Helsinki-kirjojen julkaisema Valhe je viettelys - tarinoita pettämisestä (Helsinki-kirjat, 2011) jäi mieleen blogiteksteistä ja varasinpa teoksen itselleni samoin tein. Kirjan kirjoittamiseen ovat osallistuneet Riku Korhonen, Tiina Raevaara, Pasi Ilmari Jääskeläinen, Tuija Välipakka, Asko Sahlberg, Leena Parkkinen, Tommi Liimatta ja Tiina Lymi, jokainen yhdellä novellilla. Suurin osa näistä oli minulle nimen perusteella tuttuja, varsinaisesti lukenut olen vain Riku Korhosta ja Pasi Ilmari Jääskeläistä.
Vaikka teoksessa on tarinoita pettämisestä, ei siinä nähdä kahdeksaa hermoja repivää parisuhdedraamaa. Kirjoittajat ovat löytäneet aiheeseen omat näkökulmansa; pettää voi niin muisti, ruumis kuin maailmakin.
Mutta miten surra, kun ei tiedä, mitä kaikkea on menettänyt. Surukin on rikkautta, sillä siihen liittyy aina kaipaava, kaunis muisto. Tyhjyydestä sikiää vain tyhjyyttä.
Suosikkini teoksessa olivat ehkä Pasi Ilmari Jääskeläisen Kirje Lethelle ja Leena Parkkisen Rouva Uljanovich. Kirjeessä Lethelle esiteltiin mielenkiintoinen sairaus, delfoilainen muistinmenetys, jossa siihen sairastunut ei muista menneisyyttään vaan tulevaisuuttaan. Ajatuksena ehdottoman mielenkiintoinen ja kummallinen. Rouva Uljanovich sen sijaan oli toisaalta ihan kamala ja kuitenkin se vähän hihitytti, siitäs sai (tai sitten olen vain vähän huono ihminen).
Vaimo piti kirjoista. Se huvitti Uljanovichia, naiset olivat valmiita tuhlaamaan aikaansa kaikenlaiseen roskaan. Kyllä hän salli vaimolleen harrastuksen, ei hän ollut mikään itsekäs mies.
Olivat muutkin novellit kyllä hyviä. Tiina Raevaaran Perro negron ja Tuija Välipakan Itkevän Samettiruusun luin kahdesti; molemmat sen vuoksi etten ensimmäisellä kerralla ihan saanut jutusta kiinni ja mietin josko toinen kerta selkeyttäisi ajatuksia. Perro negrosta en kyllä oikein saanut otetta sittenkään, vaikka pidin Raevaaran kirjoitustyyliä hyvin mielenkiintoisena. Itkevän Samettiruusun tapahtumat sen sijaan aukeutuivat minulle kokonaisuudessaan vasta toisella lukukerralla. Toisin sanoen Välipakka on osannut kirjoittaa tapahtumat juuri niin, että ne tulkitsee helposti väärin ja sitten vasta tajuaa että siis näinhän se menee!
Tommi Liimatan Venenäyttelyssä pidin aidonoloisesta poikien puuhastelusta kerrostalon pihapiirissä, Sahlbergin Keltainen sade sai minut sen sijaan vähän surulliseksi ja jopa vaivaantuneeksi. Riku Korhosen Muotokuva jäi minulle odottavaksi, Tiina Lymin Pankkiirin hevonen hihitytti vähän samalla tavalla kuin Rouva Uljanovich.
Valheen & viettelyksen tarinat olivat juuri sopivan pituisia luettavaksi noin 20 minuuttia kestävillä bussi- ja ratikkamatkoilla. Tässä pitää tosin ottaa huomioon se, että vierustoveri saattaa katsoa vähän vinoon jos sattuu vilkaisemaan lukemiasi sivuja niissä lihallisimmissa kohdissa joita kirjassa on muutama. Ei kuitenkaan huolta, ei tässä ole kyse mistään seksiä tihkuvasta eroottisesta kokoelmasta vaikka jo nimessä oleva sana viettelys antaa toki odottaa myös jotain burleskinpunaista.
Valhe ja viettelys on hieno kokoelma erilaisia novelleja, joissa pettämistä todella katsellaan erilaisista näkökulmista. Lukukokemusta voisi jopa kuvailla virkistäväksi, vaikka välillä kahlataankin synkeissä soissa. Suosittelen luettavaksi sisällä lämpimässä vaikkapa jälleen kerran sen punaviinilasin kera tahi julkisessa liikenteessä matkustaessa mielen virkistämiseksi (vähän novellista tosin riippuen).
Tämä oli kyllä oikein mainio novellikokoelma, tämän vuoteni lemppareita, tosin en montaa ole lukenutkaan ;)
VastaaPoistaKirje Lethelle oli aivan mahtava ja minustakin tuo Rouva Uljanovich oli mainio, vaikka osa lienee sitä kritisoinut sen ennalta-arvattavuudesta.
Nyt tuli tunne, että pitää lukea Itkevä samettiruusu uudestaan, jos ymmärsinkin sen väärin ;). Minä kuulun niihin, jotka eivät niin paljon syttyneet rouva Uljanovitchiin, mutta Kirje Lethelle oli minunkin suosikkini!
VastaaPoistaKuulostaapas mielenkiintoiselta, ja ihanan kuvan olet kirjasta ottanut, pitsi tuolla takana on aika viettelevä yhdessä kirjan lumoavan kannen kanssa :) Tämä menee lukulistalle, ehdottomasti.
VastaaPoistaSusa, ehdottomasti mainio novellikokoelma ja kyllä tämä on tämän vuoden parhaimpia lukukokemuksia minullekin. Minua tuo Uljanovich ilahdutti vaikka olikin toisaalta arvattava, ehkä olin jotenkin niin tarinassa etten sitten tajunnutkaan kuin vasta. Pidin myös Parkkisen tyylistä kirjoittaa.
VastaaPoistaMaria, minä mietin Itkevää samettiruusua pitkään että onko se nyt niin vai näin ja mikä ja missä ja sitten loksauttelin palasia kohdlleen (tai sitten olin vain vähän hidas ;). Kirje Lethelle oli kyllä ihana kaikessa surumielisyydessään.
noora, suurkiitos kommentistasi (ja kuvan noteeraamisesta)! Suosittelen kyllä lämpimästi.
Minä aion lukea tämän myös pian, ihan siksikin, että luin juuri Merete Mazzarellan Uskottomuuden houkutuksen, jossa käsiteltiin uskottomuutta kaunokirjallisuudessa. Vaikka tässä antologiassa ei siis olekaan aina kyse pettämisestä parisuhteessa. :) Palaan lukemaan juttusi uudelleen oman lukukokemukseni jälkeen!
VastaaPoista