Laura Gustafsson: Huorasatu

Laura Gustafssonin Huorasatu (Into, 2011) saa hengästymään, voimaan pahoin, ajattelemaan ja toisinaan hymyilemään. Minulle se osoittautui teokseksi, joka keskusteli kanssani naisen asemasta, inhimillisyydestä, lihansyönnistä, turkiksista, kreikkalaisista jumalista, seksistä ja rakkaudesta.

"Etkö ymmärrä, alaston nainen on pornografiaa, kaikki eivät hyväksy sellaista."
"Ai niinku ketkä?"
"Esimerkiksi siis jotkut tietyt kansallisuudet."
"En henkilökohtaisesti sellaisia kansallisuuksia olekaan tavannut!"
"Joo mutta me tiedämme. Me olemme korrekteja."
Vartijat takavarikoivat passin ja töytäisevät Afroditen ulos kopista.
"Tervetuloa Suomeen!" he sanovat yhteen ääneen. 

On Afrodite, jolla ei mene ihan hyvin. Aviomies on mäntti, rakastaja on kusipää ja lisäksi se rakastaja vielä tappoi yhden kivan pojan. Poika on siis haettava helvetistä, mutta Afrodite joutuukin vahingossa Suomeen. Ei se mitään! Suomessa on kylmä, mutta ihan kivaa koska lehdet ottavat mielellään kuvia vähäpukeisesta kohublondista.

Kallasta tulee osa-aikainen prostituoitu. On se paikoin vähän inhottavaa tai vähintäänkin kiusallista mutta siitä maksetaan paljon paremmin kuin hänen pääasiallisesta työstään. Ja lopulta, miehet ovat miellyttäviä, hyvin pukeutuneita silloin kun pukeutuneita ovat, ja varakkaita yksilöitä, jotka ottavat Kallan huomioon.

Toisaalla ovat Milla ja Kalla, tutut vuosien takaa. Millalla ja Kallalla on molemmilla puutetta rahasta, eikä työkokemuksella häikäistä ketään joten he päätyvät seksityöläisiksi. Ja kohtaavat muuten myös Afroditen ja oppivat lisää rakkaudesta ja seksistä. Ja elämästä. Ja pääsevät tässä maallisessa elossaan vähän erilaisiin sfääreihin käsiksi kuin mihin ehkä tällainen tavallinen pulliainen ulottuu.

Oikeastaan juoni on melkoisen monimutkainen, sillä miljöönä on niin Kreikka, Helsinki, Helvetti kuin Patriarkaattikin, henkilöhahmoja on monta ja uusia teemoja heitellään nurkan takaa ja sivulauseissa. Mutta ei sekään haittaa! Sillä vaikka Huorasatu on välillä melkoista tykitystä, toisinaan lähes splatterinomaistakin, niin se oli kokonaisuudessaan nautittava ja vinkeä lukukokemus. Vaikka tuntuu vähän hassulta sanoa nauttineensa tämän kirjan lukemisesta. No, joka tapauksessa. Varsinaisten juontakuljettavien lukujen väliin on lisäilty katkelmia vanhoista naisia koskevista myyteistä tahi viitataan tunnettuihin naisista kertoviin elokuviin.

Enpä nyt osaa oikein järkevästi tästä mitään sanoa, kuin että tykkäsin ja pidin siitä miten ajatus lähti mukaan ja osissa kohtia nyökyttelin ja välillä mietin että kärjistetäänköhän tässä nyt vähän (todennäköisesti joo). Ja välillä olin että joo, tässä on nyt aika paljon asiaa ja aika monen puolesta liputetaan mutta menköön, vedetään henkeä ja etiäpäin.

Huorasatu ei täysin onnistunut lyömään minulta ilmoja keuhkoista, sillä Gustafssonin tyyli oli tullut tutuksi jo Ylen Radioteatterin esittämän Pet Shop -kuunnelman myötä. Räväkältä ja häpeilemättömältä se tuntui silti. Gustafsson kirjoittaa jännää, rikkonaista ja eri tyylien välillä hyppelehtivää tekstiä ja rikotaanpa siellä niin kutsuttu neljäs seinäkin. Ei ehkä heikkohermoisille, mutta jos haluaa lukea kiinnostavan kotimaisen esikoisen, joka ei pahemmin muille kumartele niin siitä vaan.

Huorasatu tulee tammikuussa Ryhmäteatterin ohjelmistoon, ajattelin mennä katsomaan. Ja Ryhmis hei, pistäkää parastanne sillä uskalsin suositella esitystä lipunmyyntinne jonossa herralle ihan vain kirjan lukeneena ja näyttelijätiimin nähneenä.

Esimerkiksi Booksy syynaa kirjan juonta tekstissään minua paremmin ja Paula kuvaa tätä sanoilla rohkea raikas kumartelematon.

Tämä oli nyt myös viimeinen kirjani Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen. Loppukiri oli otettava, mutta tulipahan luettua useampi lukulistalla roikkunut kotimainen. Kiitokset Morrelle vielä haasteen lanseerauksesta!

Laura Gustafsson: Huorasatu
Into, 2011. 296 s.
Ulkoasu: Tex Hänninen