Johan Bargum: Seglats i september (suom. Syyspurjehdus)

Johan Bargumin Seglats i september (Schildts & Söderströms, 2011) tuli vastaan kirjastossa ja lähti ihan vahingossa matkaan. Minä en ole pitkään aikaan lukenut mitään ruotsiksi, saati puhunut sitä, mutta jokin sanoi että tämä Bargumin pieni suuri teos kyllä tulisi luettua. Eikä se tunne ollut väärässä.

Jag spanade ut mot havet. Inte en båt i sikte. Men fyren blinkade och blinkade. Fyrar är som änglar, brukade Elin säga, de finns alltid där när någon behöver dem, och de finns där också när ingen behöver dem.

Tarina kerrotaan kahdessa osassa, ensin Olofin kannalta poliiseille ja sitten Haraldin näkökulmasta hänen jättämässään kirjeessä. Kaksi vanhaa miestä, jotka eivät ole edes ystäviä mutta joita yhdistää nainen, Elin, purjehtivat syksyn viimeisinä päivinä itään ja jotain tapahtuu. Tarina kietoutuu niin rakkauden, kuoleman kuin merenkin ympärille, hiljaa natisten kuin köydet purjeissa.

Tarina kulkee niin meren aalloilla, rantakallioilla kuin Helsingin kaduillakin. Kirjan Töölö tuntuu ihanan tutulta ja saa minut kaipaamaan Museokatua, Hesperianpuistoa ja merenrantaa.

Voin ihan rehellisesti sanoa, etten ymmärtänyt kaikkia sanoja enkä jaksanut niitä tarkistaa. En minä englanninkielisessä tekstissäkään aina ymmärrä kaikkea, riittää että tunnelma välittyy. Ja se välittyi.

Seglats i september jättää lukijan kellumaan jonnekin avoimuuden aalloille, mutta turvallisesti. Meri kantaa kyllä venettä ja on itse päätettävä, minne haluaa suunnata.

Jag skrek en stund still. När jag såg upp var fågeln alldeles nära. Den titade på mig. Den höö sitt huvud egendomligt högt, näbben i vädret, som om den velat säga mig: upp med hakan.

Minä tahtoisin kannelle istumaan, tuulta kuuntelemaan. En osaa purjehtia, mutta vielä minä ehdin oppia.

Luen Seglats i septemberin varmasti vielä uudestaan, ehkä suomeksi jotta pysyisin paremmin selvillä purjehdustermeistä. Ja tahdon myös lukea muuta Bargumilta, minä viihdyn tämän suomenruotsalaisen herran kanssa aivan liian hyvin jättääkseni tämän tuttavuuden tähän.

Istuinkaukalossa ovat laineita kuunnelleet myös ainakin Joana (joka muun muassa pohti mitä ihminen pelkää ja mitä rakkaus on), Katja (jolle tämä oli kuulaan väkevä), Maria (jolle tässä oli jotain samaa rauhoittavuutta kuin myrskyävässä meressä), Karoliina (joka kuvaili kieltä monikerroksisuudessaan yksinkertaiseksi) ja Leena Lumi (jolle kieli oli tyylikästä, älykästä ja erittäin hienovireistä).

Luettu osana Underbara finlandssvenskor vid papper - haastetta (Finlanddsvenska herror) sekä Merten äärillä-haastetta.

Johan Bargum : Seglats i september.
Schildts & Söderströms, 2011. 122 s.
Kansi: Helena Kajander.
Suomennettu: Syyspurjehdus, Tammi 2012.
Suomentaja: Marja Kyrö.

Toinen kuva on otettu kihlajaispäivänä heinäkuussa, Matinkylän rannassa. Oli kaunis ilta ja noin 10 minuuttia kuvan ottamisen jälkeen satoi kaatamalla. Upeaa.