Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Jos Karoliina Timosen esikoiskirja Aika mennyt palaa (Tammi, 2012) olisi elokuva, luokittelisin sen psykologiseksi draamaksi. Klarissa on muuttanut perheensä kanssa asumaan Bostoniin tarkoituksenaan viettää vuosi kotiäitinä ja kirjoittaen samalla kun mies on uudessa työpaikassa. Sopeutuminen ei kuitenkaan ole aivan helppoa ja lisäksi Klarissaa vaivaavat yhä enemmän lapsuudesta asti toistuneet omituiset unet ranskalaistaustaisesta Corinnesta. Kuka on Corinne, miksi Klarissa näkee hänestä jatkuvasti unia ja miksi unet tuntuvat voimistuvan juuri Bostonissa?

Yhtäkkiä minulle tuli aavemainen olo ja sydämeni löi kovemmin. Korvissani alkoi suhista niin kovaa, että se lopulta vaimensi taustalla soivan Chopinin ja lasten äänet. Laskin hämmästyneenä katseeni takaisin kadulla - enkä uskonut silmiäni, kun näin kadun puut vihreän sijaan syksyn väreissä ja kadulla modernien tila-autojen tilalla vanhanaikaisia Oldsmobileja. Suljin peloissani silmäni ja odotin suhinan vaimenemista. Vähitellen aloin taas kuulla pianon ja uskalsin avata silmäni. Maisema oli muuttunut ennalleen.

Teoksessa Klarissa ja Corinne vuorottelevat kertojina. Aika mennyt palaa on tarina kahdesta naisesta, äitiydestä ja valinnoista, joita elämän aikana joutuu väistämättä tekemään. Sekä Klarissa että Corinne ovat omaäänisiä henkilöhahmoja ja välttävät leimautumisen liian täydellisiksi naishahmoiksi.

Kirjan alussa minulla kului hetki ennen kuin pääsin tyylilajiin sisään - eikä ihme, olivathan edelliset lukemani kirjat poliittinen satiiri ja koukerokielinen pohjoismainen realististinen romaani. Pian tarina kuitenkin imaisi mukaansa ja nautin matkasta Klarissan ja Corinnen mukana, vaikka välillä naisten kohtalot hirvittivätkin.

Coco vetää henkeä ja palaa paikalleen jonoon siloitellen tuulen riepottelemia tummia kiharoitaan. Ollaan jo melkein laivassa. Coco nostaa katseensa aluksen kylkeen, johon on maalattu sen nimi: SS Mouzinho.

Timonen kirjoittaa tarkkaa ja jollain tavalla akateemista kieltä. Aika mennyt palaa ei ole mielestäni varsinaisesti viihderomaani, mutta jos sitä sellaiseksi tituleeraisi se olisi ehdottomasti älykäs sellainen. Välillä reaktiot olivat kovin dramaattisia, hiuksia revittiin ja tyynyihin huudettiin, mutta pääsääntöisesti kuvailu oli hyvinkin todentuntuista ja Klarissan arki nousi silmien eteen hyvin elävänä. Kirjan miljöö oli helppo kuvitella, sillä kirjassa mainitut Revolutionary Road -teos ja Kaukana taivaasta -elokuva ovat minulle tuttuja, molemmat tosin nimenomaan valkokankaalta.

Kirjan lukemisen aikana näin muutaman omituisen unen ja huomasin tarinasta irroittautumisen olevan vaikeaa. Jo kymmenen minuutin raitiovaunumatkan aikana kirjaan ehti uppoutua sen verran hyvin, että matkan jatkaminen houkutti useamman kerran oikean pysäkin tullessa kohdalle. Tähän vaikutti varmasti myös se, että kirjan luvut ovat melko lyhyitä ja tarina etenee hyvällä tempolla.

Aika mennyt palaa tarjosi minulle mainiota eskapismia ja jaksoi kiinnostaa vaikka kirjan loppua osasinkin jo ounastella hieman etukäteen. Seuraavaa kirjaa Timoselta odotellessa. Lisää arvioita kirjasta löytyy Kirjavaan kammarin kootusta listasta.

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
Tammi, 2012. 320 s.
Päällys: Emmi Kyytsönen