Lue ja syö: Siilin eleganssin glutofee

Luin viime kesänä Muriel Barberyn pidetyn Siilin eleganssin (Gummerus, 2010) ja siinä lukiessani kiinnostuin myös kirjassa kerrotusta ihanasta kakusta, glutoffeesta. Kuten silloisessa jutussanikin mainitsin, onnistuin internetin syövereistä löytämään tietoa, että glutoffee olisin elsassilainen kugelhopf-kakku.

- Teen perjantai-iltana glutofeen, hän ilmoittaa hetken mietittyään.
Glutofee on tahmea elsassilainen kakku.
Mutta Manuelan glutofee on myös suussa sulavaa. Se mikä elsassilaisissa tuotteissa on raskasta ja kuivaa, muuttuu Manuelan käsissä tuoksuvaksi mestariteokseksi.
- Ehtisittekö tosiaan? minä kysyn.
- Totta kai, hän sanoo ihastuksissaan. - Ei tule sellaista päivää, etten minä ehtisi tehdä teille glutofeeta!

Aitoa kugelhopf-kakkua saa leipoa monta tuntia, sillä sen tekemiseen kuuluu muun muassa monta kohotusvaihetta. Minä päätin hieman oikoa mutkia ja kokeilla löytämääni pikakugelhopfin reseptiä. Linkin takaa löytyy alkuperäinen resepti, tässä minun suomennokseni:

Nopea Kugelhopf (glutoffee)

Kakku sopii noin 25 cm halkaisijaltaan olevaan "kuivakakkuvuokaan".

n. 225 g voita
1 cup sokeria
5 munaa
3,5 cup jauhoja
3 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 cup maitoa
1 cup sultana-rusinoita
1 tl raastettua sitruunan kuorta
1 tl vaniljauutetta
tomusokeria

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele ja jauhota vuoka.

Yhdistä sokeri ja voi suuressa kulhossa. Lisää munat ja vatkaa. Sekoita toisessa kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää seos ja maito ensimmäiseen kulhoon ja sekoita kunnes tasaista. Lisää rusinat, sitruunan kuori ja vanilja.

Laita taikina vuokaan ja paista 40-50 minuuttia. Jäähdytä ja koristele tomusokerilla.

Omat muunnokseni

Meidän kaapistamme ei löytynyt kultaisia rusinoita eikä edelleenkään sitä vaniljauutetta, joten käytin tavallisia rusinoita ja vaniljasokeria, jonka sekoitin jauhoseokseen.

Paistoaikaa meni 50 minuuttia ja taikina päästi sisästään todella paljon nestettä, jonka vippasin lopulta pois vuoasta. Ilmeisesti olisi kannattanut odottaa paistamisen jälkeen hetki, että neste olisi imeytynyt kakkuun mutta ei siitä kuivaa tullut kuitenkaan.

Kerrankin keksin hyvän tavan tomusokeroida kakku!

Meillä mies on yleisesti ottaen enemmän kuivakakkujen ystävä, mutta nyt asetelma kääntyi päälaelleen. Minä pupelsin kakkua varmaan viikon (säilyi foliossa hyvin), maku oli parhaimmillaan noin toisen tai kolmannen päivän kohdalla.

Ja glutofeeta: pörheän yönsinisen silkkipaperikomeuden sisältä paljastuu innoituksen vallassa syntynyt upea elsassilaiskakku, viskitartaletteja, niin ohuita että niihin tuskin uskaltaa koskea, sekä reunoilta ihanasti ruskistuneita mantelilastuja.

***

Tämä kakkujuttu saa myös kunnian olla Kujerruksia 400. postaus! Toivottavasti näitä tulee vielä monta sataa lisää. Ja samalla tämä on toinen osallistumiseni Lurun syötävän hyvään Lue ja syö -haasteeseen.