Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu

Ensimmäisen Timo Parvelan Maukka ja Väykkä -kirjan luin joitakin vuosia sitten erään hyvän ystäväni suosituksesta. Ihastuin Parvelan hilpeisiin ja sympaattisiin hahmoihin ja päätin vihdoin lukea lisää tästä kissan ja koiran muodostamasta kaksikosta. Ensimmäisenä kirjastossa tuli vastaan Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu (Tammi, 2011).

- Seikkailu!

- Vai niin. Haluaisitko sinä siis ajaa polkupyörällä kuuhun vai moottoripyörällä aurinkoon?

- En! Ei mitään niin yksinkertaista. Minä haluan oikean seikkailun. Sellaisen, joka alkaa aivan pienestä, lähes huomaamattomasta tapahtumasta, joka sitten poikii jonkin toisen vähän isomman, joka puolestaan johtaa omituiseen sattumukseen, josta paisuu, rönsyää ja lopulta räjähtää seikkailu, Maukka selitti. Se oli tosiaan ajatellut asiaa ja tiesi mitä halusi.

Maukka on varsin malttamaton kissa ja Väykkä leppoisalla luonteella varustettu koira ja he ovat parhaat ystävät. He asuvat taivaansinisessä talossa kukkulan laella ja puuhailevat milloin mitäkin. Tällä kertaa Maukalla on tylsää eikä Väykän rakentelema pienoismalli ole yhtään kiinnostava - on saatava seikkailu! Viaton kuopankaivuuoperaatio eskaloituukin pian eeppiseksi seikkailuksi: edessä on vauhtia, vaarallisia tilanteita, petkutusta, riitelyä ja vaikka mitä.

Maukan ja Väykän lisäksi tarinassa päästään tutustumaan myös muihin kylän asukkaisiin, mainittakoon heistä tässä esimerkiksi Ankka Kvakström ja vuohi Mäk Käkätin. Lukija pääsee myös tutustumaan hurjaan Karhu Murhiseen, joka hurjasta nimestään huolimatta ei ehkä kuitenkaan ole niin pelottava. Tarinan edetessä sekä Maukka, Väykkä että Murhinen pääsevät mittaamaan omaa rohkeuttaan ja miettimään, mitä on todellinen ystävyys.

- Miksi kukaan ei sano nähneensä Seitikkiä, vaikka kaikki ovat kuitenkin nähneet hänet? Maukka ei voinut enää vaieta.

- Niin, miksi? Taisto Aleksanteri Suuri tuijotti Maukkaa niin kauan, että tämä rupesi kiemurtelemaan.

- Me taidamme arvata syyn, Väykkä huokasi.

- Niin minä arvelinkin, kukko nyökkäsi.

- Aarre, Maukka kuiskasi.

- Aarre. Kaikki tietävät siitä, mutta kukaan ei ole tietävinänkään, kukko nyökkäsi.

Parvela kirjoittaa kieltä, jota lukee ilokseen ihan näin aikuisenakin. Kertomus on sopivan jännittävä, mukavan opettavainen ja ennen kaikkea täynnä ystävyyttä sekä rakkautta hyvään tarinaan. Seikkailun lomaan on myös heitelty hauskoja viittauksia muualle populaarikulttuuriin. Itse hihittelin eniten kerta kaikkiaan mainiolle spagettiwestern-luvulle, joka löytyy kirjasta sivuilta 83-86 höystettynä ypealla kuvalla.

Virpi Talvitien kuvitus sopii Maukka ja Väykkä -kirjoihin kuin nenä päähän. Kuvat ovat värikkäitä, iloisia ja kekseliäitä ja eläinhahmot on kuvattu ilmeikkäästi. Melkein jokaisella aukeamalla on kuva, joiden uskoisi herättävän mielenkiintoa pienemmässä kuuntelijassa tai lukijassa. Uskoisin myös, että kirja olisi miellyttävä ääneenluettava.

Maukka ja Väykkä ovat molemmat inhimillisiä hahmoja. Vaikka Maukka on usein se impulsiivisempi ja hieman hupsumpana kuvattu, on Väykälläkin omat heikkoutensa ja molempien hahmojen tasapuolinen kuvaaminen tuo tarinaan uskottavuutta. Kukaan ei ole täydellinen, mutta kuka tahansa voi silti olla jonkun paras ystävä.

Yhteensä Maukka ja Väykkä -kirjoja on tähän mennessä julkaistu viisi kappaletta. Tarinat jatkuvat jossain määrin siitä, mihin edellinen jäi, mutta käsittääkseni näitä voi lukea ihan erillisinä teoksinakin. Minä olen tähän mennessä lukenut vain ensimmäisen ja tämän neljännen, hyvin sujui. Toivon, että Maukka ja Väykkä -kirjoista tehtäisiin jonkinlainen yhteispainos, minä ainakin hankkisin sen heti.

Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu

Tammi, 2011. 126 s.

Kuvitus: Virpi Talvitie