Pauliina Susi: Ruuhkavuosi

Vuoden pääprojektit (nimeä kolme):
1. Gradu ja ura (tee!)
2. Talo (rakenna!)
3. Vauva (synnytä!)


Omat tämän vuoteni pääprojektit lienevät sitten gradu (tee!), työ (hanki!) ja talo (muuta, ei onneksi sentään rakenna!). Samaistuminen oli siis välitön, kun aloitin lukemaan Pauliina Suden Ruuhkavuotta (Tammi, 2005).

Minna. Se on kaikki sinusta itsestäsi kiinni. Sinä onnistut. Don't worry. Just do it.
Minä teen sen. Minä pystyn siihen. Pitää vain olla tehokkaampi, tarmokkaampi. Vatvoa vähemmän, tehdä enemmän. Nukkua enemmän, syödä terveellisemmin. Juoda enemmän kahvia.


Minna Mäkinen on 30, nyt on aika laittaa elämä kuntoon. Saman vuoden aikana on tarkoitus saada sosiaalipsykologian gradu valmiiksi, aloittaa työura, synnyttää vauva ja rakentaa Harri-miehen kanssa talo Pornaisiin. Apuna on kalenteri, jonka kannessa lukee Don't worry, lisätyönä Rakkauden valtakunta -kioskikirjallisuuden kääntäminen ja toki niitä sosiaalisia suhteitakin pitäisi Karoliinaan Kaisaan Sariin hoitaa. Vaan eipä ole ihan helppoa suorittaa kaikkea, vaikka tarmoa onkin ensi alkuun kuin pienessä kylässä.

Ensin liika stressi meinaa käynnistää synnytyksen etuajassa, myöhemmin sitten alkaakin putkiremontti kerrostalossa ja on pakko muuttaa asuntovaunuun mutaisen tontin laidalle. On muskari, vauvauinti, timpurin käynnit, painajaiset, gradu, puklut ja valmisruoat. Että huhhei vaan.

Takakannessa on pätkä Savon Sanomien arviosta: Pauliina Suden kirja Ruuhkavuosi on hysteerisen hauska ja miestä kasvattava lukuelämys siitä, kuinka lapsi voi myllertää äitinsä ja muun maailman jopa ennen syntymäänsä. Ja tämän perusteella minä sitten odotin jotain humoristista. No eipä ollut hysteerisen hauska minusta, anteeksi vaan. Tunnistan tästä kyllä absurdia huumoria, mutta eipä tämä kauheasti naurattanut. Tiedän nimittäin itse miten kauheaa on olla pitäisipitäisipitäisideadlinekalenteripitäisi -koukussa. Siis ihan oikeasti tiedän. Ja tämä kirja kuvaa sitä todella hyvin. Mutta ehkä tämä herra Savon Sanomain arvostelijan mukaan oli hauska, hänen miehisestä näkökulmastaan (ja anteeksi nyt tämä purkaus, totta kai tätä voi lukea monesta näkökulmasta).

Edellinen jupinani ei kuitenkaan tarkoita, ettei Suden esikoinen olisi ollut hyvä. Minä nimittäin pidin tästä kirjasta todella paljon. Tai en nyt voi sanoa nauttineeni sen lukemisesta, mutta se on mielestäni hyvä kirja. Erittäin osuva kuvaus siitä, mitä voi tapahtua jos onnistuu humpsahtamaan siihen kaivoon, jossa läsnä on vain päänsisällä kettuileva coachaaja-kalenteri, kiire ja oma pää eikä sieltä osaa enää nähdä ulkomaailmaan. Ja silloin ihminen muuttuu, eikä se ole kaunista katseltavaa.

Mistä voin sanoa pitäväni on Suden kirjoitustyyli. Se etenee hyvään tahtiin ja siinä käytetään mielestäni kiinnostavia tyylikeinoja. Niin kuin vaikka sanarykelmät, joiden väliin ei tarvita pilkkua kun kertojaa muutenkin hengästyttää. Paukkuvat vinkuvat ulisevat rätisevät.

Minua ihan hengästyttää tämän lukemisen jälkeen, koska tämä on niin totta. Välillä minä olin tuskaantunut Minnaan, toisaalta teki mieli sanoa että möllötä siellä nyt hetki ja sitten hengität ja teet. Kyllä se siitä. Ja lopetat sen pitäisi-sanan käytön heti nyt. Itsekin harjoittelen sitä vielä, mutta kyllä siihen pystyy.

Ruuhkavuosista hengästytty myös Uudenkuun aikaan -blogissa, jossa ei myöskään naurettu.

ps. Jos haluat lukea realistista mutta pilke silmäkulmassa, siis oikeasti, kirjoitettua tekstiä niin suosittelen Vuoden mutsi -blogia (ja ihan näin mututuntumalla sitä samannimistä kohta ilmestyvää kirjaakin).

pps. Jos joku joskus hankkii minulle kalenterin jossa lukee kannessa Don't Worry niin minä ehkä lyön sitä ihmistä.

Pauliina Susi : Ruuhkavuosi.
Tammi, 2005. 254 s.
Kansi: Mia Hujanen