Lavalta: Leonard Cohen

It's important to sit in the rain and listen to music. Otherwise we might grow weak. We might grow decadent.

Onneksi ei kuitenkaan satanut ja yleisö sai nauttia Leonard Cohenin musiikista viileässä syysillassa Sonera Stadiumilla. Meillä oli varsin mainiot kenttäpaikat, josta näki lavalle mutta enemmän esitystä tuli kai katseltua sivuruuduilta. Lähes nelituntiseksi venähtänyt kaksinäytöksinen konsertti tarjosi tunnelmapaloja niin vanhemmista kappaleista kuin uudelta Old Ideas -albumilta.

Useammin käyneille konsertti tarjosi ilmeisesti myös paljon tuttua. Itse olin herra Cohenin keikalla ensimmäistä kertaa ja iloinen jo pelkästään paikallaolostani. Oli hienoa kuulla niin Suzanne, Hallelujah kuin First We Take Manhattankin. Herra Cohenin sympaattisen lavakarisman lisäksi myös koko soitinosasto oli hieno. Erityispisteet saa kitaristi Mitch Watkins, jolla oli parhaimmat ilmeet. Hienoa oli myös kuunnella upeaa viulunsoittoa ja Hammond B-3:sen rouheaa poljentoa.

Parhaimmillaan Cohen lienisi jossain intiimissä tilassa, kuten esimerkiksi Lavaklubilla tai miksei vaikkapa itse Kansallisteatterissa. Niin pienet puitteet eivät kuitenkaan taida olla realistisia ajatellessa maailmanluokan tähden esiintymistä. Harmi.

Kaiken kaikkiaan konsertti oli hieno elämys ja oli upeaa katsella, miten liki kahdeksankymppinen Cohen tulkitsee lavalla kumealla äänellään. Lauluvuoronsa saivat myös Cohenin taustalaulajat Sharon Robinson sekä Hattie ja Charley Webb.

Minulle konsertin paras hetki oli kuulla Take This Waltz ja saada tanssia siitä kolme säkeistöä ennen järjestysmiehen (kohteliasta) keskeytystä. Kerrankos sitä pääsi kolmitahtista itse herran laulamana. Mitä minä tästä osaan muuta sanoa kuin että tuli hyvä mieli.

Kiitos siis koko Old Ideas -kiertuetiimille siitä, että saavuitte Suomeen ja loitte tämän mainion illan.

Heartfelt thank you to the whole crew behind the Old Ideas -tour for coming to Finland and making this great night possible.