Cecilia Samartin: Nora & Alicia

Hän pitää ehdottomasti mangojäätelöstä kookosjäätelöä enemmän. Hänen lempinumeronsa on yhdeksän, sillä se on meidän senhetkinen ikämme, ja jos yhdeksän olisi henkilö, se olisi lumoava nainen, kabareelaulaja, jolla on pitkät sääret ja keinuvat lanteet. Minä taas en osaa valita mangon ja kookoksen välillä, ja jos mukaan otetaan vielä papaija, hämmennyn täysin.

Cecilia Samartinin Nora & Alicia (Bazar, 2011) on tarina kahdesta kuubalaisesta serkustytöstä, joita ei voinut lapsina erottaa mikään. Yhdessä he söivät mangojäätelöä, kävelivät Varaderon rannalla ja uivat turkoosinsinisessä meressä isoisänsä opastuksella. Näin, kunnes kaikki muuttui; Kuuban presidentti Batista syöstiin vallasta ja uudeksi hallitsijaksi nousi se mies, Fidel Castro.

Kommunismista tuli uusi uskonto, ja moni kuubalainen anoi viisumia Yhdysvaltoihin paremman tulevaisuuden toivossa. Niin myös Nora perheineen pakeni luhistuvasta Kuubasta, gusanon eli petturin leima otsassaan, ainoana matkatavaranaan Beban, mustan kotiapulaisen, neuvo oman sydämen säilyttämisestä. Uudelle kotimaalle saisi luovuttaa ainoastaan aavesydämensä.

Nora jatkaa tarinan kertojana. Elämä Yhdysvalloissa on erilaista; englannin kieli on vaikeaa ja kulttuurikin poikkeaa paljon totutusta. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, sillä Kuubaan ei ole palaamista, ja uuteen elämään on vain totuttava. Uutisia saadaan harvoin sähkösanomien ja kirjeiden kautta, joiden sisältöä hallitus valvoo. Kaipuu ei kuitenkaan poistu sydämestä.

-- että jos katsoi oikein tarkkaan, kaipuun saattoi nähdä. Se oli kuin läpinäkyvä teippi pakkauksen ympärillä tai ohut lanka, joka kannatteli Peter Pania tämän liidellessä näyttämön yllä.

Aliciakaan ei poistu Noran mielestä vuosien aikana, ja naiset ryhtyvät kirjeenvaihtoon jonka taajutta säätelee niin poliittinen tilanne kuin elämänmuutoksetkin. Alician kirjeiden kautta Nora pääsee vierailemaan rapistuvassa Kuubassa, ja kaipaa sinne yhä enemmän.

Nora & Alicia on kertomus rakkaudesta, kaipuusta ja suuresta ystävyydestä. Tarina on höystetty meren kohinalla, kuumalla auringolla ja vahvalla kahvilla. Muita kantavia teemoja ystävyyden lisäksi ovat ainakin rotuerottelu, juuret ja sisäinen sankaruus.

Suosikkikohtiani kirjassa olivat kuvaukset Kuubasta. Kuuba kuvataan paahteisena ja kauniina saarena, kuin eksoottisena hedelmänä, jonka löytäminen on harvinaista herkkua. Halusin kuvitella sen sellaisena, kuin se on Noran lapsuudenmuistoissa, meluisana ja ystävällisenä paikkana.

Kirja oli aiheeltaan vaikuttava ja kaunis. Loppua kohden se ei juonellisesti ollut sitä mitä odotin, mutta en kuitenkaan kyennyt viimeisten kymmenien sivujen aikana laskemaan kirjaa pois. Pidän tätä hyvänä kirjana, sellaisena jonka luin mielelläni mutta jota en silti laittaisi suosikkikirjojeni listalle. Jotain sellaista tässä oli, että en päässyt täysin sydämin mukaan kuin hetkittäin. Aion silti pitää Senor Peregrinon lukulistallani.

Olin tapaamassa Samartinia Suuressa Kuussa maaliskuussa. Tilaisuudessa Samartin puhui kirjastaan todella innostavasti ja kauniisti, ja ihailen sitä matkaa jonka hän on tämän kirjan avulla tehnyt omassa elämänhistoriassaan. Oli myös hämmentävää ja hienoa tietää, että suurin osa kirjan tapahtumista on muokattu Samartinin sukulaisten ja tuttavien muistoista.

Kuubassa ovat vierailleet ainakin Hanna, Katja ja Leena Lumi.