Sabira Ståhlberg: Pilvivaeltaja

Sabira Ståhlbergin esikoisromaani Pilvivaeltaja (Basam Books, 2006) kertoo koulukiusaamisesta, maahanmuuttajista ja etnisestä identiteetistä. Siitä, kun omaa paikkaa ei tahdo löytyä tämän maailman kamaralta eikä minkään uskonnon piiristä.

Virallinen syy teloitukseen: olin erilainen. Vanhempani eivät olleet tavallisia, koska he asuivat eri maissa. Ulkonäköni oli omituinen ja puhuin suomen lisäksi myös ruotsia äitini kanssa. Siinä oli enemmän kuin riittäväsit todistusaineistoa ympäristölleni tuomita minut. 

Romaanin päähenkilö on Altan, Ruotsissa syntynyt islaminuskoisen isän ja suomalaisen äidin lapsi. 1970-luvun Suomessa tällaisella lapsella ei ole helppoa, sillä ainut joka tuntuu Altania ymmärtävän on perinteisiin tukeutuva isoisä Balban Oras. Altan yrittää löytää itsensä matkustamalla ja kokeilemalla erilaisia uskontoja; kristinusko vaihtuu islamiin ja buddhalaisuuteen. Veri vetää nuorta naista myös kohti Siperian tuulisia aroja, löytyisikö sieltä paikka jossa tuntisi itsensä kokonaiseksi?

Pilvivaeltajan teemat ovat kiinnostavia: oman itsen ja juurien löytäminen, itsensä hyväksyminen. Itseään etsivät niin Altan kuin Balban Oraskin, molemmat omien pyörteidensä vankeja. Tarinoihin sekoittuvat Idel Aulin vanhat legendat Shöralista ja muista hengistä sekä ikiaikaiset tavat, joita moni ei enää muista - ainakaan siirtolaisista.

Etenkin Ståhlbergin kuvaama koulumaailma on raadollinen: aikuiset eivät huomaa tai eivät välitä. Haluaisin uskoa, että nykypäivän koulussa on paremmin, että nyt siellä olisi joku joka huomaisi eikä antaisi Altanin kohdata kuolemaansa niin usein. Toisaalta tilanne lienee nykyään myös monikulttuurisuuden suhteen erilainen kuin 1970-luvun Suomessa. Ainakin toivon niin.

Kun jätin menneisyyden taakseni, seisoin vihreällä laivankannella. Oli liukasta ja pimeää. Horjuvin askelin kuljin kaidetta kohti ja tartuin siihen juuri kun laiva lähti. Oli talvi ja kuulin jään murskautuvan. Kaupungin valot välkkyivät. Kuolema piti minua olkapäistä. Hän nauroi hilpeästi.
- Minne olet matkalla?
Hänen silmänsä olivat kuin kesäyö, mutta kasvojen viivat epäselvät, hän oli niin valoisa.
- Pois. Rakastan maailmaa, sitä maailmaa jota en ole vielä oppinut tuntemaan, mutta tiedän, että siellä kukkivat syreenit.

Kieli on kaunista, jollain tavalla alkuvoimaista. Tämä näkyy erityisesti silloin, kun matkataan junalla Siperian halki tai kun kerrotaan burtaasien vanhoja tarinoita. Mieleen jäivät elävästi junan makuuhytin lattialle särkyneet kristallikulhot. Toisaalta hukuin vaihtuviin aikatasoihin ja henkilöiden välisiin suhteisiin. Jouduin lukemaan kappaleita uudelleen varmistaakseni ymmärsinkö oikein.

Pilvivaeltaja ei ehkä ollut parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja, mutta kiinnostava se oli. Ståhlberg kirjoittaa omaperäisellä poljennolla, jonka rytmiin pääseminen vei aikansa. Eniten pidin Idelin rannoille sijoittuvista tapahtumista ja vanhojen perinteiden kuvaamisesta, esimerkiksi bäleshien leipominen isoisän kanssa lämmitti tätä lukijaa. Jäin silti kaipaamaan selkeämpää rakennetta, jonkinlaista aikajanaa jota olisin voinut seurata Altanin elämässä.

Tämän kirjan kyytipojaksi suosittelen karjalanpiirakoita bäleshien puutteessa, kurkun kostukkeeksi vahvaa makeaa teetä.

Lukulistalle Pilvivaeltaja päätyi Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen tiimoilta, kirjan minulle vinkkasi pihi nainen.

Sabira Ståhlberg: Pilvivaeltaja
Basam Books, 2006. 284 s.