Kuva: Q-teatteri /Patrik Pesonius
Firman pikkujoulut. Menemme teatteriin. Luulen meneväni katsomaan komediaa, mutta ajatus on väärä. Q-teatterin Broken Heart Story on taiteilijan omakuva, melko traaginen sellainen, pelottavakin. Esityksen jälkeen olo oli hämmentynyt; en oikein ymmärtänyt, en ollut varma pidinkö mutta en silti inhonnutkaan.
Onneksi on käsiohjelma. Käsiohjelmassa ohjaaja/käsikirjoittaja Saara Turunen kertoo ammentaneensa aineksi Pygmalion-myytistä ja kreikkalaisesta tragediasta. Näkyvimmin myytti tulee esiin tarinassa mukana liikkuvissa Pretty Woman-elokuvan viittauksissa. "Herra" pelastaa henkilön, josta tulee hänelle teos. Tärkeä sellainen. Mutta teoksen intressit eivät ole aina samat kuin pelastajansa. Broken Heart Storyssa "herra" eli Kirjailija haluaa kirjoittaa vakavista asioista, kapitalismista ja kuolemasta. Teos, Sielu, haluaisi puhua tunteista. Ja karkaa kun ei saa tahtoaan läpi.
Moni asia Broken Heart Storyssa hämmensi. Minä mietin, ovatko Kirjailija ja Sielu saman henkilön kaksi eri puolta, ja onko Sielu edes todellinen vai vain Kirjailijan harhakuva jotta hän saisi luotua tekstiä. En ole asiasta ihan varma vieläkään. Elina Knihtilä ja Laura Birn ovat kaikesta huolimatta vakuuttavat ja ahdistavatkin rooleissaan, Knihtilä viiksissään ja Birn punaisessa korsetissaan.
Rajamaa, Kaihua, Ritala ja Parviainen esittävät omat roolinsa ja toimivat myös kreikkalaistyyppisenä kuorona. Kuororatkaisu viehättää minua; ei vähiten siksi että yhtäaikaa ja samaan tahtiin puhuminen voi olla välillä todella haastavaa. Broken Heart Storyyn kuoro sopi oivallisesti ja toi oman kortensa kekoon luodessaan synkähköä, rappioitunutta tunnelmaa.
Vanha radio oli kaunis särkynyt sydän. Sydämen palaset olivat levällään monellakin roolihahmolla, syystä tai toisesta.
En haluaisi kukkahattutäteillä, mutta yksi asia minua joskus häiritsee teatteriesityksissä: rinnat. Jos niiden näyttäminen on perusteltua, niin sitten se on minusta ihan ok. Mutta jos minulle tulee tunne että lavalla hillutaan ilman paitaa jostain mystisestä syystä, moderniuden kaipuusta tai jostain niin se on vähän, no, vaivaannuttavaa. Olen myös ihan tyytyväinen etten istunut eturivissä; siinä olisi tainnut jäädä popcornsateen alle. Minä olisin selvinnyt ilmankin tästä esityksestä mutta visionsa kullakin.
Loppupeleissä olen silti ihan tyytyväinen että kävin katsomassa Broken Heart Storyn. Näyttelijät osasivat asiansa, lavaratkaisut olivat jänniä ja livevideoiden käyttö kiinnostavaa. Komedia tämä ei ollut, vaikka muutamassa kohdassa nauratti. Enemmänkin surullinen. Viimeisen kahden minuutin aikana olin eniten vaikuttunut kun kaikki näyttelijät olivat osana kuoroa. Sataako siellä? Valitsinko minä oikein?
Kiva, että kirjoitit teatterista. Näytelmien arviot sopivat minusta hyvin kirjablogeihin. Tämä näytelmä oli mennyt minulta ihan ohi, en ollut huomannutkaan sitä.
VastaaPoistaKiitos Margit todella paljon! Välillä mietin että onko näistä teatteriteksteistä mitään iloa kellekään muulle kuin itselleni mutta mukava kuulla että luit. :>
VastaaPoista