Melominen kuvaa yhtä päivää perheenisä ja toimistotyöntekijä Jaakkolan elämässä. Toimiston arki jää taka-alalle kun oma mieli harhailee työpäivän aikana missä sattuu ja kotikin on melkoinen sirkus. Teksti etenee päiväkirjamaisesti, tosin päivämäärien sijaan meillä on kellonaikoja. Kirja on myös jaettu kahteen osaan, työpäivään ja kotona vietettyyn aikaan. Joskus arki on ihmeellisempää kuin voisi kuvitella.
Toimiston ilma tuntuu tihentyneen. Käytävän seinällä oleva kello naksuttaa kuuluvasti, kopiokoneen lajittelulaite ronksuttaa kuin haaskalinnun nokka. Puheääniä ei kuulu, vain sormien hyppelyä näppäimistöllä.
Toimistokuvaus itsessään ei tekisi tästä opuksesta kiinnostavaa, sillä meininki on juuri sellaista mitä tuollaisella työpaikalla voisi odottaakin. Pureutuessaan Jaakkolan syvimpiin mietteisiin Leikas kuitenkin pääsee vauhtiin ja tutustuttaa lukijan pohdintoihin niin laskevasta korpista, itsenäisyyspäivän juhlallisuuksista kuin lahnan arvosta ruokakalana. Aikamoista tykitystä siis.
Ääni on tässä hommassa tärkein työväline ja muutenkin jos on tarpeen puhella kanssaihmisilleen jotakin, toisaalta sopii tietenkin kysyä miksi yleensä puhutaan? Monet eläimet pärjäävät kohtalaisesti vaikka eivät ikinä suutaan aukaise... Toki jotkin lörpöttävät holtitta kaiken aikaa kuten punapersepaviaanit ja sininärhet, mutta niiden puheesta ei ihminen ota selvää kuin saduissa. Sellaisissa joissa jokin tonttu tai muu taikaotus antaa ihmiselle kyvyn ymmärtää eläinten kieltä ja siitä seuraa loputtomasti hankaluuksia, tyrskähdyksiä väärissä paikoissa ja selityksiä ja valheiden vyyhtejä; satujen opetus on että elukat puhuvat mitä puhuvat ja niiden ymmärtäminen ei kuulu kenellekään.
Tyylillisesti Leikas toi mieleeni kaksi minua viehättävää mieskirjailijaa Pohjolasta nimittäin maanmiehensä Petri Tammisen sekä norjalaisen Erlend Loen. Tajunnanvirtamainen kirjoittaminen, sanojen pohtiminen ja yleinen ote tekstiin tuntui tutulta ja mukavalta.
Täytyy kyllä myöntää, että Melominen eksyi lukulistalle hieman huonoon rakoon heti Stephen Fryn Mrs Fry's Diaryn jälkeen, sillä huumorikiintiö alkaa olla täynnä. Vaikka Melomisen huumori onkin ehkä, hm, paikoin älykkäämpää kuin Fryn, kaipasin hetkittäin vakavampaa luettavaa. Vika ei siis ollut Leikaksen, mutta en ehkä siltikään pitänyt tästä kirjasta niin paljon kuin olisin halunnut. Tyrkkään tämän joka tapauksessa myös miehelle luettavaksi.
Melomassa ovat käyneet ainakin Kirjainten virrassa/Hanna, Kaiken voi lukea!/Jori, Kirsin kirjanurkka sekä Sallan lukupäiväkirja.
Kuulostaa aika hauskalta ja mielenkiintoiselta kirjalta - minulla on lukemisessa aika pieni kiintiö oikeasti humoristisille kirjoille, mutta voisin ihan mielellään täyttää sen Melomisella :).
VastaaPoistaMinulla tämä on myös lukuhaaveissa. Oulun kirjamessuillakin keväällä yksi eniten odottamistani jutuista oli Leikaksen haastattelu.
VastaaPoistaMinäkin aion lukea tämän. Juuri nyt ei ole Melomisen olo, vaan kaipaan jotain seesteistä ja aika vakavaakin, mutta Leikaksen kirja kiinnostaa kyllä ihan hurjasti. :)
VastaaPoistaKuulostaapa mielenkiintoiselta! Petri Tammista en niin fanita, mutta Erlend Loe on ihana :)
VastaaPoistaMinusta Melominen on aivan huippu, mutta oma elämäntilanteeni varmaan vaikutti siihen, että kirja kolahti kovaa. Mielenkiintoinen teos.
VastaaPoistaMaria, tämä on sellainen mukavan kuivan humoristinen. Minuun ainakin puri.
VastaaPoistaPaula, minäpä siis jään kyttäämään sinun arviotasi!
Katja, tiedätkö, minä olin mukamas ihan varma että olin lukenut sinun arviosi tästä mutta en löytänyt sitä mistään :D Minullakin on nyt kyllä tuo seesteisyyden ja vakavuuden kaipuu, eli herra C:tä ja Kristina Carlsonia kehissä!
Jannina, niin on! Loeltahan tulee nyt syksyllä uusi suomennoskin!
Joana, kirjoissa ehkä hienointa on se miten ne joskus kolahtavat enemmän. Mielenkiintoinen tämä oli ehdottomasti.
Minä luin tämän heti alkuvuodesta, ennen kuin aloitin blogini. Jotain tästä sanoin poistoperjantain yhteydessä, kun päästin kirjan menemään. Kirja oli kyllä hauska, mutta ei oikein minun. Luen nyt työn puolesta yhtä brittiläistä kirjaa, josta juuri kirjoitin (työnantajalle), että siitä tulee mieleen Erlend Loe, vähän Nick Hornby, ja kotimaisista tämä Melominen. Se on kovin miehinen laji, tämä tämmöinen (olevinaan) naiivi ihmettely ja yksityiskohtien penkominen. Kirjoittajan pitää vain olla oikeasti hauska ja oivaltava, että minä innostun. :)
VastaaPoistaKaroliina, oivasti sanottu. Tämä on hyvin miehinen laji tämä tällainen. En ainakaan muista yhtään tällaista naisen kirjoittamaa kirjaa. Hmm, mitäköhän sinä olet lukenut.. :)
VastaaPoista