Rakkautta ja anarkiaa: Viiden elokuvan cocktail

Ehdimme kerrankin miehen kanssa ajoissa R&A-huumaan mukaan ja saimme varattua liput viiteen meitä kiinnostavaan elokuvaan. Tässä lyhyet katsaukset katsomiimme filmeihin!

The Salt of Lifessa (Gianni e le donne) 60-vuotias italialainen Giannin elämä on rakkaudetonta; avioliitto vaimon kanssa on rutiinia ja vanha äiti soittelee varhaiseläkkeelle joutuneella pojalleen aina kun hänellä on ongelmia. Yleensä ongelma on se, että television antennipiuha on huonosti, ja livepokerimatsit näkyvät rakeisina.

Rakkautta on siis saatava, ja sitä etsitään niin äidin kodinhoitajalta, tuttavan tyttäreltä kuin Alfons-ystävän asiakkaista, mutta turhaan. Rakkaus tosin saattaa olla lähempänä kuin Gianni uskookaan.

The Salt of Life on hyvin italialainen elokuva. Hurmaava, pienieleinen, loistava musiikki, kaunis Rooma. Gianni on harvinaisen sympaattinen hahmo, jota tekisi mieli halata. Maximin elokuvateatteri tarjosi tälle pienelle, elämänmakuiselle elokuvalle arvoisensa puitteet.

Gnarr on dokumentti islantilaisesta koomikosta, Jon Gnarrista, joka kyllästyneenä maansa politiikkaan ja talouskriisiin perustaa ensin vitsinä ja sitten tosissaan uuden puolueen, Best Partyn. Best Partyn tunnuslause englanniksi on Hooray for all kinds of things!


Poliitikot seuraavat epäuskoisina, kun kasaan kyhätty erikoinen pienpuolue alkaa kerätä kannatusta vaaligallupeissa ja lopulta päihittää kaikki muut puolueet saaden eniten edustajia Reyakjavikin kaupunginvaltuustoon. Niin ja Gnarrista tulee Reykjavikin pormestari.

Lämminhenkinen ja hyvää sanomaa levittävä Gnarr oli mielenkiintoinen dokumentti, jonka katsomista voisin suositella ainakin kaikille poliitikoille. Ja politiikasta kiinnostuneille.


Parked on R&A:n irlantilaissarjan elokuvia ja se on ohjaaja Darragh Byrnen esikoinen. Parked kertoo tarinan Fredistä, joka muutettuaan takaisin Irlantiin huomaa ettei hänellä ole muuta paikkaa asua kuin autonsa ja sosiaalitoimistosta ei apua heru. Parkkipaikalla Fred tutustuu huumeita käyttävään nuorukaisiin, Cathaliin, joka opettaa Fredille elämästä yhtä ja toista. Irlantilaisuuden lisäksi elokuvassa nähdään myös suomalaisuutta, sillä projekti on tehty yhteistyössä Helsinki Filmin kanssa ja yhtä pääosaa esittää Milka Ahlroth, josta pidin kovasti Firma-tv-sarjassa.

Parked oli surullisista sävyistään huolimatta positiivisvireinen elokuva ja erittäin kauniisti ja herkällä otteella kuvattu. Nautin elokuvasta todella paljon. Satuimme vielä sattumalta erikoisnäytökseen, jossa Frediä esittänyt Colm Meany ja Ahlroth olivat paikalla. Vaikka väsytti kovasti, oli heidän vastauksiaan yleisökysymyksiin ilo kuunnella. Jos tämä tulee Suomessa yleisteatterilevitykseen, suosittelen lämpimästi.

Attenberg on omituinen mutta ehdottoman kiinnostava kreikkalainen elokuva kuolemasta ja seksuaalisuudesta. Nimellään elokuva kumartelee luontodokumenttien isolle nimelle, Sir David Attenboroughille. Attenboroughin dokumentteja katsotaan elokuvassa, ja henkilöt toisinaan myös imitoivat eläimiä.

Attenberg on samaan aikaan hauska, oivaltava ja syvällinen. Rakkautta ja anarkiaa-sivujen esittelyssä kerrotaan, että ohjaaja Tsangari on käyttänyt elokuvassaan psykologisen näkökulman sijaan eläintieteellistä. Hitaat ja liikkumattomat kuvat muistuttavat jo itsessään luontodokumentteja. Kummallinen ja kaunis elokuva kaikessa kummallisuudessaan. Miinusta Bio Rexin epämukavista penkeistä.

Viimeisenä elokuvana meillä oli The Trip, joka oli realistinen fiktio kahden näyttelijät, Steve Cooganin ja Roy Brydonin ruokamatkasta Pohjois-Englantiin. Coogan ja Brydon muodostavat hauskan parivaljakon, huumori on tietysti kuivan peribrittiläistä. Paljon nauretaan Brydonin ja Cooganin Michael Caine - imitaatioille. Reissussa ajetaan nummien halki, syödään omituista ruokaa, lauletaan ABBAa ja kaivataan rakkautta - kumpikin mies omalla tavallaan.

Minulta meni suoraan sanottuna elokuva vähän oli, sillä kiireinen viikko painoi päälle ja penkit olivat mukavat, mutta pystyn silti sanomaan, että pidin ja olisin pitänyt varmasti enemmän, jos olisin ollut täysin hereille.

Suosikkini näistä viidestä oli ehkä hurmaavan simppeli Salt of Life, Gnarr hyvänä kakkosena. Mies nimesi suosikikseen myös Salt of Lifen ja kakkoseksi The Tripin. Kaikki elokuvat olivat kyllä ehdottomasti katsomisen arvoisia. Huomaa vain, että kyllä tämä viisi teatterielokuvaa viikossa tuntui paljolta (ja mies kävi kuusi!). Onneksi leffafestivaaleja ei ole liian usein. :)