J.Pekka Mäkelä: Muurahaispuu

J.Pekka Mäkelän tuorein teos Muurahaispuu (Like, 2012) matkusti kanssani Roomaan ja takaisin. Maagisrealistisia piirteitä saavuttava, Helsingin Kontulaan sijoittuva romaani koukutti ja kiinnosti - kirja oli sopivan kevyt matkalukemiseksi mutta silti sopivan sisältörikas ja omalaatuinen jättääksen kunnon muistijäljen.

Vanha vuoteeni on edelleen pöydän vieressä, käden ulottuvilla. Huomaan aina silloin tällöin ojentavani käteni kynsimään maalia. Sängyn kehikko ja päädyt oli alkuaan maalattu valkoisiksi, mutta lapsena huomasin, että maali hilseilee helposti ja alta paljastuu syinen puu. Se oli toinen maailma, jossa saattoi päästä seikkailemaan puunsyiden poluilla, valtamerillä ja vuorilla kun vain raaputti maalia pois. Aina paljastui uusia, ennennäkemättömiä paikkoja. Valtameriä ja siellä täällä oksasaaria. Toisinaan ne olivat Jupiterin pilvivyöhykkeitä ja pyörremyrskyjä.

Kari Lännenheimo palaa vuosien jälkeen lapsuudenkotiinsa siivoamaan ja järjestämään sairaalassa makaavan isänsä tavaroita. Asunto on tyhjennettävä syksyyn mennessä, jolloin Karia odottaa uusi pesti Brysselissä. Menneisyyden setviminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta, kun kodin kaappien kätköissä odottavat muistot niin isästä, sotasankarina pidetystä vaarista, kotoa lähteneestä ja toisesta kadonneesta siskosta.

Menneisyyden kohtaamisen lisäksi Kari alkaa nähdä outoja unia, joissa hän on kuin jonkun toisen pään sisällä. Unet tuntuvat myös muistuttavan kumman paljon muiden rappukäytävässä asuvien elämiä. Uninäyt kuuluivat mielestäni kirjan mainiompiin kohtiin: niiden poljento on omansa ja kun malttaa päästää irti pääsee mukaan Karin päänsisäiseen kanavasurffailuun.

olipa mukavaa, mutta mukavaa myös olla tänään kotona, ihan kahden kesken ja ehkä pitäisi nousta pöydästä ja mennä pitkäkseen, vaikka
hän on sentään minun paras ystäväni ja hän on ollut minulle niin valtavan isona apuna kaikkien näiden viime vuosien juttujen aikana joten
jos soitan äidille ja kerron miten onnellista elämää minä täällä vietän, hän käskee minua kiittämään Jumalaa siitä miten Hän on minua siunannut, ehkä voisinkin kiittää, mikäs siinä, mutta

Vaikka en olekaan itse Itä-Helsingissä asunut kuljin yhteen aikaan todella usein Kehä I:sen vartta kohti Itäkeskusta ja seutu on sitä kautta tuttu. Ja asuipa aikoinaan eräs kirjekaverinikin Keinutiellä, jonka lähistöllä romaani tapahtuu. Tapahtumapaikat on siis helppo nähdä mielessään ja on oikeastaan miellyttävää, kun voi elävästi kuvitella kulkevansa aidoilla kirjan tapahtumapaikoilla.

Hentoinen facebook-kytkentä nosti mieleen myös mielikuvia Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävistä ja on kirjailijoiden tyylissä muutenkin jotain samaa - eikä sinänsä ihme, onhan molemmat herrat juuri luokiteltu suomikumman uranuurtajiksi. Mäkelä kirjoittaa maagisella sivuvireellä, mutta niin uskottavasti ettei Karin kokemusten todenperäisyyttä edes halua epäillä.

Muurahaispuu on lapsuusmuistoja, kolisevia rappukäytäviä, vähän pelottavia säilytyskomeroita ullakolla. Se on kävelyretkiä metsässä, jonne moottoritien ääni kuuluu vain vähän. Papereita, joita et välttämättä haluaisi lukea ja ihmisiä, joiden kanssa sinulla on yhteys vaikket aina niin haluaisikaan. Ja kuitenkin kaunis kirja, ehkä kerrostalon harmaa, mutta silti täynnä hyvää.

Luettuani tämän aion varmasti lukea jatkossa myös lisää Mäkelää, sillä tällaista kertojanääntä lukee ilokseen ja genrekin on kohdallaan. Jos pidit Harjukaupungista, pitänet myös tästä.

Myös Kirjavinkkien Mikko piti kirjasta.

J.Pekka Mäkelä: Muurahaispuu.
Like, 2012. 300 s.
Kannen kuva: J.Pekka Mäkelä