kujerruksia: Annukka Salama: Käärmeenlumooja

tiistai 22. tammikuuta 2013

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Annukka Salaman esikoisteos Käärmeenlumooja (WSOY, 2011) alkoi kiinnostaa minua toden teolla viimeistään Blogistanian Kuopus -palkinnon luovutustilaisuudessa. Siellä Salama mainitsi yhdeksi inspiraation lähteekseen Marvelin sarjakuvat ja minä olin valmiiksi myyty: tämä kirja on luettava ja pian. Niinpä opus lähti samoin tein mukaamme, mutta ehdin sen kimppuun vasta nyt.

Unna kääntyi selälleen. "Sä sanoit että kaikissa ihmisissä on voimaa. Mikä meidät erottaa erilaisiksi?"
Kuului huokaus, kun Rufus haukotteli. "Voiman vahvuus. Tai määrä. Me lasketaan sitä prosenteissa. Maaginen raja menee viidessäkymmenessä. Faunoidit on yli 50-prosenttisia ja ne muut, eli tavalliset ihmiset, on alle."

16-vuotiaalla Unnalla on erikoisia voimia: hän hallitsee vaikeatkin skeittitemput kuin vettä vaan eikä puuhun kiipeäminen tuota minkäänlaisia ongelmia. Unna on nimittäin faunoidi, ihminen jossa voimaeläin on vahvana, ja hänen voimaeläimensä on ketterä orava. Hienoista taidoistaan huolimatta nuori nainen on kuitenkin yksinäinen, kunnes tapaa salaperäisen ja ihanan Rufuksen. Rufuksen, joka herättää Unnassa omituisia tunteita samalla kun vaikuttaa tietävän enemmänkin Unnan voimista ja taustasta.

Pian Unna tutustuu myös toisiin faunoideihin ja löytää ensimmäistä kertaa kaltaisiaan. Elämä erilaisena ei kuitenkaan ole helppoa, sillä kuten genreen sopii on aina niitä ihmisiä, jotka haluavat hyötyä erikoisista voimista. Unna ei kuitenkaan aio vähällä päästää irti löytämistään ystävistä, eikä etenkään Rufuksesta.

Käärmeenlumoojan tarina koukutti minut ensi hetkestä alkaen: ensimmäisenä lukuaamuna raitiovaunussa meinasin iloisesti ajella työpaikkani ohi ja loputkin kirjasta oli luettava tiiviiseen tahtiin. Tarina pysyi mielenkiintoisena koko ajan ja jännitystä sekä uutta tietoa jaettiin sopivissa annoksissa. Faunoidien idea on taitavasti luotu ja sai miettimään, mikä minun voimaeläimeni olisi (huolimatta siitä, että minä en taida olla yli viisikymmentäprosenttinen).

Skeittaajan iho oli pari astetta lämpimämpi kuin muiden, vaikka se tuli ulkoa. Rullalautailu taisi mennä urheilisuorituksesta. Se ei ollut toisaalta yllätys. Skeittaajan tuoksu sen sijaan oli. Se pyörähti kahvilan läpi tuulikaapin puhalluksen voimasta, ja sain Rufuksen silmät rävähtämään niin auki, että oli täysi ihme etteivät ne pudonneet hänen kahvikuppiinsa.

Sen lisäksi, että teos tutustuttaa lukijan faunoideihin, keskitytään myös hurmaavan pääparin välisiin jännitteisiin. Nuorilla aikuisilla hyrräävät hormonit melkoista vauhtia: punastuminen ja lämpöaallot leviävät milloin minnekin ja tunteet käyvät kuumina. Teksti pysyy silti melkoisen siistinä eikä muutu vaivaannuttavaksi (eli esimerkiksi taloja ei hajotella vaikka kuinka hyrisyttäisi). Opus myös muistuttaa turvaseksistä, tehden sen tosin varsin humoristisesti. Ja ehkä hyvä niin, ettei nyt ihan lähde lapasesta tämä homma ja laiteta vastuuttomia ajatuksia sen kohderyhmän päähän.

Erityiskiitokset joka tapauksessa lähtevät tämän teoksen osalta dialogista. Vaikka hahmot puhuvat puhekieltä, ei se särähtänyt ainakaan tämän lukijan korvaan vaan sopi kirjan tyyliin oikein mainiosti. Juttujen taso on myös toisinaan juuri sitä, mitä henkilöhahmojen ikäisiltä voisi olettaa. Eli ei siis pääosin mitään kovin filosofista meininkiä, mutta huulta kyllä heitetään sekä huonosti että hyvin. Noin muutenkin teksti rullaa eteenpäin tasaista vauhtia malttaen kuitenkin välillä pysähtyä fiilistelemään ja taustoittamaan juttuja.

Käärmeenlumooja siis ilahdutti, koukutti ja sai kaipaamaan jatkoa Unnan, Rufuksen ja kumppaneiden tarinalle. Salama on luonut kiinnostavan maailman, jossa on sopivasti taikaa mutta joka seisoo silti omilla jaloillaan tässä todellisuudessa, meidän maailmassamme.

Sarjan kesällä ilmestyvää toista osaa, Piraijakuiskaajaa, odotellessa voi kurkkia vaikka Booksyn, Kirsin ja Minnan tekstejä tästä sekä kirjan omia kotisivuja.