J.S.Meresmaa: Mifongin perintö

J.S.Meresmaan esikoinen, Mifongin perintö (Karisto, 2012) onnistui koukuttamaan tämän lukijan täysin. Aloitin kirjan lukemisen illalla muutaman luvun verran ja seuraavana päivänä olin kiinniliimattuna kirjaan jokaisena vapaahetkenä. Minun myös piti mennä ajoissa nukkumaan, koska herätys oli 5.50 mutta kun jäljellä oli enää vain 50 sivua. Että niin.

"Tuo riepu on minun paras paitani", Dante mutisi, mutta sitten tytön sanat painuivat hänen tajuntaansa. Linnaan? Kuninkaanlinnaan? Hovi? Äkkiä hän oli tyytyväinen siitä, että oli jo laskenut teekupin alas. Se tuntui hauraalta kuin munankuori hänen kädessään. Jos matkan ennusmerkit pitivät paikkansa ja hänen huono tuurinsa jatkui, tyttö ei ollut vain siniverinen seuraneiti.

Dante Rondestani on matkustanut Keski-Mantereelle hankkimaan veljensä kaipaamaa antiikkista kirjaa. Sattumalta hän pelastaa nuoren kuningattaren ja päätyy puumansa Reun kanssa tämän henkivartijaksi. Tulinen Ardis ei kuitenkaan jätä Danten ajatuksia rauhaan. Toisaalla mystinen Keisarin Piiri valmistautuu suureen hetkeen, jonka toteutumiseksi vaaditaan niin samaisia kirjoja joita Dante jatkaa kuin myös jotain Ardisiin liittyvää. Alkaa nopeatempoinen seikkailu, jossa mennään niin maassa, merellä kuin vähän ilmassakin.

"Me ehdimme, Verna", Agautr keskeytti hänet. "Minä pidän huolen siitä, että ehdimme."

Voisin tässä nyt höpötellä siitä, miten Mifongin perinnössä on jossain määrin aika perinteisiä fantasiakirjallisuuden elementtejä, mutta en nyt viitsi. Minulle tämä toimi kuin häkä, nopeatempoisuus piti otteessaan ja pidin suurimmasta osasta hahmoja paljon. Etenkin Ardis oli vinkeä tyyppi, joka kehittyi kiinnostavasti kirjan aikana ja muistutti minua vähän pippurisesta Ce'Nedrasta, joka seikkailee David Eddingsin Belgarionin tarussa (vertailu tehti positiivisessa hengessä, toim.huom).

Meresmaa kertoo hienoa tarinaa ja odotan kiinnostuksella, minne raiteille toinen ja kolmas osa sen kuljettavat. Tässäkin oli niin paljon yllätyksiä, että ihan hengästytti, mutta hyvällä tavalla. Joistain kohdista ehkä huomasi, että kirjailijan oma ääni on vielä muotoutumassa (tässä muuten erikoishymistys ilmauksen inasen käytölle), mutta vahva tämä oli minulle. 

Yksinkertaisesti: pidin. Mainio seikkailuromaani, ihanaa että "meillä täällä Suomessa" tehdään tällaisia.

Mifonkeihin ovat tutustuneet myös ainakin Booksy (joka suosittelee jättämään turhan jäykkäniskaisuuden pois tätä lukiessa), Morre (joka lykkäisi tämän seikkailuromaanien ystäville) ja Kirsi (joka vertailee kirjan sisältöä muihin fantasiakirjoihin) sekä Ahmu (joka tituleeraa tämän mielenkiintoiseksi ja lupaavaksi esikoiseksi). Kurkatkaa ihmeessä myös Meresmaan omaan blogiin.

J.S.Meresmaa: Mifongin perintö

Karisto, 2012. 470 s.

Kansi: Susan Fox / Trevillion Images

ps. En tiedä missä umpiossa olen elänyt, mutta Meresmaa onnistui tekemään minulle J.K.Rowlingit sillä luulin aloittaneeni miehen kirjoittaman kirjan lukemisen. Ei sillä, että kirjoittajan sukupuolella olisi väliä, yllätys oli lähinnä hauska. Ja sekin vielä, että tiedän kyllä nähneeni Meresmaan kuvan aikaisemmin. Kummallinen pää, minulla siis.