Mirja Tervo: Huimaavat korot

Minun äitini rakastaa kenkiä. Olen useampaan otteeseen kotona asuessani järjestänyt hänen yli 200 kenkäpariaan tyypin mukaisesti; kerran tätä pihalla tehdessäni meidän luultiin pitävän pihakirppistä. Minäkin rakastan kenkiä, mutta kokoelmani ei ole läheskään yhtä mittava kuin äidilläni. Harmiksi ja onneksi meillä on erikokoiset jalat; minä en voi lainata äitini kenkiä, eikä äitini minun. Korkokenkiä omistan kolmet, kaikki mustia. Luotto(tanssi)kenkäni ovat Höglin (kuvassa), vaatimattomampaan meininkiin käyvät Peter Keiserin vanhat, tuttavalta perityt korkokengät (joiden pohjassa lukee Made in West Germany) ja huvin vuoksi käytän Vagabondin kiilakorkokenkiä silloin tällöin.

Mirja Tervon kirja Huimaavat korot - Luksuskenkien vaarallinen viehätys (2010, Atena) on etnologin tutkivalla otteella toteutettu katsaus korkokenkien maailmaan. Kirjallisen lähdeaineiston luotaamisen lisäksi Tervo kertoo elämästä newyorkilaisessa korkokenkäsalongissa, jossa hän työskenteli hieman yli vuoden myyjänä.

Meillä naismyyjillä on matalat ja käytännölliset kengät, hiukset solmussa niskassa, samat työhousut jalassa kuin eilenkin ja meikkiä tuskin lainkaan.

Elämä kenkäsalongissa on raadollista. Myyjiä on lähemmäs sata, valtaosa heistä miehiä, ja vakipalkkaa ei ole vaan kaikki tehdään provisiona. Jos et myy tarpeeksi, saat lähteä. Tervo kuvaa kenkäsalongin elämää monelta kannalta esitellen sekä myyjä- että asiakastyyppejä stereotyyppimäisesti mutta silti uskottavasti. Voin hyvin kuvitella salonkiin saapuvat kiireiset businessnaiset, suositut noboxy-asiakkaat, miehensä luottokortilla arvoaan pönkittävät edustusvaimot ja 34-asiakkaat, jotka uskottelevat ostavansa mutta keksivät aina sopivan tekosyyn hankinnan peruuttamiseksi. Kiireisen hyörinän kuvaamisen jälkeen en lainkaan ihmettele, että matalapohjaiset kengät ovat juuri se juttu, jota kenkäsalongissa työskennellessän haluaa jalassaan pitää. 

Käveleminen korkokengillä perustuu taitoon olla katsomatta alaspäin. -- Samanlaista huimausta ja horjumisen tunnetta aiheuttaa, jos kävellessään tuijottaa pilvenpiirtäjien huippuja. Korkokenkien kanssa kävellessä tavoitteena on löytää katseelle kiintopiste, joka ei ole liian korkealla eikä liian matalalla. Mitä korkeampi korko, sitä haastavampaa henkilökohtaisen vatupassin käyttö on. Naisen kutsuvatkin monia korkokenkiä "sit-down"-kengikseen. Äärimmäiset korot pannaan jalkaan silloin, kun horisontaalisen liikkumisen sijasta voi pelkästään istua, nousta ja näyttää pitkältä.

Korkokenkien käyttöä pohditaan monesta näkövinkkelistä. Ne nostetaan esille osana niin aikuistumisriittejä, valtapeliä kuin seksikkyyttäkin. Unohdeta ei myöskään korkokenkien varjopuolta, eli niiden jalkoja hitaasti tuhoavaa vaikutusta. Tervon kertomukset asiakkaiden murjotuista jaloista ovat karua luettavaa. Itse pidän korkokenkien käytöstä, tietyissä tilanteissa. En todennäköisesti koskaan voisi työskennellä paikassa, jossa minun olisi pakko käyttää jatkuvasti korkokenkiä (enkä erinäisten, korkokengistä riippumattomien jalkavaivojen vuoksi voisikaan).

Muotimaailman tuotteet tehdään tarkoituksella hajoamaan huomenna, roskakoriin heitettäviksi, jotta ne voitaisiin korvata uusilla ensi viikolla. Prosessi jatkuu toivottavasti loputtomiin taloudellisesti aina vain kannattavammassa muodossa.  

Korkokenkiä pohditaan myös muoti-ilmiönä, vuolaana uutuuksien virtana jonka perässä vain harvat pysyvät. Kenkäsalongin olemassaolo on riippuvainen siitä, että muoti ja kengät vaihtuvat jatkuvasti. Ostopäätös on tehtävä heti, sillä parin viikon päästä haluamiasi kenkiä ei saa enää mistään (karu totuus jonka joutuu välillä kohtaamaan niin vaatteiden kuin kenkienkin kanssa).

"She is very unique, look at the colourings, all the details.. Her heel is not too low, either too high. She is totally walkable!"

Herkullisimmillaan Tervo on kuvatessaan kenkäsalongin arkipäivää ja kaikkea siihen kuuluvaa; asiakkaita, aamuklinikoita, työtovereitaan, työpaikan raadollista dynamiikkaa. Osan asiakkaista haluavat kaikki, osaa ei kukaan.

Mietin, millainen asiakas itse olisin. Minä yleensä menen ostamaan kengät silloin kun oikeasti tarvitsen sellaiset. Olisin siis varma asiakas. Toisaalta minulla tuskin tulee koskaan olemaan varaa ostaa 500 dollarin ja enemmänkin arvoisia kenkiä säännöllisesti, enkä tiedä riittäisikö moraalini siihen vaikka olisikin. Tänäänkin lohdutin silti itseäni tenttiviikon alkaessa uudella kenkäparilla (ilman korkoja), mutta puolustaudun sillä, että ne todella tulivat tarpeeseen (ja ovat lisäksi hirmuisen ihanat). Olen ehkä siis vähän myös dopamiini-ostaja.


Toivuttuani Tervon informatiivisesta otteesta kuviteltuani jotain kaunokirjamaisempaa (varmaan samankaltainen tunne, kuin monella tuli Hustvedtin Vapisevaa naista aloittaessa?) Huimaavat korot oli tietomäärästään huolimatta ja sen vuoksi äärimmäisen viihdyttävä kirja, jonka lukemisesta nautin todella paljon. Tervon tyyli on asiallinen, mutta ei kuiva, ja hän osaa kertoa sekä informatiivisesti että hauskasti. Vaikka ei korkokengistä pitäisikään, minä voisin suositella tätä kirjaa luettavaksi.