Italo Calvinon Kosmokomiikkaa (Tammi, 1969) tarttui mukaani lähikirjaston avajaisista. Minähän siis olin silloin vielä lainauslakossa (lakko joka taisi tässä kuussa mennä ihan puihin) ja oli otettava mukaan jotain sopivan ohutta ja kun tämä pikkuinen Calvino kurkisteli hyllystä oli se tietysti lainattava.
- Tottahan me olimme kaikki siinä, sanoi vanha Qfwfq, - missäs muualla sitten? Eihän kukaan tiennyt että avaruutta voisi ollakaan sen paremmin kuin aikaakaan: mitä me muka olisimme ajalle tehneet, me jotka olimme tiukassa kuin sardiinit?
Vanha Qfwfq on ollut monessa mukana ja kertoo Kosmokomiikassa kokemuksistaan kahdessatoista tarinassa. Moni luonnontieteilijä varmasti haluaisi vaihtaa paikkaa Qfwfqn kanssa, sillä ehkä hieman jo vanhuudenhöperö herra on elänyt singulariteetissa, ollut vapaassa putouksessa avaruudessa, jahdannut ystäviään galaksien kyydissä, luonut itselleen kalkkikuoren, ollut viimeinen dinosauri ja mitä vielä.
Muutaman ensimmäisen tarinan aikana olin hieman hämmentynyt: miten tämä Qfwfq voi olla ihan joka paikassa? Jossain vaiheessa sitä sitten antoi periksi ja nautti vain kyydistä. Lähetin viestejä valovuosien päähän omalta planeeltani, kiistelin N'ba N'ga sedän kanssa maallaelämisestä ja rakastuin palavasti moneen otteeseen, kenties siihen samaan mutta joka kenties oli sittenkin joku toinen.
Minun silloinen olotilani oli rikas ja vapaa ja tyytyväinen päinvastoin kuin saattaisitte luulla. Olin poikamies (tuonaikainen lisääntymisjärjestelmä ei vaatinut edes ajottaista pariutumista), terve, eikä minulla ollut liikoja vaatimuksia. Kaikki tiet olivat avoinna, ja samalla voi nauttia siitä tosiasiasta että on litteä ja märkä ja onnellinen nilviäismöykky kallion kupeessa.
Paitsi että Kosmokomiikkaa on varsin hilpeä, sanoohan sen nimikin, on se myös paljolti luonnontieteellisesti pätevä. Tai ainakin nilviäisiä kuvattiin varsin akkuraatisti ja kyllä tuo avaruusfysiikkakin kuulosti minun korviini varsin uskottavalta. Toki voi sitten väitellä, että voiko singulariteetissa haaveilla spagetin keittämisestä, mutta se on sitten toinen asia.
Pidin Calvinon kielen poljennosta jo Paroni puussa -teoksessa, niin myös tässä. Italiaa en osaa, mutta tuntuu että Liisa Ryömän suomennos soljui samanlaiseen tahtiin, siis sellaiseen jollaiseksi Calvino tämän oli tarkoittanut.
En tiedä ymmärsinkö lopulta kaikkea, en varmastikaan, mutta nautin kyllä tästä omituisesta ja sympaattisesta matkassa galakseissa ja maapallolla. Menkää tekin.
Haasteet: Kosmokomiikkaa oli hurja loppukirini Suketuksen ihanassa Kosmoksen lumoa ja tähtisumua -haasteessa.
Tammi, 1969. Pokkari 2006. 158 s.
Suomentanut : Liisa Ryömä
Minulla on tämä lukematta vielä, jostain ihmeen syystä sillä pidän paljon Calvinon kirjoista ja tässä aihekin kutkuttaa. Kiitos kun muistutit!
VastaaPoistaKiva kuulla, Elma Ilona! Minua odottaa vielä ainakin Halkaistu varakreivi, sen haluaisin lukea seuraavaksi.
PoistaKomppaan Elma Ilonaa: pidän Calvinon kirjoista, itse asiassa pidän itseäni Calvino-fanina, mutta Kosmokomiikka on lukematta. Pitäisi! :)
VastaaPoistaLue lue, Katja! Sinun suosituksestasi taisin osittain silloin tarttuakin Paroniin puussa ja sen takia uskalsin nyt napata tämänkin kirjastosta. Onneksi otin. :)
Poista