Carol Shieldsin Larryn juhlat (Otava, 1998; Larry's Party 1997) ei ollut lukulistani kärjessä, mutta se päätyi luettavaksi lähes olosuhteiden pakosta: olin sienestysreissulle lähtiessäni jättänyt avaimet kotiin ja tajusin sen tietysti vasta kotimatkalla siinä vaiheessa kun mies oli jo bänditreeneissä. En viitsinyt mennä pihalle istumaan, koska mies olisi kuitenkin menoistaan haettava, joten ajoin samoin tein treeniksen eteen. Avainunohduksen lisäksi olin tehnyt myös toisen vaarallisen virheen: lähtenyt matkaan ilman kirjaa. Onneksi myös mies lukee ja oli kätevästi jättänyt hänellä kesken olevan opuksen autoon, joten näin siis tulin aloittaneeksi Larryn juhlat.
Ja nyt tässä puutarhasokkelossa kierrellessä tuntui, että asian ydin oli se, että vuoroin eksyi, vuoroin löysi tien, niin juuri, mutta siihen kuului myös hetki, jolloin halusi unohtaa kaiken, kokea odottamattoman hurmion antautuessaan kulkemaan sokkona eteenpäin.
Larry Weller on floristi. Tai oikeastaan häntä määrittelee paremmin se, että hän on hurahtanutrakastunut (istutettuihin) sokkeloihin. Sokkeloiden lisäksi Larryn elämässä on naisia, ennen kaikkea vaimoja mutta myös äitejä, siskoja ja ystäviä. Ja lopuksi vielä on 20 vuotta, joiden aikana Larryn elämää seurataan. Lyhyesti sanottuna koko kirja on oma sokkelonsa kiertyen oman itsensä ympärille, ajautuen toisinaan umpikujaan ja joka lopulta johdattaa lukijan maaliin.
Shields kirjoittaa juuri niin shieldsmäisesti kuin osasin odottaa: lämpimästi, henkilöhahmojansa lempeästi ymmärtäen. Sekä Larry että hänen läheisensä ovat hyvin inhimillisiä. Ja mietin jopa, että ovatko he liian lämpöisiin viltteihin käärittyjä, tuntuiko tämä liikaa siltä kuin pitäisi päällään lämpimää villapaitaa (kuten mies lukukokemustaan kuvaili)?
Toisaalta, ehkä tällaista inhimillisyyttä toisinaan kaipaa. Tarinaan kääriytymistä, tarkoituksellista eksymistä sokkeloihin. Larryn juhlat ei noussut suosikikseni näistä nyt kolmesta lukemastani Shieldsin teoksesta, mutta kyllä se paikkansa pitää. Siinä on hieno tarina, se on mukava kirja.
Otava, 1998 / Seven-pokkari, 2002. 452 s.
Kannen kuvat: Vivian Gast.
Suomentanut: Hanna Tarkka.
Larryn juhlat luin lomakirjana Zürichissä ja pidin kovasti. Olin sitä ennen lukenut jo monta Shieldsiä ja tämä oli samaa vahvaa tasoa. Sain suosituksen Kirsi Pihalta ja saman tien ennen lentoa akateemiseen. Tämän vuoden projektini on tuoda kaikki lukemani Shieldsit blogiini, joten tätäkin sitten saamme odottaa.
VastaaPoistaMinulle Shields ei ole lempeä tarkkailija, vaan välillä jopa häijyn tarkka ja teräväkielinen. Pikkuseikkoja on ainoa Shields, josta en ole pitänyt.
Kiitos kommentista, Leena. Larryssa Shields oli mielestäni lempeämpi, samoin Rakkauden tasavallassa, ainakin jos vertaa Pikkuseikkoihin (josta pidin myös kovasti). Nimenomaan Pikkuseikoissa Shields oli mielestäni häijympi Judithin kautta.
PoistaHeh, juuri nimesin Shieldsin uudeksi lohtukirjailijakseni luettuani Ruohonvihreää :)
VastaaPoistaLämpöisiin viltteihin on niin kiva kääriytyä, villasukatkin on hyvät välillä olla olemassa <3
Erja, lohtukirjailijoita on hyvä olla. Minä olen ihan riemuissani tästä villasukkakaudesta kotona (vaikka patterien toiminnan ollessa olematon odotan myös sen lämpöpumpun saapumista).
Poista