Joel Haahtela: Katoamispiste

Kaipasin jotain rauhoittavaa, pienieleistä. Jotain, jota voisin lukea tavallista pitemmällä bussimatkalla. Otin hyllystä mukaan Joel Haahtelan Katoamispisteen (Otava, 2010). Pienoisromaani kesti bussimatkan molempiin suuntiin ja vielä muutaman hetken kotisohvalla.

Jokin naisessa kiinnitti huomioni jo kaukaa. Ehkä se oli hänen tapansa kävellä, vähän arvaamaton, horjuva, niin kuin hän olisi joka askeleella joutunut päättämään uudestaan matkansa suunnan. Tai ehkä vaikutelma johtui vain lokakuiseen ilmaan sopimattomista kengistä, korkeista koroista, jotka linksuivat kun hän väisteli vesilammikoita, pyrki tuulisella Bulevardilla eteenpäin; silloin oli satanut jo monta päivää.

On syksyinen sadepäivä Bulevardilla, lentoon lähtevä sateenvarjo. Mies, joka kohtaa naisen ja nainen, joka etsii jotain. Mies, kertoja, haluaa auttaa naista löytämään kadoksissa olevan miehen, Paulin. Alkaa jonkinlainen ajojahti; kuinka paljon edellä kadonnut on, voiko häntä saada kiinni? Miksi hän on Suomessa? Johtolankoina on vain osoite, Raija Siekkisen kirja Une fissure dans le paysage (Häiriö maisemassa), tulitikkuja ja aavistuksia.

Katoamispiste sekoittaa taitavasti faktaa ja fiktiota. Minä jopa ajattelin pitkään, että tämä on omaelämäkerrallinen, päähenkilö kun on psykiatri ja kirjailija, jota vielä kustantaa Otava. Totta on ainakin kirjailija Raija Siekkisen olemassaolo, ja Siekkisen ympärille tarina paljolti kietoutuu. Siekkisestä voisi ajatella jopa tulevan miehelle pakokeino, projekti jonka aikana ei tarvitse ajatella. Paitsi että täytyy, väistämättä, vahingossa palata myös omaan elämään, historiaan ja siihen mitä tapahtui ennen etsintää.


Katoamispiste on kaipuuta, ikävää, ehkä jopa kyvyttömyyttä kohdata se mikä on nyt tai mikä oli, tarvetta mennä jonnekin muualle, uppoutua johonkin muuhun. Kirjaa on kuvattu moneen otteeseen melankoliseksi, surulliseksi ja haikeaksi. Sitä se onkin, mutta sanoisin myös lohdullinen, rauhoittava, pehmeä, aaltoileva ja parantava.

Minä mietin, pidinkö tästä enemmän kuin Elenasta ja en osaa sanoa. Pidin eri tavalla.

En oikeastaan osaa edes sanoa, millainen olo minulla on. Rauhallisempi. Unenomainen. Minun pitäisi nyt herätä ja laittaa ruokaa.

Joel Haahtelan haastattelu Katoamispisteestä löytyy YLE:n Elävästä arkistosta.

Joel Haahtela myös Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa 22.3. klo 17.00. Tilaisuuden jälkeen Traumbach-lukupiiri klo 18.00, jonne ilmoittauduttava. Ks. täältä.

Sateisella Bulevardilla ovat seisseet ainakin myös Sara (joka luonnehti tätä hillityksi ja tyylikkääksi pienoisromaaniksi), Katja (jolle kirja jätti rauhallisen olon ja paljon kysymyksiä), Hanna (joka jäi kokonaisvaltaisen hyvään olotilaan) ja Pekka (joka odotti tämän julkaisua kieli pitkällä).

Joel Haahtela : Katoamispiste.
Otava, 2010. 159 s.
Kannen kuva: Päivi Puustinen (suunnittelu) ja Raimo Poutanen (Raija Siekkisen kuvat)

ps. Jos minä haluaisin kadota johonkin hetkeen, voisin kadota siihe huhtikuiseen iltaan noilla Montmartren rappusilla. Se oli hyvä ilta.