Johan Bargumin Seglats i september -teoksesta (suom. Syyspurjehdus) innostuneena päätin tarttua myös herran varhaisempaan tuotantoon. Lukuun pääsi ensimmäisenä tuttavien kehuma Sensommar (Gummerus, 1993; suom. Syyskesä). Päätin myös samalla petrata ruotsiani, joten luin kirjan toisella kotimaisella.
Det var Carls idé, inte min, försökte jag.
Skyll inte på din lillebror, sa hon.
Hur många gånger har jag hört henne säga just de orden?
Sensommar liikkuu kolmessa aikatasossa päähenkilö Olofin elämän ympärillä. Jo nuoruudessa isoveli jäi vahvemman ja osaavamman pikkuveljen jalkoihin, eikä tilanne ole muuttunut aikuisuuden aikana. Kun veljesten vakavasti sairas äiti tahtoo viettää viimeiset päivänsä Vidarnäsin huvilassa ja saada molemmat poikansa paikalle, joutuvat Olof ja Carl jälleen kohtaamaan.
Kyse ei ole kuitenkaan vain veljellisestä kinastelusta, vaan menneisyydestä löytyy myös vaiettuja salaisuuksia joita Bargum hienostuneesti lukijalleen avaa. Veljesten välistä jännitettä pyrkivät tasapainottamaan niin Carlin vaimo ja lapset, äidin miesystävä Tom-setä sekä sisar Heidi, poikia hoitamaan pyydetty maijapoppasmainen diakonissa.
Jag kommer att minnas det. Jag kommer inte att sakna det. Jag har redan lämnat de bakom mig, som man lämnar barndomen bakom sig, en smula förvånad över dess oskuld, men utan sorg, eftersom man vet att ingen återvändo finns.
Bargum kirjoittaa kaunista, mutta silti selkeää kieltä. Täytyy myöntää, että aivan (tai läheskään) kaikkia sanoja en ymmärtänyt, mutta menossa pysyi mukana myös hieman ruosteisella ruotsilla. Sama tunne oli lukiessa Seglatsia, mutta kirjan syksynkirpeäään tunnelmaan pääsi vaikkei jokaista sanaa tarkistanutkaan.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan Sensommar oli haikea, mutta silti aurinkoinen pieni kirja. Sen sisällä oli paljon surua ja hiljaisuutta, mutta myös viimeisten lämpimien päivien riehakasta naurua ja iloa. Sensommarin kanssa tarjoiltavaksi suosittelen ukkossherryä ja musiikiksi mitä tahansa lukijan korvaa miellyttävää savikiekolta soitettuna.
Syyskesäisissä tunnelmissa on viihtynyt myös Liisa, jonka tekstin kautta pääsette myös moneen muuhun teosta käsittelevään arvioon. Liitän tämän myös toiseksi suorituksekseni hurmaavaa Underbara finlandssvenskor vid papper -haastetta.
Söderström & Co, 1993.
Suomennettu: Syyskesä (Tammi, 1993)
Suomentanut: Rauno Ekholm
Kansi: Johan Petterson (kiitos tiedosta Pekalle!)
Ihanaa, kun luet Bargumia alkukielellä! Syyskesä on kirja, jonka haluaisin omaan hyllyyni; harmi ettei sitä löydy enää mistään.
VastaaPoistaKiitos Maria! Syyskesä oli kyllä ihana.. Laitoin sinulle viestin koskien kirjaa. :)
PoistaBargumiin tekee minunkin mieleni tutustua. Ja alkukielellä luettuna kirjat ovat yleensä ihanimmillaan!
VastaaPoistaSuosittelen lämpimästi, Elma Ilona. Usein englanninkieliset kirjat, vähän suomentajasta ja kirjailijasta riippuen, ovat ihanimmillaan juuri alkukielellä.
PoistaMinäkin pidin tästä kirjasta, mutta suomennos ei ollut ihan mieleeni. Siksi voisin minäkin lukea tämän joskus ruotsiksi. Onhan se toisaalta harmi, kun - minunkin taidoillani - suuri osa sanoista ja varmaan osa nyansseista jne. menee ohi, mutta on kuitenkin ihanaa huomata, että pystyy lukemaan myös ruotsiksi. Ja siinähän se taito koko ajan paranee.
VastaaPoistaBargumin bongaaminen oli muuten taannoisilla Tammen kirjailijaillallisilla minulle sellainen starstruck-moment. Olen niin pitänyt tästä ja etenkin Syyspurjehduksesta.
Minä muistinkin, Karoliina, että sinä et niin lämmennyt tälle suomennokselle ja siksikin valitsin tämän ruotsiksi. Minä yritän muistaa lukea ruotsiksi säännöllisin väliajoin, että kielitaito pysyisi yllä ja päivittyisi. Ja oi Bargum, varmasti oli hienoa bongata hänet.
PoistaMinä lainasin tämän juuri eilen kirjastosta, suomeksi kylläkin. Palaan luettuani lukemaan tarkemmin arviosi!
VastaaPoistaMukava kuulla, Tuulia, kiinnostuksella odotan juttuasi!
PoistaSyyskesän takakannessa lukee "Päällys: Johan Petterson".
VastaaPoistaSuuret kiitokset, Pekka!
Poista