Väylän tarinat jatkavat samaa tyyliä, jota nähtiin jo Pienissä julmissa tarinoissa. Tarinat ovat pieniä ja arkisia, mutta jälleen vähän vinksahtaneita tavalla tai toisella. Erona edelliseen tässä oli kuitenkin se, että nämä eivät aiheuttaneet minussa samanlaista ahdistuksen kaltaista tilaa. Välillä hymyilin ja toisinaan tunsin sellaista sopivankokoista surumielisyyttä.
Novellimaisissa sarjakuvissa tapahtuu enemmän muissa aikatasoissa kuin itse ruuduissa. Viestit jäävät lukijalle itse löydettäviksi jostain rivien ja ruutujen välimaastosta. Väylä sisältää neljätoista itsenäistä kahden sivun tarinaa. Pääosin sarjakuvat olivat mielestäni hyviä, vaikka osa oli minusta vähän, no, nihkeitä, enkä oikein löytänyt jutun juurta. Piirrosjälki on edelleen minun makuuni; lennokkaat eivätkä liian viimeistellyt tussaukset selvästi vetoavat minuun sarjakuvissa.
Omia suosikkejani olivat riipivän surullinen Kirpputorilla ja niin perinteinen Lomaparatiisi. Kirpputorin surullista kauneutta on hankala kuvata sanoin koska tarina on kuvissa, mutta Lomaparatiisissa on tilanne, jossa sama pariskunta nähdään ensin etelänlomalla ja sitten Suomen suvessa. Ei liene yllättävää, että etelässä kaivataan takaisin Suomeen ja Suomessa voivotellaan sitä kun ei olla enää etelässä.
Niin ja Väylän takakannessa siis paljastetaan, että nimimerkkien Grönröös ja Rantio takana ovat piirtäjä Timo Mäkelä (mm. Minun elämäni- ja Häjyt-sarjakuvien tekijä) ja käsikirjoittajana valtiotieteiden tohtori Merja Heikkinen. Yritin löytää internetin syövereistä syytä nimimerkkeilyyn, mutta ei harmi kyllä tärpännyt.
Muutamia ruutuesimekkejä Väylästä löytyy esimerkiksi täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.