Luettavana oli Anna Pihlajaniemen Adoptiomatka (Tammi, 2011) eli tarina siitä miten lasta odotettiin, sitä pientä, niin pitkään, ja sitten se tuli. Paitsi että tämä tarina on tosi ja kirja on koottu Pihlajaniemen pitämän Adoptiomatka-blogin teksteistä.
Pientä ihmistä alettiin odottaa adoption kautta vuonna 2005. Ehkä se pian jo tulee, jouluksi ehkä? Mutta ei. Byrokratia, paperit, kaikki kestää. Pihlajaniemi kuvaa laajaa tunneskaalaa aidosti ja lämmöllä, sitä miten joskus itkettää räkäisesti ja toisinaan hymyilyttää niin että jalat nousevat irti maasta.
Silitettävänä ajattelen hennosti: ensi kesänä olen ehkä lapseni kanssa tämän saman puun alla ja meillä on eväänä viinirypäleitä.
Miten pieni toive voi tuntua näin järisyttävältä?
Minulla ei ole lapsia. Toivoisin, että joskus olisi. En tiedä voiko olla. Ja jotkut Pihlajaniemen kuvaamat tunteet ovat silti niin tuttuja; se kun miettii että miltä se sitten tuntuisi, pieni ihminen, millä tavalla hän nauraa tai itkee tai mitä tahansa.
Minä toivon, että jos joskus kohtaan adoption kautta lastansa odottavia osaan toimia oikein. Että en sanoisi vahingossa mitään sellaista, mikä tuottaisi toiselle pahan mielen. Minua turhautti lukiessani, miten joku on voinut ihan oikeasti sanoa noin?
Vaikka tiesin että tällä tosielämän tarinalla on onnellinen loppu, minua jännitti lukiessani. Joko nyt tulee se viesti? Joko? Eikö vieläkään? Miksei vielä? Onneksi sen tiesi, että kyllä se jossain vaiheessa tulee. Minä en voi astua Pihlajaniemen kenkiin kuitenkaan täydellisesti, sillä eihän tuollaista odotusta voi kuvitella ellei ole itse sitä elänyt. Olen silti iloinen, että olen saanut jakaa tämän kokemuksen.
Adoptiomatka on ehdottomasti tärkeä kirja. Se on yksinkertaisesti aito. Ja nyt minun on palautettava tämä pian kirjastoon, sillä ehkä se lähtee seuraavaksi jollekulle, joka tarvitsee tätä kirjaa enemmän kuin minä.
Aamiasen jälkeen lähdemme puistoon. Jos viitsimme. Voimme joskus jäädä kotiinkin.
Adoptiomatkalla mukana ovat olleet myös ainakin Ilse/Juuri tällaista, Maria/Sinisen Linnan kirjasto, Susa/Järjellä ja tunteella, Karoliina/Kirjava kammari ja Anni M./Oota mä luen tän eka loppuun.
Sanon vielä että kiitos.
Tämä on tosiaan herkistävä kirja, oli oma perhetilanne mikä hyvänsä. Ihanasti kirjoitit, Linnea <3
VastaaPoistaIhanaa, että sinäkin luit tämän ♥ Tämä on tosiaan monella tapaa tärkeä kirja, joka herkistää kyllä lukijansa.
VastaaPoistaIhanaa, kun sinäkin luit tämän. Olet varmasti oikeassa siinä, että tämä on tärkeä kirja, monille odottajille, saman kokeneille, adoptiota harkitseville jne.
VastaaPoistaPihlajaniemi kirjoittaa sitä paitsi niin kauniisti ja selkeästi eikä ollenkaan tunteitaan kierrellen kauheistakin asioista, niin että ne kammottavatkin kysymykset kestää.
Mulla ei ole mitään lisättävää, Adoptiomatka oli kaikkea sitä mitä kirjoitit.
VastaaPoistaVoi, odotan jännityksellä ajatuksiasi Parisuhteellisuudesta :D
Oli pakko laittaa tämä varaukseen kirjastosta, koska niin monet ovat sitä kehuneet:)
VastaaPoistaVoi, Linnea. Moni on tästä kirjoittanut, mutta nyt kirja tuli jotenkin ihan liki. <3
VastaaPoistaKiitos, Linnea (siis paitsi linkityksestä myös kirjoituksestasi). En nyt osaa oikein sanoa muuta juuri tällä hetkellä. <3
VastaaPoistaJa minäkin odotan Parisuhteellisuus-juttuasi. Luin itse tuon kirjan tosi kauan aikaa sitten, mutta ainakin silloin nauratti, ja Paul Reiser on muutenkin ikuinen rakkauteni Hulluna sinuun -telkkarisarjan vuoksi. :)
Tämä oli tosiaan kosketteava ja tärkeä kirja, kiva että sinäkin luit tämän:)
VastaaPoistaMaria ja Susa, olen iloinen että luin. Ja kiitos. <3
VastaaPoistaIlse, nimenomaan, Pihlajaniemen kieli oli todella kaunista ja helppoa luettavaa, siis sujuvuudeltaan, ei sisällöltään.
Maija, kiitos kommentista! Ainakin tähän mennessä Parisuhteellisuus on ollut oikein oivallinen.
Susa P., ihanaa että sinäkin luet!
Katja, mitä muuta tähän osaisi sanoa kuin <3
Karoliina, voinen jo paljastaa kuten Maijallekin että oikein mahtavalta vaikuttava kirja. Ja <3 sinullekin!
Sanna, kuten sanoin, olen iloinen että luin. Kiitos kommentista!