Muriel Barbery: The Gourmet (suom. Kulinaristin kuolema) + ajatuksia ruoasta

Olin kuullut tästä kirjasta monesta eri paikasta, nähnyt kuvia ja lukenut muutaman arvostelunkin. Ihana Hanna lainasi tämän minulle aikoja sitten ja nyt viimein pääsin uppoutumaan tähän.

Muriel Barbery raottaa kirjassaan The Gourmet (käännetty englanniksi 2009, suomeksi julkaistu Gummeruksen toimesta 2011) ovia kahteen minua kiinnostavaan aiheeseen, ruokaan ja Ranskaan. Pierre Arthens, arvostettu ruokakriitikko on kuolemaisillaan. Ainut asia, joka tätä intohimoisesti ainoastaan ruokaan suhtautuvaa miestä vaivaa on jokin unohtunut maku.

I am going to die and there is a flavour that has been teasing my taste buds and my heart and I simply cannot recall it. I know that this particular flavour is the first and ultimate truth of my entire life, and that it holds the key to a heart that I have since silenced.

Niinpä lukija pääsee makumatkalle tämän mahtavat Maîtren mukana, matkalle läpi tuoksujen, suutuntumien ja hetkien. Hetkiä ravintoloissa, puutarhoissa, matkoilla ja kotona. Barberyn on itse rakastettava ruokaa voidakseen kirjoittaa näin maukkaasti, makuhermoja kiusaavasti, hyvin ranskalaisesti erilaisista ruoista vihanneksista sorbettiin ja leivästä kalaan.

Tämän viimeisen henkisen ristiretken ohella pääsemme kurkistamaan kriitikon lähellä olevien mieliin, tunteisiin. Millainen oli muiden silmissä tämä asialleen niin täydellisesti omistautunut kulinaristi? Kuinka hänen perheensä, kissansa, lääkärinsä, työhuoneessa oleva Venus-patsaansa suhtautuivat häneen. Kuva vanhasta miehestä rakentuu hiljalleen pienistä paloista. En sanoisi, että olisin samaistunut herra kriitikkoon mutta ehkä ymmärsin jotain siitä intohimosta, määrätietoisuudesta ja tunsin jotain lämmintä häntä kohtaan.

Oh yes, I know all that. I know that they're all unhappy because nobody loves the right person the way they should and because they don't understand that it's really their own self they're cross with.

The Gourmet on matka ruoan maailmaan ja on silti paljon enemmän. Jokainen lukija voinee löytää tämän pienen kirjan syövereistä sen jonkin itseään koskettavan asian. Mutta palatakseni ruokaan.. Tätä lukiessani tulin pohtineeksi paljon makuja, unohtumattomia hetkiä ruoan kanssa, joita olen itse kokenut.

Minä rakastan ruokaa. Niin moni muukin. Olen nyt viettänyt sopivasti kaksi päivää opettajien täydennyskoulutuksessa, jonka aiheena on molekyyligastronomia. Tämä projekti liittyy graduuni. Tieteelliseltä kalskahtavasti nimestään huolimatta molekyyligastronomian perusideana on, että joku tekee jossain ruokaa jollekin, ja se ruoka nautitaan yhdessä. Kyse ei ole siis niinkään pelkästä kikkailusta ruoanlaiton kemialla, vaan siitä että haluamme tehdä entistä parempaa ruokaa. Hieno suomalainen näkökulma molekyyligastronomiaan löytyy Anu Hopian blogista. Hopia on molekyyligastronomian uranuurtaja Suomessa ja on ilo tehdä tällä hetkellä yhteistyötä hänen kanssaan.

Mutta takaisin siihen ruokaan. The Gourmetin innoittamana haluaisin esitellä teille muutaman makumuiston, joka on minulle hyvin tärkeä. Koneella minulla on kuvia vain vuodesta 2008, joten menemme lähimenneisyyden muistoilla vaikka vanhempiakin olisi lukuisasti..

Kuvassa ankankoipiconfit nautittuna tämän vuoden huhtikuussa Pariisissa pienessä ravintolassa nimeltä Chez Marie. Ruoka oli kaikessa yksinkertaisuudessaan täydellistä, suussasulavaa, ja kruunasi matkan paremmin kuin hyvin.

Kakkuja Tallinassa. Minä olen ehdottomasti kakkuihminen, myös piiraat ja leivonnaiset käyvät. Nämä eivät olleet parhaita kakkuja joita olen koskaan syönyt. Muistettavan tilanteesta tekivät se, että kakkupaloja sai ottaa ihan luvalla kaksi ja se järjetön kollektiivinen sokerihumala, joka tästä kakkufiestasta seurasi. Good times.

 Ehdottomasti parhaita muistoja Kööpenhaminan reissulta. Illalla nälän yllättäessä hiippailimme hotellin viereiselle huoltoasemalle hakemaan hodareita, pölsellä tietysti. Hodarin syöminen pimeällä parkkipaikalla ennen palaamista hotelliin, good times jälleen.

 Rakkaudella valmistettua parsaa, aitoa italialaista parmesania ja pippuria. Vähän oliiviöljyä. Mitä muuta sitä tarvitsee?

 Erillismaininnan ansaitsee myös kahvi. Kun saa maistaa huolella keitettyä tummapaahtoista kahvia.. Joskus kardemummalla, joskus makusiirapilla, joskus pelkällä maidolla, espresso sokerilla. Aina kahvi ei ole yhtä hyvää mutta joinain hetkinä se on juuri se asia, joka kruunaa kaiken.

Niin moni muukin maku ja ruoka olisi ansainnut tulla mainituksi. Pappani tekemä itsekalastettu kuha mökkijärvestä, todella voiset ja valkosipuliset etanat, ikisuosikkini sitruunamarenkipiirakka jota teen itse, äitini tekemät täydelliset sämpylät (osaisinpa joskus minäkin tehdä niitä niin, sillä varmuudella ja huolettomuudella),  vastapaistettu munakas jossa vähän ruohosipulia, Espanjassa syömäni paella jossa oli mielettömästi simpukoita ja hiekan häivähdys, parhaat hampurilaiset joita saa Nilsiästä satamaravintola Syvärin Helmestä.. Ja kaikki ne maut joita en ole vielä maistanut.

Kaksi asiaa ovat selviä. Aion jatkaa ruoan arvostamista ja lukea Muriel Barberyn Siilin eleganssin.

Kulinaristin kuolemasta ovat kirjoittaneet ainakin Katja/Lumiomena, Ilse/Juuri tällaista ja Susa/Järjellä ja tunteella.