Aukko sivistyksessäni on paikattu kun sain vihdoin luettua ensimmäisen Ursula K. Le Guinin kirjan koskaan. Koska sci-fi-painotteisuus houkutteli tällä kertaa enemmän valikoitui ensimmäiseksi luettavaksi hainilaissarjan ensimmäinen teos, Rocannonin maailma (Avain, 2010; Rocannon's World 1966) joka sattumoisin on myös Le Guinin esikoisteos.
Mistä tietää, mikä on legendaa ja mikä totta näistä maailmoista, jotka sijaitsevat niin monien vuosien päässä? Nimettömistä planeetoista joita niiden asukkaat kutsuvat yksinkertaisesti Maailmoiksi, planeetoista joilla ei ole historiaa, joiden menneisyys on pelkkiä myyttejä ja joilta palattuaan tutkimusmatkailija huomaa muutamien vuosien takaisten tekojensa muuttuneen jumalan teoiksi.
Ollaan planeetalla Fomalhaut II, jolle tutkimusmatkailija Rocannon huomaa äkkiä jääneensä ilman miehistöä vihollisen tuhottua kumppanien lisäksi heidän tutkimusaluksensa ja muistiinpanonsa. Vaeltajaksikin kutsuttu Rocannon saa kuitenkin vihiä vihollisen olinpaikasta ja lähtee vaaralliselle matkalle lounaaseen estääkseen suuremman tuhon tapahtumisen. Matkaseurakseen Rocannon saa Fomalhautin alkuperäislajeihin kuuluvan angyari Mogienin seuralaisineen ja tuuliratsuineen sekä mystisen Kyo-fiian. Matkasta ei puutu jännitystä eikä uhrauksiltakaan vältytä.
Rocannonin maailma koostuu prologista, jossa kerrotaan Mogienin isoäidin surullinen tarina, Rocannonin seikkailusta vihollisia vastaan sekä hienosta epilogista. Tarinan kerronnasta mielestäni huomaa, että kirja on Le Guinin ensimmäinen; Rocannonin kertomus etenee hieman nykien, kuin joku kertoisi hieman huonosti muistamaansa legendaa nuotiolla.
Kuolkoot vihollisesi ilman poikia.
Tarinan sekaan on ripoteltu pätkiä Rocannonin ja hänen kollegojensa antropologisista muistiinpanoista. Aina nämä otteet eivät tarinan sekaan aivan istu, mutta luonnontutkimuksesta kiinnostuneena ihastelin kyllä Le Guinin luomaa maailmaa erilaisine, omalaatuisine lajeineen. Unohtaa ei myöskään tule kaikkea niitä avaruusmatkailuun liittyviä innovaatioita, joita Le Guin on tarinaansa varten kehittänyt.
Paikoin ontuvasta kerronnastaan huolimatta Rocannonin maailma pohjustaa kiinnostavasti muita Hain-sarjan kirjoja. Ajattelin tosin aloittaa sarjan lukemisen ikään kuin alusta Taikakirjaimet-blogin Raijan kehittämän lukujärjestyksen pohjalta. Rocannonin maailma olisi tällöin vasta kolmas luettava, mutta menkööt.
Tuuliratsujen selässä ovat lentäneet myös Booksy (joka loppujen lopuksi piti, vähän niiskuttikin), marjis (joka kuvaa tätä antropologiseksi tutkielmaksi kehittyneen kulttuurin tunkeutumisesta vieraalle alueelle) sekä Raija (joka löysi esikoisesta paljon sitä, mikä myöhemmissä teoksissa on kehittynyt parempaan suuntaan).
Avain, 2010. 180 s.
Suomentanut: Jyrki Iivonen.
Kansi: iStockphoto / Christian Miller.
Oi, kivaa, hainilaissarjaa! Huomaan että sinäkin kiinnitit huomiota kerronnan hoiperteluun (hauskasti kuvattu muuten!)... mutta jotenkin pienen takkuamisen antoi anteeksi. :-)
VastaaPoistaLuin juuri Maanpakolaisten planeetan, siinä on ehkä ihan pikkuriikkisen samaa tautia - mutta siinäkin sen antaa anteeksi. Le Guin ei kumminkaan kieriskele missään täysin toissijaisissa jutuissa, ja antaa lukijallekin tilaa hoksata jotain itse... Ja Maanpakolaisissa on kunnon rakkausjuttukin. :D
Kiitos Booksy, kyllä tätä ihan ilokseen luki! Ja oo, ihan rakkausjuttujakin, kiinnostuksella odotan! ;)
PoistaJa se on muuten ihan totta, ärsyttävimpiä ovat ne sellaiset kirjat joissa saatetaan sivukaupalla kuvata jotain tien vieressä olevaa puskaa jolla ei ole mitään tekemistä koko stoorin kanssa.