Amy Tan: Keittiöjumalan vaimo

Amy Tanin Keittiöjumalan vaimo (WSOY, 1992) löysi tiensä lukulistalle suositusten kautta. Kirjailijan nimi oli tuttu jo ennestään, mutta en ollut lukenut aikaisemmin ainuttakaan hänen kirjaansa. Keittiöjumalan vaimo löytyi sopivasti kirjaston hyllystä ja lähti mukaan, koska tarina kuulosti sopivan erilaiselta verrattuna siihen mitä olen viime aikoina lukenut.

Ojennan Philille kiireesti mandariinin ja käännän pääni takaisin ikkunaan päin ettei hän näe kyyneleitäni. Katselen maisemaa joka lipuu ohi: tekojärveä, kumpuilevia kukkuloita, samoja taloja joiden ohi olen ajanut satoja kertoja miettimättä koskaan keitä niissä asuu. Kilometri kilometrin perään, kaikki tuttua, eikä kuitenkaan, tämä välimatka joka erottaa minua äidistä.

Aivan aluksi luulin Keittiöjumalan kertovan Pearlista, noin neljääkymmentä käyvästä naisesta, jonka perhe on muuttanut Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan jälkeen. Pian kuitenkin käy ilmi, että tarinaa kertookin hänen äitinsä Winnie. Kirja, joka alkoi sillä kuinka Pearl tuntee paineita vanhojen kiinalaisten tapojen noudattamisesta, muuttuukin suureksi kertomukseksi elämästä Kiinassa ennen sotaa ja sen aikana. Winnie osoittaa todellista sielunlujuutta kamppaillen niin köyhyyden kuin huonon avioliitonkin kanssa, tukenaan ja voimavaranaan lapsensa ja ystävänsä.

Suuremmassa mittakaavassa oli kirjassa minulle kuitenkin kyse äitiydestä, rakkaudesta ja velvollisuuksista. Millaiseksi kasvaa lapsi, jonka äiti katoaa ja joka joutuu muuttamaan pois lapsuudenkodistaan? Miten kohdellaan lasta, joka ei ole oma? Millaisia tapoja oli sen aikaisessa Kiinassa ja kuinka niitä noudatettiin? Ja kuinka ne keskustelevat amerikkalaisten tapojen kanssa? Kuka unohtaa ja kuka muistaa? Winnien tarina tuntuu kietoutuvan jatkuvasti vanhaan kiinalaiseen tarinaan Keittiöjumalasta ja tämän uskollisesta vaimosta.

Voitko kuvitella miten viaton minä olin, miten voimakas viattomuuteni oli? Odotin edelleen päivää jolloin voisin lopulta ottaa syömäpuikkoni esiin, lakata salaamasta niitä. Uneksin edelleen juhlista joita pitäisin, onnesta joka vielä koittaisi.

Amy Tan kirjoittaa juuri sellaisella poljennolla, mikä minulle tulee mieleen kun ajattelen kiinalaista tai kiinalaistaustaista tekstiä. Tekstissä on paljon huudahduksia, lauseet lyhyitä ja Winnien kertomus tuntuu autenttiselta. Kiina maisemineen ja tuoksuineen on helposti aistittavissa. Pidin kovasti myös kertomuksen välihuomautuksista, siitä miten kaikki vanhat tavat vertautuivat niin sanottuun nykyamerikkalaiseen malliin.

Keittiöjumalan vaimo on voimakas kirja. Sen tarina ei ole onnellinen, mutta se on päättäväinen ja pitää otteessaan. Lukija haluaa tietää, miten Winnielle käy, vaikka lopputulos paljastuukin jo kirjan alussa. Tan kirjoittaa helppotajuista ja kaunista kieltä, tai ainakin suomennoksesta tulee tällainen kuva.

Tai sanotaan näin: oikeastaan Keittiöjumalan vaimo on jollain tavalla voimaannuttava ja sen lukemisesta tulee hyvä mieli.

Amy Tan: Keittiöjumalan vaimo (The Kitchen God's Wife, 1991)
WSOY, 1992. 447 s.
Päällyksen kuva: Gretchen Schields
Suomentanut: Eva Siikarla