Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja (Teos, 2012) vie lukijan tulevaisuuteen, jossa napajäätiköt ovat sulaneet, monet mantereiden osat veden alla ja makeasta vedestä suuri pula. Tulvan mukana on kadonnut myös suuri määrä tietotaitoa ja moni entisajan esineistä makaa muovihaudassa vailla selkeää käyttötarkoitusta. Toisaalta vanhan teknologian tilalle on keksitty myös uutta, kuten auringoenergialla toimivia helivaunuja ja viestimiä.

"Maailma muuttui", hän oli sanonut. "Useimmat uskovat, että se muuttui itsestään, vaati omakseen sen, minkä aika oli täysi. Mutta paljon tietoa katosi Hämärän vuosisadalla, ja on niitäkin, jotka uskovat, että ihmiset muuttivat maailman, tahtomattaan tai tahallaan."
"Mitä sinä uskot?" olin kysynyt.
Hän oli ollut pitkään hiljaa ja sanonut sitten: "Uskon, että ilman ihmisiä maailma ei olisi sama kuin se on nyt."

Tarinan keskiössä on Noria, nuori nainen, joka on valmistumassa isänsä jalanjäljissä teemestarin arvostettuun ammattiin. Teemestarit ovat veden vartijoita ja vanhan tradition ylläpitäjiä. Epävakaassa tilanteessa oleva maailma ei kuitenkaan voi pysyä uomissaan, vaan muutos on väistämätön. Vesitilanne kiristyy ja armeija tiukentaa otettaan kyläläisistä: vesirikoksista epäillyiden oviin ilmestyy pahaenteisiä sinisiä ympyröitä ja pihoille ruosteenruskeita tahroja. Toisaalta on myös toivoa ja iloa, salaisuuksia,  ystävyyttä tekniikkaa taitavan Sanjan kanssa ja yllättäviä löytöjä muovihaudalta.

Vesi on aina ollut mielestäni kiinnostavin elementti juuri sen muuntuvaisuuden, mutta samalla myös pysyvyyden vuoksi. Vesi voi riehua aaltoina, tulla alas lempeänä sateena ja roikkua sumuna maiseman yllä. Sen ääni voi rauhoittaa, mutta samalla siinä on jotain vähän pelottavaa. Kaiken tämän muun lisäksi se on elämän edellytys, kuten Teemestarin kirjakin osoittaa: ilman vettä ei kovinkaan moni elollinen kykene säilymään hengissä, ei ainakaan loputtomiin.

Tuntuu jollain tavalla väärältä sanoa, että Itärannan luoma maailma on kiehtova sillä se on samalla vaarallisen todellisen oloinen. Puhdas vesi on monelle itsestäänselvyys, toisille sen saaminen on työn ja tuskan takana. Tulevaisuudessa todennäköisesti yhä useampi tulee kuulumaan jälkimmäiseen ryhmään. Se on pelottava ajatus.

Vedellä ei ole alkua tai loppua, eikä niitä ole myöskään teemestarin liikkeillä hänen valmistaessaan teetä. Jokainen hiljaisuus, jokainen pysähdyskin on osa virtausta, ja jos liike näyttää taukoavan, tämä johtuu vain siitä, etteivät ihmisen aistit riitä sen havaitsemiseen. Virtaus ainoastaan kasvaa ja vähenee ja muuttuu, kuin vesi rautapadassa, kuin elämä.

Taitavasti kirjoitettu esikoinen veti minut välittömästi maailmaansa ja sai todella välittämään siitä, mitä Norian kylän asukkaille ja Norialle itselleen tapahtuu. Vaikka tapahtumat sijoittuvat Skandinavian alueelle, jonnekin lähelle Kuusamoa, on pohjoismaisiin perinteisiin tuotu itämaista tyyneyttä, joka näkyy myös tekstissä. Kieli on jollain tavalla syvän rauhallista, kuin joen pinta jonka alla kuohuvat nopeat, jopa petolliset virtaukset.

Teoksen loputtua jäin kaipaamaan jatkoa, toivomaan että tarina olisi vielä hieman pitempi. Toisaalta olin onnellinen, että Itäranta oli osannut lopettaa teoksensa juuri niin kuin lopetti. Vaikka Teemestarin kirjalle ei jatkoa saataisikaan toivon todella, että Itäranta kirjoittaisi vielä monta kirjaa. Lupaan lukea ne.

Teeseremoniaan ovat osallistuneet myös ainakin Kuutar (joka myös piti Itärannan luomasta dystopiasta), Liisa (joka vakuuttui Itärannan kertojankyvyistä), Booksy (joka kuvaa tätä piinkovaksi kamaksi suomalaisessa scifikentässä), Katja (joka povaa kirjalle mahdollisia palkintoehdokkuuksia), Johnny (jonka mukaan teos saa lukijan ajattelemaan tulevaisuutta realistisesti), Elma Ilona (jonka teki mieli keskustella kirjasta), Riina (joka pureutuu enemmänkin kirjan teemoihin), Maria (joka myös odottaa Itärannalta lisää), Morre (joka ei aivan lämmennyt mutta piti kirjan lopusta), Raija (joka uskoisi kirjan pärjäävän myös ulkomaisilla markkinoilla), Ahmu (joka suosittelee tätä tuoreesta ja erilaisesta kotimaisesta tuotannosta kiinnostuneille), Minna (joka osuvasti kuvaa tätä jatkoksi Risto Isomäen Sarasvatin hiekalle) sekä Suketus (joka ahmi kirjan parissa illassa ja pohtii teoksen dystopiakuvausta hienosti). Että lukekaapas, tekin jotka ette yleensä sci-fiin tarttuisi.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja.
Teos, 2012. 265 s.
Kansi: Ville Tiihonen.