Lavalta: Aladdin (Aleksanterin teatteri)

Kuva: Matti Rajala

Huomasin Aladdin-musikaalin mainokset ensimmäisen kerran joskus keväällä. Laitoin saman tien miehelle tekstiviestin: mennäänkö?

Kaksikielisenä esitetty Aladdin on ensimmäinen teatterituotanto Polar Illusionsilta. Musikaali perustuu Disneyn vuonna 1992 julkaistuun animaatioon ja tarkemmin vuonna 2005 siitä tehtyyn musikaalisovitukseen, jossa kahta kieltä edustivat englanti ja espanja. Pääpiirteissään esitys onkin varsin uskollinen elokuvalle (joka menee omaan Disney top-viitoseeni), mutta joitakin poistoja ja muokkauksia oli tehty (varsin onnistuneita, vaikka Ihmeiden onkaloa ei nyt sitten ollutkaan).

Musikaalissa oli mukana paljon nuoria tekijöitä, joita oli ilo nähdä lavalla. Anna Victoria Eriksson oli varsin kipakka Jasmine ja Jon-Jon Geitel Aladdinin näköinen, mutta ehkä hieman vaisu (mies tosin totesi, että Aladdin on, valitettavasti, aika valju hahmo). Miehen suosikki musikaalissa, kuten myös elokuvassa, oli Henki (Antti LJ Pääkkönen).

Kuva: Matti Rajala

Eniten pidin ehkä musikaalin Jafarista, josta tehdään paljon monipuolisempi hahmo kuin animaatiossa. Jafar ei olekaan enää yksinkertaisesti paha ja vallanhimoinen, vaan hänellä on jopa syy käytökseensä. Erityiskiitokset pitää myös antaa Antti Niemiselle, joka tuurasi Jafarin vakiesittäjä Markku Nenosta näkemässäni esityksessä: jos en olisi tiennyt, en olisi kiinnittänyt asiaan huomiota. Mainiota!

Tässä versiossa elokuvan eläinhahmoja oli nostettu esiin enemmän kuin animaatiossa. Abu ja Rajah toimivat elokuvassa ajoittain tulkkeina, sillä eläimet (toisin kuin ihmiset) ymmärsivät molempia kieliä. Hahmot pääsivät myös Maton kanssa esittämään erilaisia akrobaattisia suorituksia.

Yleisesti ottaen musikaali oli todella mainiota katsottavaa. Koko tiimi lauloi hyvin ja koreografiat olivat mainiosti tehtyjä ja hienosti toteutettuja. Myös harkittu videoiden käyttö sopi esitykseen ja toi siihen sitä isoutta ja magiaa jota Aladdiniin tarvitaan. Toisaalta lavalla tapahtui toisinaan vähän liikaakin: repliikkeihin oli hankala keskittyä, kun samaan aikaan lavalla hyörii 10 henkilöä erilaisissa askareissa. Lisäksi mikityksissä oli paikoin jotain ongelmaa: istuin eturivissä ja toisinaan joutui ihan höristämään että mitä siellä puhutaan.

Olisi ollut kiinnostava tietää, miten ruotsia tai suomea osaamaton lapsi olisi tämän kokenut. Sen verran ehdin lasten kommentteja bongata, että eräs pieni katsoja kysyi vanhemmiltaan Se on kuin yö -kohdassa: miten noi oikeesti voi lentää tuolla matolla? Ja myönnetään, kohtaus oli tehty hienosti.

Musikaalin kautta voi myös pohdiskella kaksikielisyyden hyviä ja huonoja puolia. Tässä tapauksessa ymmärtämättömyys kansan ja hallitsijoiden välillä oli johtanut välirikkoon, kun hallintopuolella ei oltu lainkaan tietoisia siitä mitä kansan parissa tapahtuu (tässä välissä myös iso kiitos neljälle mainiolle tulkkihahmolle). Kuten arvata saattaa, loppuvaiheessa on ihanaa kun yhtäkkiä ymmärrys avartaakin maailmankuvia. Ja täytyy kyllä nyt sanoa, että olisi se hyvä osata molempia kotimaisia edes auttavasti. Ihan tuli paha mieli, kun jokin aika sitten bussissa ruotsinkielinen nuori nainen yritti ostaa lippua ja kuski tivasi vain "aikuinen vai lapsi?".

Kiitos Polar Illusions, kiitos Aleksanterin teatteri, kiitos upeat näyttelijät ja muut tiimi. Että käykää, kokekaa tai katsokaa ainakin se Disneyn elokuva. Se on edelleen hyvä.

Aleksanterinteatterissa on mahdollisuus matkata Agrabah'n vielä lokakuun puoliväliin asti. Tsekkaa musikaalin nettisivut ja lue myös Velman arvio.