Joku pelastaa henkesi ja rakastaa sinua ikuisesti. Kyseessä on vanha kiinalainen tapa, jonka mukaan hengenpelastaja on ikuisesti vastuussa pelastetusta. Aivan kuin tämä olisi hänen lapsensa. Ne ihmiset kirjoittelevat minulle koko loppuikänsä. He lähettävät minulle merkkipäiväkortteja. Syntymäpäiväkortteja. Masentavaa, miten monet keksivät saman ajatuksen. He soittavat tarkistaakseen, että olen kunnossa. Nähdäkseen, tarvitsisinko kenties piristystä. Tai rahaa.
Victor Mancini on seksiaddikti ja lisäksi muutenkin vähän ikävä ihminen. Hän asuu yksin, käy töissä 1730-luvun siirtokunnassa, siis menneen ajan museossa, hengailee klubeilla ystävänsä Dennyn kanssa, hankkii lisätuloja tukehtumalla ja pelastumalla ravintoloissa sekä yrittää elättää sairasta äitiään, joka on sairaskodissa.
Tukehtuminen ei ole millään tavalla miellyttävä kirja. Siinä voidaan huonosti, huijataan, pannaan, ollaan epätietoisia ja yritetään miten kuten selviytyä elämästä. Tarinankertojana Palahniuk on taitava ja ovela, kirja vetää mukaansa, mutta mukava Tukehtuminen ei missään nimessä ole. Meillä oli kotona tänään aamulla pitkä keskustelu siitä, miksi ihmeessä Palahniukin kirjat ovat niin iljettäviä. Emme oikein löytäneet mitään järkevää syytä tähän.
Aina välillä käydään kurkistelemassa Victorin hankalaan lapsuuteen, toisinaan yritetään suorittaa seksiaddiktien parantumisen neljättä askelmaa tuloksetta ja päästään tässä pohtimaan sitäkin mahdollisuutta voisiko Victor tosiaan olla Messiaan toinen tuleminen. Mitä Jeesus ei tekisi? Ja unohtaa ei tule myöskään kaikkia niitä naisia joita kirjassa tavataan, Nicoa, Gweniä, erityisesti Paige Marshallia.
Olen puoleksi ulkona ikkunasta kun sanon: "Ai niin, muuten.."
Sanon "puudeli" ja kuulen, kuinka takanani alkaa varsinainen huuto.
Tukehtuminen ei ollut mielestäni yhtä ehjä kirja kuin Eloonjäänyt, ja Eloonjäänyt oli muutenkin ehkä helpommin lähestyttävä. Ehkä myös hieman vähemmän epämiellyttävä? Joka tapauksessa Tukehtuminen oli mielenkiintoinen kokemus, ja siitä on taas kiittäminen osittain miehen äänenlukutapaa, sitä miten kaikkien hahmojen persoonasta pystyi päättelemään äänen perusteella niin paljon. Tukehtuminen inhottaa, kiinnostaa ja hämmentää ihmeellisillä juonenkäänteillä. En suosittele herkkätunteisille, mutta vetävää kerrontaa tämä tarjoaa yhtä kaikki.
Seuraavaksi on minun vuoroni lukea miehelle jotain. Luettavaksi tulee eräs minulle tärkeä kirja rakkaalta kirjailijalta, joka arvotaan lukemisen jälkeen täällä blogissa hyvään kotiin joten pysykää kuulolla.
Siis en ole sinua unohtanut, mutta luemme nyt niiiin eri kirjoja. Tosin minäkin luin juuri uuden ruotsalaisen dekkarin, jossa on seksiaddikti vailla vertaa: Ei ikinä saa olla sama pano!
VastaaPoistaHuomaan, että sinulta on tulossa Powersia. Powersin Laulut joita lauloimme oli ensimmäisen blogivuoteni paras kirja.
Richard Powersin Muistin kaiku on erikoisinta, mitä olen ikinä lukenut...Jännä kuula, mitä pitää sisällään Suopeus ja miten sen koet.
Tämä kirja tuntuu menevän niin ohi oman mukavuusalueeni, etten tätä varmasti tule lukemaan, mutta on aivan ihanaa, että miehesi ja sinä luette toisillenne. <3 Me harrastimme sitä ennen lastemme syntymää. Ehkä tuon tavan voisi elvyttää esim. iltakertomuksina.
VastaaPoistaLeena, onneksi meitä lukijoita on niin paljon erilaisia. Powers on melkoisen hämmentävä, mutta lähdössä vähitellen käyntiin sadan sivun jälkeen. Katsotaan..
VastaaPoistaKatja, ei tämä ihan minunkaan mukavuusalueellani ollut mutta yhtä kaikki oli äärimmäisen mielenkiintoista taas tutustua yhden miehen suosikkikirjailijan teokseen, ja vielä "äänikirjana"! Yhdessä ja toiselle lukeminen on ihanaa. :)
Kiinnostava. Palahniukilta ovat hyviä Eloonjäänyt ja Fight Club, jonka olen vain nähnyt elokuvana. Olisi kiintoisa lukea se myös kirjana. Tämä jättää arviosi jälkeen ristiriitaisen kuvan.
VastaaPoistaPaula, mies sanoi että leffa on parempi kuin kirja mutta kirjakin on kuulemma hyvä. Niin ja täsmennän nyt vielä, että Tukehtuminen ei ollut minusta huono kirja, mutta se ei vain ollut niin minun kirjani.
VastaaPoista