Miika Nousiainen: Metsäjätti

Nousiaisen kehuttu Metsäjätti (Otava, 2011) odotti lukuvuoroaan pitkään päätyen työmatkaluettavaksi blogin facebook-sivulla pidetyn äänestyksen kautta. Kiitos siis aktiivisille äänestäjille!

- Sehän on pääkonttorin herroja. Ja niinhän se on, että mitä isompi herra, sitä huonommat uutiset. Oli oman kylän poikia tai ei.
Epäuskoinen väki nappaa kypärät naulakosta ja valuu jupinan saattelemana ulos ruokalasta. Jatkan muutaman työkaverin kanssa baariin oluelle. Ensimmäiset tuopit juodaan epätietoisina. Yritän pehmentää työkaverieni pelkoa konsultin tulosta.
- Minä tunnen sen Pasi Kaupin. Tunnen oikein hyvin ja voin sanoa, että on reilu mies.

Tarinaa kertovat vuorotellen lapsuudenystävät Pasi ja Janne. Pasi karisti lukion jälkeen Törmälän pölyt jaloistaan, kävi kauppiksen ja työskentelee nyt Metsäjätissä koristeltuna hienolla tittelillä. Janne puolestaan jäi Törmälään, alkoholisoitui aina välillä ja meni tietysti tehtaalle töihin kun mitäkäs sitä muutakaan. Tai olisihan sitä voinut toimittajaksi, mutta ei ne siellä koulussa lyöneet käteen kuin ammattikoulujen esitteitä. Ystävien tiet kohtaavat, kun Pasi päätyy työmatkalle Törmälään: tehdasta pitää uudistaa ja YT-neuvottelut käynnistää.

Luvassa on siis perisuomalaista mielenmaisemaa: on kyläyhteisö, joka elää tehtaasta ja jossa kaikki tietävät kaikista kaiken. Poliittinen kenttä on tasaisen punainen. Elämään suhtaudutaan realistisesti: mitä sitä turhia mitään, tehtaalle mennään kuten isäkin. Janne noudattaa vanhaa kaavaa, kulkee törmäläisiä jälkiä, vaikka toisinaan antaakin itselleen tilaisuuden haaveilla jostakin. Pasi puolestaan joutuu kohtaamaan omat juurensa, pohtimaan omaa paikkaansa ja samalla pohtimaan omaa, pian koittavaa isyyttään.


- Siellä ei ollut mitään.
- Missä?
- Kaupassa. Ei ollut luumutomaatteja, ei tuorepastaa, ei ricottaa, ei edes pinjansiemeniä.
- Voi rakas, pääset huomenna kotiin.
- Nälkäsenä.


Teemat ovat suuria, mutta ihmistä lähellä. Nousiainen tuo niin Jannen kuin Pasinkin arjen lähelle lukijaa. Tunnelma on jotenkin haikea, mutta huumoria ei ole unohdettu. Törmälän kyläyhteisö on toisaalta hieman surkuhupaisa, toisaalta sympaattinen ja tosi. Black Sabbath is best, Dingo painu vittuun!

Jollain tavalla Metsäjätti on todella lohdullinen kirja. Se sisältää paljon suomalaista melankoliaa, mutta on silti pohjavireeltään positiivinen. Kyllä tässä pärjätään, vaikka välillä meneekin huonommin ja maito happanee baarin pöydän alla. On selvitty ennenkin. Tuli hyvä mieli.

Kurkkaa lisäksi vaikka Lurun tuore teksti tai Jennin mainio arvio.

Lukudiplomitehtävä: Kirjoita teoksesta urbaanilegenda.

"Kuule Mauno, kuulin Pasista aikamoisen jutun kylillä."
"Jaa mitäs se poika nyt?"
"Oli pojilla taas perinteiset lumisodat käynnissä, Kivistö versus Koivisto. Ja arvaa kumman puolella poikasi heitti palloja?"
"No Koiviston tietysti, mikä kysymys tuo on?"
"Ei kun kuulin että Kivistön puolella oli."
"Urpaanilegendaa vai mitä tuo tommoinen, tuosta hyvästä tarjoat oluet."

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Otava, 2011. 286 s.
Kansi: Markus Pyörälä