Chuck Palahniuk: Eloonjäänyt

Minulle ja miehelleni muodostui hyvin nopeasti tapa, jossa luemme toisillemme ääneen. Minä luin hänelle viime syksynä iänikuisen Jonathan Carrolini Naurujen maan. Mies halusi ehdottomasti, luettuaan minulle ensin ihanan Uppo-Nalle eksyksissä, tutustuttaa minut erääseen suosikkiinsa eli Chuck Palahniukiin. Ensimmäiseksi Palahniukikseni valikoitui siis Eloonjäänyt (Like, 2002, Survivor 1999).

Testaan, testaan. Yksi kaksi kolme.
Testaan, testaan. Yksi kaksi kolme.
Ehkä tämä toimii, en minä tiedä. En tiedä, kuuletteko te edes minua.
Mutta jos kuulette, kuunnelkaa. Ja jos kuuntelette, olette löytäneet tarinan siitä miten kaikki meni pieleen. Tämä on lennon 2039 lentopiirturi. Se jota sanotaan mustaksi laatikoksi, vaikka oranssi se on ja sen sisällä on sähkölanka joka tallentaa kaiken. Olette löytäneet tarinan siitä mitä tapahtui.

Eloonjäänyt on Veli Bransonin, creedish-kultin viimeisen hengissä olevan jäsenen, tarina. Kirja alkaa edellä lainaamallani katkelmalla, eli lähdemme liikkeelle lopusta. Se onkin ensimmäinen poikkeuksellinen piirre tässä teoksessa, sillä jopa lukujen ja sivujen numerot ovat käänteiset. Aloitamme siis sivulta 297.

Palahniuk ei ole mitenkään helppo eikä mukava kirjailija suorapuheisuudessaan. Kirjoitustaitoa ei kuitenkaan voi epäillä, ja monena iltana kuuntelin Veli Bransonin tarinaa taistellen väsymystä vastaan jotta voisimme lukea vielä yhden luvun.

Veli Branson on osa suojeluohjelmaa, jolla pyritään pitämään loput creedish-kultin jäsenet hengissä. Suurin osa creedisheistä nimittäin otti hengen itseltään, kun julistettiin Vapautuksen ajan tulleen. Koska tässä ei selvästikään ole Palahniukille tarpeeksi, tarinaan tuovat jännitystä niin creedish-kultin omituisuudet kuin mystinen kaikkitietävä Fertility-niminen nainen.Viimeisen eloonjääneen elämästä tehdään yhtä sirkusta, sillä julkkis se on kuolemanlahkon viimeinen jäsenkin.

Eloonjäänyt on myös hetkittäin todella hauska kirja, jos niin voi sanoa. Riemukasta on esimerkiksi se, kuinka Veli Branson kuvailee siivoamistyössään oppimiaan niksejä, kajahtaneita työnantajiaan tai ihan vain se, kuinka asiat esitetään. Täsmällisesti, kiertelemättä. Kaikki liiankin yksityiskohtaiseksi menevät lakoniset selostukset.

Puhdistaa sitä sitten tahraa, kalaa tai taloa, kuvittelee aina tekevänsä maailmaa vähän paremmaksi, mutta itse asiassa kaikki menee yhä huonompaan suuntaan. Ajattelee että kunhan vain ahkeroi lujemmin, kaaos on hallittavissa, kunnes viisi vuotta kestävää pihalamppua vaihtaessaan yhtäkkiä tajuaa, että sen lampun ehtii ennen kuolemaansa vaihtaa enää korkeintaan kymmenen kertaa.

Häiriintyneisyydestään huolimatta aloin väistämättä jollain tasolla pitämään Veli Bransonista ja koko tarina kaikessa karuudessaan piti minut kevyesti otteessaan loppuun saakka. Omat kehunsa ansaitsee mieheni, joka ansiokkaalla ääninäyttelyllä loi upeat persoonat kaikille kirjan henkilöille.

"Minä tiedän kaiken", suu sanoo. "Me varastetaan punainen auto jossa on automaattivaihteet, koska minä en osaa käyttää vaihdetankoa."
"Okei", pyssy sanoo. "Olkoon sitten punainen."
"Okei", suu sanoo.

Seuraavaksi luemme kuulemma Palahniukin Tukehtumisen. Odotan kauhunsekaisella kiinnostuksella, sillä Eloonjäänyt on kuulemma herran teoksista vähiten omalaatuisen kamala.