Turkka Hautalan viitisenkymmentä tarinaa sisältävä Kansalliskirja (Gummerus, 2012) keräsi keväällä blogeissa paljon kiitosta, itse ehdin sympaattiskantisen opuksen pariin vasta nyt. Novellikokoelma pureutuu suomalaisuuden ytimeen, on silloin tällöin moikkaajat, tärkeät vaalipäivät.
Synnyin nuorimmaiseksi - jääkaapissa oli aina limonadia. Hampaat pilaantuivat, kiusattiin. Luin finnisenä kirjoja.
23-vuotiaana julkaisin runokokoelman jonka nimeä häpesin loppuikäni. En aio kertoa sitä. No menköön: Rakel & unituulissa riippuvat muistipuutarhat.
En nyt tiedä minne epämukavuusrakoon Hautala minua iski. Suurin osa novelleista tai tarinoista olivat minusta ihan hauskoja, hymisyttäviä, mutta en nyt sitten kuitenkaan loppupeleissä lämmennyt tälle kokoelmalle. Nopeasti nämä luki, mutta en kiintynyt. En vaikka luin vain muutaman päivässä.
No ekkö sinä poloneessia ottanu?
Eikä ku karpponaaraa karpponaaraa!
No vaiha!
Katoppa miten vähän jauhelihhaa on. Ja tuommosia putkiloita nuo... Nonni. Hienua.
No vaiha!
No emminä ennää lähe... Kehtoo.
Suosikeikseni nousivat ehkä tarinat Hävityn arvokisafinaalin jälkeen ja Voitetun arvokisafinaalin jälkeen, tuon lempeähkön ja hieman tummasävyttäisenkin lätkäfanatismin käsittelyn tunnistan vaikken kiekkopeliä seuraakaan. Toimivat kauniisti tarinaparina. Ja sitten oli niitä yhden kahden sivun mittaisia elämäkertoja, niistä minä pidin.
Siitä toisaalta olen vakuuttunut, että Hautala osaa kirjoittaa moniäänisesti ja hyvin. Odotan siis Salon lukemista kiinnostuksella, ehkä tulemme herran kanssa paremmin toimeen pitemmässä mitassa.
Suomalaisissa tunnelmissa ovat olleet myös muun muassa Zephyr (joka piti tätä hyvänä välipalakirjana), Aamuvirkku yksisarvinen (joka kuvaa tätä mm. näin: Kansalliskirja on hauska, mutta ei samalla tavalla ääneen naurattava kuin Mielensäpahoittaja.) sekä Minna (jolle tämä oli ihana ja kaunis). Ja vielä moni moni muu, googlailkaa jos kiinnostuitte.
Turkka Hautala: Kansalliskirja
Gummerus, 2012. 112 s.
Kannen suunnittelu: Tuomo Parikka
Mitähän mä tän Hautalan suhteen oikein tekisin. Tuo ensimmäinen lainaus on kyllä aivan loistava :D Muuten olen jotenkin hangannut vastaan lukea häneltä yhtään mitään. Ehkä lainauksien verran Hautalaa riittää minulle? ;)
VastaaPoistaanni.M, lue tästä ainakin nuo minielämäkerrat. Niistä pidin, huikeita ja hieno tiivistämisen taito.
PoistaMinäkään en lämmennyt tälle erityisesti. Salosta pidin ja Paluukin oli ok. En tiedä mikä mättäsi, ehkä lyhyt mitta?
VastaaPoistaKatri, ehkä tässä tosiaan on joku toiset tykkää lyhyestä, toiset pitkästä -jaottelu. Salo minulla onneksi on jo tosiaan hyllyssä.
PoistaNo voih! Minulle lukemani Hautalan kirjat (tämä ja Paluu) ovat kolahtaneet kovaa, kumpikin lukeutuu hyllyni tärkeimpiin aarteisiin. Olisin niin suonut että sinäkin olisit ihastunut, mutta toisaalta eiväthän kaikki voi pitää samoista kirjoista. :) Mutta anna ihmeessä Hautalalle toinen mahdollisuus, lue Salo ja katso mitä pidät! Tai Paluu, se on ihana! <3
VastaaPoistaPs. Tuo kuvakin on ihana. Alkoi tehdä mieli tuoretta pullaa! :)
Älä huoli Sara, olen avoimin mielin sukeltamassa Salon kimppuun kunhan ehdin. Minusta tuntuu, että pidämme toisistamme Hautalan kanssa enemmän pitkässä formaatissa. :)
PoistaMinäkin toivon, että Hautala maistuu paremmin romaan(e)ina, Kansalliskirja kun ei ollut napakymppi minullekaan.
VastaaPoistaRomaaneja odotellessa siis, Villasukka. :)
PoistaJuu ei mullekaan tästä muodostunut elämystä, vaikka osa kirjoituksista oli tosi hyviä ja/tai nauratti kovasti. En vielä tiedä, tuleeko luettua niitä pidempiä. Salo olisi kyllä hyllyssä, jostain taas sain kuvan, että Paluu sopisi mulle paremmin.
VastaaPoistaSinulla on kyllä niin mainoita kuvia aina, täällä ja Facebookissa. Ja juttujakin, sinä ihana!
Karoliina, se on hassua että vaikka osa jutuista oli tosiaan naurattavia ja hyviä niin kokonaiskuva jäi kuitenkin vähän kädenlämpöiseksi. Salo löytyy tosiaan minultakin, joten varmaan paneudun siihen sitten ensin.
PoistaJa ihana, kiitos!
Blogissani on sinun blogillesi tunnustus. Osallistuminen vapaaehtoista :)
VastaaPoistaKiitos Raija!
Poista