Huhtihaaste osa 2 ja sunnuntaijuttuja

Toinen sukellus huhtihaasteeseen tulee tässä. Viikonloppu oli sen verran kiireinen, että sunnuntaillehan tämä sitten meni. Eilen lauantaina olin Tampereella kuuntelemassa mieheni bändin keikkaa, perjantaina roudasimme loput kirjat uuteen kotiinsa ja katsoimme illalla The Producersin (mikä elokuva, mikä musikaali!) nollaukseksi. Mutta haasteeseen..

Päivä 06 – kirja, joka tekee sinut surulliseksi

Tähän on vastattava Josh Groganin Marley ja minä, hurmaavasta koirasta kertova tositarina. Oikeastaan surullinen on vähän väärä ilmaus tähän, haikea olisi oikeellisempi, sillä luin tämän kirjan vähän sen jälkeen kun rakas kultainennoutajani Meri lähti muille maille. Tämä kirja sekä lietsoi ikävää että auttoi sen surun kanssa. Meri on edelleen ajatuksissani joka päivä. (yllä olevassa kuvassa kaunotar vuonna 2005)

Päivä 07 – mielestäni aliarvostetuin kirja

Tätä kohtaa pohti moni muukin bloggari myös siltä kannalta, että tokihan monella kirjalla on aina oma kannattajakuntansa mutta siitä ei välttämättä ole sitten kohkattu yleisesti niin paljon. Minä voisin taas nostaa esille rakkaat Jonathan Carrollit, jotka eivät nyt liene aliarvostettuja mutta Suomessa kovin vähälle huomiolle jääneitä. Carrollilta on suomennettu teokset Naurujen maa ja Valkoiset omenat. Maagista realismia, ihania ja kamalia hahmoja, mielettömiä ajatuksia. Minä pidän.

Päivä 08 – mielestäni yliarvostetuin kirja

No niin, nyt ennen kuin joku hyökkää minun kimppuuni niin selitän vähän. Tuo yliarvostettu on aika kova sana tässä, ja mietin että voinko nyt valita tätä Tuulen viemää tähän kohtaan sillä arvostan kyllä kirjaa siinä mielessä, että onhan se hieno ajankuvaus, siinä on tehty ihan mieletöntä taustatyötä ja se on hyvin kirjoitettukin. Mutta. En tiedä mikä siinä oli mutta minä en vain lämmennyt Scarlettille. En sitten yhtään. Täytyy tosin tunnustaa että luin Donald McCaigin Rhett-kirjan, koska rupesi kiinnostamaan että olisiko siinä sitten lisää jotain uutta ja hienoa. Mutta Scarlett ja minä, ehei, ei toiminut meillä. Että oikeastaan tämä on enemmän henkilöiden välistä skismaa kuin puhdasta kirjavihaa. 

Päivä 09 - kirja, josta en uskonut pitäväni mutta johon rakastuin

Komppaan tässä nyt P.S.Rakastan kirjoja-blogin Saraa. En todella uskonut pitäväni Pottereista kun silloin aikanaan kesäpäivänä, jona en jaksanut lähteä kirjastoon, kävin tonkimassa pikkuveljeni kirjahyllystä ensimmäisen Potterin. Ja sinnepä sukelsin, velhojen ja muiden maailmaan. Sen kesän päiväkirja on täynnä Potter-hehkutusta, samaistuin Hermioneen niin todella paljon. Ja kaikki Potterit ovat edelleen hyllyssä, englanniksi tosin, ja niihin palaan aina silloin tällöin uudelleen. Etenkin kolme ensimmäistä ovat sellaisia lohtukirjoja. Ja täytyy myöntää, että olen vähän ylpeä siitä että kuin Pottereita ennen kuin ne olivat niin iso juttu. Tai sitten en vaan ollut kuullut mistään että se oli iso juttu.

 

Päivä 10 – suosikkiklassikkoni

Tähän olisi varmaan voinut vastata jollain Hemingwaylla, ja mietin myös voisiko Pierre La Muren Punaisen myllyn laskea klassikoksi mutta päädyin kuitenkin Austeniin. Ylpeys ja ennakkoluulo on minun ehdoton suosikkini Austeneista, ainakin tähän mennessä. Hauska, hurmaava, jännittäväkin. Katsoin BBC:n version vähän kirjan lukemisen jälkeen ja olin onnesta soikeana, sillä kaikki oli juuri niin kuin olin sen päässäni nähnyt. Hip hei Elizabeth ja herra Darcy!

***

Ai niin, täytyy nyt vielä esitellä, että se kirjahylly ei näytä enää niin kamalalta kuin edellisessä kuvassa. Olen aika onnellinen, kun kaikki kirjat asuvat nyt taas samassa kodissa minun kanssani.

Huomenna kohti Pariisia. Pakkaus on tehty ja miettiminen on jo tässä vaiheessa kuumeinen; mitä jos unohdin jotain tosi olennaista ja kaikki tämä perinteinen matkahäsläys. No, olennaiset passi, liput ja kamera on ainakin jo messissä joten eiköhän tästä kunnialla selvitä. Ihana ihana Pariisi <3 Nyt sohvalle; tortilloja letuilla (koska unohdimme ostaa niitä tortilloja..) ja Amélie valmistautumiseksi huomiseen. Palaan blogin ääreen sitten viikon päästä taas. Au revoir!