Netta Walldénin kynäilemä sympaattinen Ruben ja Harman kartano (WSOY, 2012) jatkaa Rubenin tutkimuksia -sarjaa. Ihastuin kovasti sarjan ensimmäiseen osaan (Ruben ja rouva Mallamudin tapaus) ja koska se oli niin mukava ääneenluettava päätyi tämäkin minun ja miehen yhteiseksi luettavaksi. Sympaattinen teos tuli luettua muutaman Helsinki-Lohja-Helsinki-matkan aikana.
Hetken tuumailun jälkeen herra Harma raapusti paperille suurin kirjaimin otsikon KOSTO ja sen alle nimiluettelon, jolla ei tuntunut olevan loppua: Virginia Pinterä, Valdemar Pinterä, Armas Vaara, Marsela Vaara, posteljooni Pasternak, vanhempi kostaapeli... Herra Harma istui pöydän ääressä ja kirjoitti kirjoittamistaan, kunnes mustetta ei enää kyennyt erottamaan pimeässä.
Rouva Mallamudin tapauksen selvittyä Ruben on saanut Lisa-siskoineen levätä jonkin aikaa laakereillaan. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun Saarnilaaksoon ilmestyy yllättäen mystinen sinapinkeltaiseen takkiin pukeutunut mies, joka kiertelee kaupungin katuja hämäräperäisen oloisesti. Samaan aikaan poliisit päättävät vihdoin saada kiinni pakoilevan rikollisen Robin Kingin, mutta hän ei ole ainoa Saarnilaaksossa kateissa oleva henkilö. Harman kartano on luonteva jatko-osa Rouva Mallamudin tapaukselle, vaikka teoksen voi lukea myös vaikkei ensimmäistä olisikaan vielä käsiinsä saanut.
Eräs viehättävä asia näissä teoksissa oli itse asiassa miehen hoksaama. Missään vaiheessa tarinoita ei ole ainakaan vielä mainittu mitään nykyaikaisia keksintöjä ja tämä antaa lukijalle vapauden sijoittaa tarinan oikeastaan mihin aikakauteen tahansa. Mies sanoi Saarnilaaksossa olevan jotain samaa henkeä kuin Kardemumman kaupungissa.
Ruben odotti, kunnes poliisiauto oli kadonnut näkyvistä. Tämän jälkeen hän hiipi avoimen ikkunan luo, ponnistautui sisään vanhan konstaapelin huoneeseen, nappasi kainaloonsa mapin nimeltä Ratkaisemattomat tapaukset, palasi ikkunan luo, pudottautui alas, kiinnitti mapin pyöräntarakalle ja lähti polkemaan vimmattua vauhtia kohti Lehtikujaa vielä äskeistäkin leveämpi virne kasvoillaan. Mapista saattaisi hyvinkin löytyä pientä puuhaa kesäpäivien iloksi tai hyvällä onnella tietoa Lehtikujalla vaeltavasta sinapinkeltaisesta kummajaisesta.
Harman kartano ei ihastuttanut minua aivan yhtä paljon kuin Rouva Mallamudin tapaus, sillä tarina oli jollain tavalla irtonaisempi ja siinä oli enemmän liikkuvia osia. Toisinaan päällekkäisten juonten pyöritys oli melkoista lankavyyhdin setvimistä. Toisaalta Walldénin kieli oli edelleen yhtä rikasta ja mukavasti kielellä pyörivää, sitä oli ilo lukea. Hahmot ovat myös ihanan persoonallisia ja heille oli hauska keksiä luonteenomaisia ääniä.
Poiketen Rouva Mallamudin tapauksesta tässä jokaisen luvun alkuun oli tehty oma kuvituskuva. Tietyllä tavalla kaipasin sitä ensimmäisen osan kuvien ohjaavaa vaikutusta että tässä on nyt tämä tyyppi joka kertoo, mutta toisaalta Valojärven kuvitukset ovat todella kaunista katseltavaa.
Netta Walldénin kirjat tarjoavat iloa varmasti niin lapselle kuin aikuisellekin, ainakin meidän kahden aikuisen taloudessa tässä nautittiin kovasti. Tiedän myös, että ala-asteikäinen arvoituksiin ja salapoliisijuttuihin hurmaantunut minä olisi pitänyt tästä kirjasta kovasti.
WSOY, 2012. 172 s.
Kansi ja kuvitus: Laura Valojärvi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.