Eve Hietamies: Yösyöttö

Paras kummipoika.

Lukeminen takkusi pahemman kerran. Kesken oli samaa aikaa tiiliskiveä muistuttava klassikko ja englanninkielinen tietokirja, joka ei ollut siitä ymmärrettävämmästä päästä. Silloin kun luin, meinasin nukahtaa. Tähän oli saatava muutos. Nappasin siis hyllystä Eve Hietamiehen Yösyötön (Otava, 2010) ja painuin töihin.

Pärjäänkö?
Kyllä, koska oli pakko.
Koska vaimo hyppäsi Naistenklinikan edessä taksiin ja ajoi pois.
Jäikö jotain muuta vaihtoehtoa?

Muistin kuulleeni kirjasta aikaisemmin kehuja ja siksi olin sen jostain alesta omaan hyllyyn napannutkin. Olen ilmeisesti kuullut aika huonosti, sillä yllätykseni oli suuri kirjaa aloittaessani. Siis tässähän on pääosassa mies? Siistiä.

Antti Pasasta on kohdannut suuri elämänmuutos. Perheeseen syntyi vauva, pieni mies, mutta vaimo vaipuu masennukseen ja jättää kaksikon yksin. Miten vauvaa hoidetaan? Voiko töistä jäädä vanhempainvapaalle? Mistä äidinmaitoa saa ostaa? Miten hoidetaan ihottumaa? Ja milloin aloitetaan oikean ruoan syöminen? Antilla on paljon kysymyksiä ja vain pieni turvaverkko, isä ja vaikeasti vammainen veli, mutta onneksi on naapureita ja lähiympäristössä on muitakin vanhempia, tai siis lähinnä äitejä.

Hietamies on kirjoittanut mainion ja vetävän romaanin, jonka lukee käytännössä yhtä kyytiä. Teksti rullaa eteenpäin ja Antin ja Paavon päivärutiinit jaksavat pitää mielenkiintoa yllä, vaikka yhteistä kokemuspintaa ei juuri olekaan. Antti on oikeastaan aika symppis hahmo kehittyessään kirjan aikana niin sanotusta perusurposta varsin fiksuksi tyypiksi. Tykkään.

Joskus kun kävimme kävelyllä ja työntelin poikaa vaunuissa, aurinko paistoi suoraan sen silmiin. Lopulta rakensin sille aurinkosuojan: kiinnitin lastenvaunujen kuomun reunoihin pyykkipojilla valkoisen sideharsorätin, joita oli äitiyspakkauksessa.
Eräänä aamuna huomasin ostarilla naisen, joka oli tehnyt omille vaunuilleen samalla tavalla.
Tuli vähän hölmistynyt olo.

Kuulemma kirja viehättää myös oikeasti vauva-aikaa viettäneitä, tai ainakin lapselliset tutut sanoivat nauraneensa ja samaistuneensa. Ja varmasti niin. Itse ainakin osasin hypätä paniikkitunteisiin mukaan. Viimeksi kun jäin kummipoikaa hoitamaan onnistuin laittamaan vaipan ensin väärinpäin. Onneksi tyypin isosisko osasi auttaa ja neuvoa.

Mitä minä tästä kirjasta osaan vielä sanoa? Se viihdytti, nauratti, sai kannustamaan päähenkilöitä, ilahdutti. Se tuntui todelta ja oli hyvä lukukokemus. Luen varmasti sen jatko-osan, Tarhapäivän. Ja tämän jälkeen se tiiliskiviklassikkokin maistui ihan eri tavalla.

Haasteet: Uusi kotimainen kirjailija koettu ja kiivetty yksi askel lisää omalle kirjahyllyvuorelle.

Eve Hietamies: Yösyöttö
Otava, 2010 (pokkari 2012). 383 s.
Kansi: Markus Pyörälä