Tuomas Kyrö: Urheilukirja

Mies halusi lukea Tuomas Kyrön Urheilukirjan (Teos, 2011), koska hän piti Kyrön tavasta kirjoittaa ja toisaalta halusi jonkun selittävän hänelle miksi urheilu (tai sen seuraaminen) on joillekin niin tärkeää, jopa elinehto. Kirja ei ollut miehelle loppupeleissä ihan sitä mitä hän ajatteli, mutta hän kertoo ymmärtävänsä nyt paremmin urheiluhulluutta (ja miettii nyt lukevansa Nick Hornbyn mainion Fever Pitchin silläkin ehdolla että hänestä saattaa tulla jalkapallofani).

Lasten mieli ei rajoita jalkoja ja käsiä eikä ympäröivä todellisuus rajoita mieltä. He työntävät neliön muotoista palikkaa kolmioon jos haluavat, he tekevät kakkutaikinan suolasta ja hiekasta, he muuttavat kiven palloksi, kepin mailaksi ja autotallinoven maaliksi, koska niin tehdä.

Pitihän se sitten minunkin lukea, kun kirja meillä pyöri ja kun minäkin satun pitämään kovasti Kyrön sanavalmiudesta ja ajatuksista. Yksinkertaisesti Urheilukirja kertoo urheilun sankareista, toisinaan myös häviäjistä, urheilun suhteesta politiikkaan ja kansallis-identiteettiin, Kyrön omasta suhteesta urheiluun ja niin edelleen. Itse en ole intohimoinen penkkiurheilija, vaikka seuraan jalkapalloa satunnaisesti (se on niitä harvoja lajeja, joista ymmärrän jotakin, syytän juuri tuota Fever Pitchiä) ja "sen 6-1-matsinkin" katsoin vain sen takia että heräsin 2-1-maaliin (muissa kerrostalon asunnoissa ottelua seurattiin hieman innokkaammin). Harrastamattomuuteni vuoksi aika moni opuksen nimi meni minulta vähän ohi, etenkin jos puhuttiin 80-luvun tapahtumista, mutta kyllä tässä kärryillä pysyi.

Käsittääkseni Urheilukirja on joko edeltänyt tai seurannut Tuomas Kyrön Veikkaus-lehdessä olleita kolumneja eri urheilulajeista. Nämä kolumnit mainitaan kirjassa jossain sivulauseessa ja muistan joskus sellaisen lehdestä ihan lukeneenikin. Veikkaisin, että olisin pitänyt kokonaisuudessaan lyhyemmistä kolumneista enemmän, sillä opuksessa jutut rönsyilivät mielestäni välillä vähän liikaa tai junnasivat paikoillaan. Toisaalta kun tekstin rytmiin pääsi sen lukeminen oli todella miellyttävää, sillä Kyrö nyt vain on hyvä sananiekka.

Jollakin tavalla Urheilukirja näyttäytyi minulle Miika Nousiaisen Maaninkavaaran veljenä, sellaisena vähemmän fanaattisena mutta yhtäkaikki urheilua yhtenä elämän tärkeimmistä asioista pitävänä. Kirja käsittelee niin juoksua, hiihtoa, painia kuin nyrkkeilyä unohtamatta moottoriurheilua, dopingia, urheilijoiden luonnetta ja statusta, tavallisen pulliaisen suhdetta urheiluun. Sitä, miksi lapset juoksevat futiskentällä idolinsa paita päällä ja miksi voimanostokilpailuissa on hienoa olla katsojana.

Näytelmän päätyttyä raudat, tanko ja teline poistettiin. Koska sarjoja oli lähes yhtä monta kuin kilpailijoita, kaikki saivat sympaattiset pienet palkinnot kuin ala-asteen hiihtokisoissa. Kilpailijat vaikuttivat olevan palkinnoistaan vilpittömän tyytyväisiä, taas kerran oli kiskottu rautaa. Yhä oltiin hengissä. Pienen lajin arvokkuus on pienuudessa. Miehet kasvavat, ennätykset paranevat, mutta lajin levinneisyys on vakio. Tätä on voimanosto Teheranissa ja Tohmajärvellä, aina ja iänkaikkiksesti.

Huvittavaa Mielensäpahoittajan kaveria tästä opuksesta ei saa, sillä vaikka joitain hymyä aiheuttavia juttuja opuksesta löytyy niihin suhtaudutaan lempeydellä. Tractor-pulling ja showpaini näyttäytyvät sympaattisina koko kansan lajeina. Leppeä kirja saa suoranaisia pyyhkeitä minulta ainoastaan siitä, että oikoluku oli ilmeisesti jäänyt kesken koska taivutus- ja rektiovirheitä löytyi tekstistä turhan paljon.

Jos haluaa lukea urheilufanaattisuudesta, suosittelisin mieluummin Hornbyn kirjaa (joka tosin keskittyy vain jalkapalloon, mutta siitä on näköjään myös tehty elokuva jossa Colin Firth). Kyrön kirja sopinee paremmin kanssapenkkiurheilijalle, joka myös muistaa kirjassa esiteltyä tapahtumia ja henkilöitä ja osaa samaistua AI AI AI -tyyppisiin tilanteisiin paremmin kuin minä. Tai lukekaa Mauri Kunnaksen Suuri urheilukirja (linkki Sonjan arvioon), siinä on myös tuhti tietopaketti ja sopii myös muksuille.

Voimanostoa kellarissa ovat katselleet myös Jori ja Kirsi.

ps. Etsiessäni kirjaa kirjastosta ihmettelin, kun en sitä Kyrön kohdalta löytänyt. Kyselin tiskiltä ja kirja löytyikin sitten urheilutietokirjojen hyllystä. Hämmensi, kun tämä on kuitenkin aika subjektiivinen teos, mutta muillakin on ollut opuksen määrittelyssä vaikeuksia joten menköön.
pps. Pitäisiköhän katsella syksyn kursseja Tapanilan Erällä?
ppps. Kauan ne futikset EM-kisat vielä menee?

Tuomas Kyrö: Urheilukirja.
Teos, 2011. 280 s.
Kansi: Elina Warsta.