo paljon, katsotaan sitten suomennosta Pikkuseikkoja tai alkuperäistä nimeä, Small Ceremonies. Loppujen lopuksi kirjassa, joka kattaa ajallisesti noin vuoden, ei tapahdu paljoakaan. Paitsi rivien välissä. Pieniä asioita, joille me itse annamme merkityksen.

Judith on hahmo, jota on vain pakko rakastaa. Kaikessa pikkumaisuudessaan ja suuressa uteliaisuudessaan Judith on kuitenkin lämminhenkinen, hyvin samaistuttava (kukapa meistä ei välillä olisi juuri noin yltiöpäisen utelias) ja hyvin hurmaava. Se täti, josta ei vain voi olla pitämättä. Toisaalta Judith oli mielestäni myös hieman surullinen. Tuntui, että kaikki hänen energiansa meni siihen, että hän uppoutui toisten tekemisiin ja analysoi heidän tekemisiään ja sanomisiaan eikä hän oikeastaan tuntenut itseään lainkaan. Tai muita.

On ironista, juuri sillä tavalla ironista mistä itse pidän, että minä, joka kirjoitan elämäkertoja ja saan iloa henkilöiden luokittelemisesta, en osaa lainkaan määritellä omaa tytärtäni. Eilen illalla pöydässä, juuri kun hän alkoi leikata uuniperunaa, hän nosti katseensa, hänelle harvinaisen totisen, ja vastasi johonkin arkiseen kysymykseen, jonka Martin oli hänelle esittänyt. Käden liikkeen ja ylös suunnattujen silmien väliin aukeni tila, ja olin jo vähällä tavoittaa sen jonkin.  / Sitten se livahti pois.

Shields tulee tekstillään todella lähelle. Kaikki on kerrottu niin hurmaavilla sanavalinnoilla, pienetkin asiat nostetaan esiin, ja kaikki on niin elävää ja kaunista. Kuin käsinmaalattu posliinikuppi. Parhaimmillaan Shields on mielestäni ehdottomasti kuvaillessaan asioita, oli sitten kyseessä tila tai jonkun henkilön jokin liike. Ihastuttavaa.

Pidin paljon siitä, kuinka tarina kulkee. Jokainen kuukausi muodostaa yhden luvun, ja näin meitä kuljetetaan syyskuusta toukokuuhun pistäytyen välillä muistojen kautta menneessä. Kuten oikeassakin elämässä, joinakin kuukausina tuntuu tapahtuvan todella paljon ja toisinaan vain elämme, keskustelemme, koemme. Pohdimme loputtomiin lankakerien arvoitusta, odotamme kirjettä Englannista, järjestämme juhlat tai käymme niissä.

Pikkuseikkoja on suloinen kurkistus yhden perheen ja heidän lähipiirinsä elämään Judithin ajatusten kautta. On upeaa, miten paljon saamme Judithilta tietää ja silti voimme lukea rivien välistä niin paljon sellaista mikä ei Judithille välttämättä aukene. Shieldsin ote pitää koko kirjan ajan, ja lempeä teksti kuljettaa lukijaa nopeasti eteenpäin. Toisinaan oli pakko hidastaa lukemista, jotta saisi nauttia pienistä hetkistä vähän pitempään.

Lyhyesti, Pikkuseikkoja oli, käyttääkseni vielä kerran tätä adjektiivia, hurmaava kirja. Tulen varmasti lukemaan Shieldsiä uudestaankin, sillä tällaisia kirjoja tarvitaan tähän maailmaan.

Ravintolan kaksi tarjoiijaa liihotteli sivupöydän luo kuin tummat varjot, ja siinä avarassa tilassa minusta yhtäkkiä tuntui kuin olisin noussut uudenlaiseen sfääriin: pöydässä jossain kaukana näen istumassa kaksi naista, he eivät ole onnellisia eivätkä onnettomia vaan jotain siltä väliltä, kuin ohuen, kirkkaan herkkuhyytelön sisällä, ja he hymyilevät, hymyilevät pöydän yli toiselleen, huoneen poikki, ohi tumman tahriintuneen paneeliseinän, läpi pikkuruutuisen ikkunan ulos parkkipaikalle, jonka lumipeite kasvaa hitaasti, hitaasti, ja muuttaa koko maailman valtavaksi, valtaisaksi tyhjyydeksi.

Pikkuseikkoja on ollut arvioitavana ainakin Katjalla, Leena Lumella ja Karoliinalla.