Lavalta: HOMO! (Kansallisteatteri)

Kuva : Laura Malmivaara / Kansallisteatteri

Kansallisteatteri tekee musikaalin! Siinä on aiheena homot! Oho! 

Pirkko Saision käsikirjoittamassa ja ohjaamassa outojen oopperassa HOMO!:ssa käsitellään homoja. Että mitä ja kuka ja miksi ja miten "niihin" nyt pitäisi sitten suhtautua. Vai pitääkö suhtautua nyt ylipäätänsä mitenkään? Kansiksen sivuilla asia ilmaistaan näin: HOMO! on häikäilemätön ooppera ja kuumaverinen kantaatti ajasta, jolloin kirkko repesi, Suomi jakaantui kahtia ja homot lakkasivat olemasta kilttejä.

Ensimmäisellä puoliajalla puitiin niitä ihan samoja argumentteja kuin mediassakin ollaan pyöritelty tässä viime aikoina. Kirkko sanoo sitä ja tätä, Raamattu tuota, Koraani tätä, SETA toista ja sitten niitä homojakin pitäisi kuunnella. Pitääkö suvaita ja hyväksyä, ovatko ne homot nyt samanlaisia kuin heterot vai eivät ja niin päin pois. Pääosassa ovat Veijo Teräs, konsultti, hänen vaimonsa kansanedustaja Hellevi Teräs ja Hellevin omapäinen omatunto, perheen biologiaa opiskeleva tytär Rebekka sekä perheeseen kadulta adoptoitu Moritz, joka auttaa Helleviä keräämään materiaalia homovastaisiin (vai sietäviin?) kampanjoihin. 

Asia ei tietenkään ole aivan niin mustavalkoinen; Moritzille tämä valkeaa viimeistään hänen kohdatessaan öisessä puistossa Tom of Finlandin sekä pisuaarin ritarikunnan. Ei se ole niin helppoa olla homo. Homoushan oli rikos Suomessakin vuoteen 1971 asti ja sairausluokituksesta nimike löytyi vielä sen jälkeenkin. Huhhei.

Vähitellen lavalla vyörytetään niin Shakespeare, Hitler, Tsaikovski, Tom of Finland, H.C.Andersen kuin Alan Turingkin. Toisella puoliajalla homma lähtee aivan käsistä; musiikki tuuttaa kovalla, ensemble laulaa ja huitoo ja ideologioita kuulutetaan laidasta laitaan. Ja millainen nyt sitten on tavallinen ihminen ja tarvitseeko sellaiseen muottiin itsensä mahduttaa, sopeutua ja olla sellainen kuin halutaan, hiljainen, näkymätön, mitä? Eipä voi sanoa kuin että huhhuh.

Parhaita hetkiä kyllä oli kun kansanedustaja Hellevi lähtee miehensä kanssa illalliselle homojen, Teemun ja Oskarin, luokse. Joilla on kyllä oikein kiva koti ja kattokruunukin. Ja jotka eivät, järkyttävää kyllä, nyt kaipaa mitään rakkautta vaan ihan sitä että hei, olisi kiva että meillä olisi ihan samat oikeudet, ei meillä muuta.

Vähän sitä kyllä huomaa että Kansiksella ei ole niin vahvaa kokemusta musikaalimeiningeistä kuin Kaupunginteatterilla, mutta eipä siinä mitään. Meininki on muikeaa ja on hienoa, että nuorempien osiin on otettu TeaKkilaisia.

Juha Muje oli kyllä silti tässä parasta esittäessään näkökulmahenkilöä, Veijo Terästä. Joka saattoi olla tai ei, kuka tietää. Oli tai ei tai miten vaan, Muje veti roolinsa mahtavalla meiningillä ja osasi ottaa yleisönsä.

Pointtina nyt jäi päällimmäisenä mieleen että eikö hei nyt voisi olla niin, että oltaisiin kaikki tavallisia ja että meillä kaikilla olisi samat oikeudet ja velvollisuudet kiitti moi. Ei hassumpi pointti, sanoisin. Eikä hassumpi musiikkifarssikaan, kannatti käydä, oli kivaa eikä tuntunut kolmelta tunnilta (ja väliajalla sain skumppaa).

ROOLEISSA 

Anna Paavilainen, Antti Luusuaniemi, Juha Muje, Katariina Kaitue, Kristiina Halttu, Markku Maalismaa, Seppo Pääkkönen, Timo Tuominen, Johannes Holopainen (TeaK), Rea Mauranen, Riku Nieminen (TeaK), Olavi Uusivirta (TeaK)

MUUSIKOT 

Esko Grundström, Topi Korhonen, Sara Puljula/Ricardo Padilla ja Jussi Tuurna (kapellimestari)

Kansallisteatteri