Tuija Lehtinen oli minulle ala-asteikäisenä ja vielä teininäkin tärkeä kirjailija. Lainasin kirjastosta niin Mirkat, Laurat kuin Katuhaukatkin. Ja sitten olivat tietysti punkkari-Sarasta kertovat kirjat. Kun Kirsi teki ensin kokoomapostauksen Lehtisen koko tuotannosta ja Suketus vielä luki kolme vuotta sitten ilmestyneen Sara-sarjan päätösosan, päätin ottaa syksyn projektiksi lukea koko sarjan uudelleen. Kirjan löytäminen oli yllättävän vaikeaa, sillä kirjaa löytyi (kovakantisena) Helmetistä vaivaiset 16 kappaletta ja varaushommiin oli ryhdyttävä. Pienen odottelun jälkeen kirjastoon kolahti kuitenkin sara@crazymail.com (Otava, 1998).
Mä olin Sara Niinistö, 16 v. ja pärjäsin hemmetin hyvin ilman muita ihmisiä. Heti, kun mä saisin vähän rahaa kasaan, mä häipyisin täältä kauas pois.
Punkkarityttö Sara kuskataan äidin ja isäpuolen toimesta Jyrki-enon hoiviin johonkin kaupunkipahaseen pieleen menneen ysiluokan ja jengitouhujen vuoksi. Tavoitteena on, että Sara saisi taas elämän syrjästä kiinni, suorittaisi kymppiluokan ja keksisi itselleen järkevämpää tekemistä.
Sara on tietenkin eri mieltä ja alkaa välittömästi punoa suunnitelmia, joiden avulla saisi kerättyä tarpeeksi rahaa vähintäänkin maasta poistumiseen. Suunnitelmia sotkevat niin kiukkuinen mummo, rasittavat sukulaiset, runoja rustaileva Mona Lisa sekä kymppiluokan kuningas Rauski. Siedettävää arjesta toisinaan tekevät solvausten vaihtaminen mummon kanssa, Oilimaija-tädin hermojen kokeilu sekä netissä surffailu. Keskustelupalstalta Sara löytää punk-aatetta julistavan Markin, joka vaikuttaa juuri sellaiselta kundilta johon Sara haluaisi tutustua.
Siinä vaiheessa, kun Mark viestitti, että PUNK FOREVER, mun sisimmässä hytkähti. Mä mietin kiivaasti sopivaa vastausta, kun ovi rämähti auki.
Minun täytyy myöntää, että kirjalla on minulle suhteellisen suuri nostalgia-arvo ja siksi onkin hankala sanoa siitä mitään objektiivista. Toki on niin, että osa hahmoista on varsin yksiulotteisia ja Sara oikeastaan välillä aika ärsyttävä, mutta kyllä tämä kaltoinkohdellun teinin elämä silloin aikoinaan upposi. Soittaahan Sara kaiken lisäksi samaa soitintakin kuin minä, siis poikkihuilua. Myöntää kyllä täytyy, että muutaman kerran myös hymisin ääneen kirjan huumorille, etenkin Oilimaijalle ja mummolle.
Aika on jossain määrin ajanut kirjan ohitse. 1990-luvun lopussa netti on vielä uusi ja ihmeellinen asia (siis sinne piti silloin vielä soittaa, ajatella, onko siitä vain kymmenisen vuotta) ja Saran sanavarastossa vilahtelevat sujuvasti kimmat ja pikkarit. Opus on muutenkin kirjoitettu "teinikielellä" ja itse asiassa Saran puhekielisyys teki välillä lukemisesta vähän hidasta. Teininä tämä oli varmaan tosi siistiä.
Jäi tästä nostalgiamatkasta silti sen verran hyvä fiilis, että luen ehdottomasti loputkin kolme osaa. Ajoittaisesta angstisuudestaan huolimatta Sara on ihan kipakka tapaus ja koska en ihan tarkkaan loppuosien juonikuvioita muista on ihan kiinnostuksenkin vuoksi hauska lähteä tälle reissulle.
Tuija Lehtinen: sara@crazymail.comOtava, 1998. 251 s.
Kansi: Christel Rönns
Ma luin sarjan ekaa kertaa vasta pari vuotta sitten enka kylla yhtaan tajunnut, etta mista ihmiset niissa tykkasi.
VastaaPoistaVelma, joka ei jaksa kirjautua
Velma, suuri osa tämän kirjan viehätyksestä liittyy minulla nimenomaan sinne teini-ikään. Vaikka en itse ollut mikään suuri kapinallinen oli se kapinoinnin ajatus silti jollain tavalla kiehtova. Jos olisin lukenut tämän ensimmäistä kertaa vasta nyt, en välttämättä olisi pitänyt niin paljon.
PoistaMinä en ole Sara-sarjaan tutustunutkaan. Itse tykkäsin hurjasti Mirkoista ja samastuin poikatyttö Masaan. Ne olisikin kiva santsata joskus!
VastaaPoistaElma Ilona, Mirkat olivat kyllä ehkä kuitenkin suosikkini ja Masa oli ihan mahtis. Niitäkin voisi kyllä lukea uudelleen. <3
PoistaMinäkin fanitin ihan kympillä Mirkka kirjoja ja Masa oli kyllä paras! ;)
PoistaSiistiä, että sait innoituksen lukea näitä uudestaan. Minä taidan säästellä johonkin masentavaan aikaan, jotta saan sitten intoa. ;) Nelososa oli niin ihana nostalgiatrippi, että en ihan heti tarvitse lisää samanmoista, vaan sillä jaksan jo pitkälle.
VastaaPoistaSuketus, nämä ovat kyllä jollain tavalla ihanan piristäviä. Minäkään en lue näitä nyt ihan putkeen ettei tule nostalgiaähky mutta ah, on se välillä kiva lukea tällaista.
PoistaTuija Lehtinen kuului vahavasti minunkin teini-ikääni! Sara kirjat tuli luettua varmaan muutamaan kertaan läpi, ja nyt vanhemmalla iällä olen haalinut Mirkka ja Masa- sarjaa hyllyyni ihan silkasta nostalgiasta. Niistä pidin todella paljon, ja jahka saan kaikki osat haalittua hyllyyni kirppareiden ja divareiden kätköistä aion palata taas nuoruuden nostalgiaan :) Kuten sinullakin kävi tämän kanssa, uskon että mitään kovin järkevää arviota saan tuskin aikaiseksi enää kirjoista, mutta kiva vähän fiilistellä! :)
VastaaPoistaJenni, Mirkat ja Masat olisi kyllä ihana omistaa, niistä kai tuli jossain vaiheessa jotain kokoomateoksiakin. Ja totta, järkevästi näistä nyt on todella hankala kirjoittaa mutta mikäs tässä fiilistellessä. :)
PoistaHyvää iltaa, blogissani on sinulle Post-it tunnustus!
VastaaPoistaKiitos Erja!
PoistaMinullakin on sinulle tunnustus :D
VastaaPoistaKiitos Annika! :))
PoistaJa minullakin on sinulle tunnustus blogissani! :D
VastaaPoistaKyllä! Myös minun teinivuosiini kuului Sara-kirjat, taisi olla suosikkejani Lehtisen tuotannosta. Mirkoista en kauheasti välittänyt, ne jäi suurin osa lukematta. Voi olla, että jos nyt lukisin näitä kirjoja, minua saattaisi alkaa ärsyttää tuo puhekieli, mutta teiniyteen se sopi aikoinaan. =D
VastaaPoista