Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen

Luin viime kuussa yhden Timo Parvelan hurmaavista Maukka ja Väykkä -kirjoista. Kirja ihastutti minua kielellään, lempeydellään ja sympaattisuudellaan aivan kuten sarjan ensimmäinen osa teki minulle vuonna 2007. Kyseisen jutun kommenteissa Lukuhetkien Sonja sanoi seuraavaa:

Jos et vielä ole lukenut Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen, korjaa tämä vääryys heti! Kyseinen kirja on IHANA<3

Ihan heti en ehtinyt opusta käsiini saada, mutta nyt tämä vääryys on korjattu. Luin ennen nukkumaanmenoa pienissä pätkissä, noin luku kerrallaan, Maukka, Väykkä ja Karhu Murhisen (Tammi, 2012).

- Miksi maailmassa on niin paljon kysymyksiä? Tietääkö joku vastaukset niihin kaikkiin? Milloin aika alkoi? Paljonko kello silloin oli?
Päästäisen kysymykset kohosivat vaaleansinisen talon pihalta kuin meteoriittiparvi, joka matkasi yhä syvemmälle avaruuteen. Päästäiset ovat hyvin pieniä, mutta pienenkin kysymykset voivat olla suunnattoman suuria.

Karhu Murhinen on tuttu hahmo sarjan edellisestä kirjasta, Maukka, Väykkä ja suuri seikkailu. Pieni rohkea päästäinen on asettunut asumaan taivaansiniseen taloon kissan ja koiran kanssa. Piskuisesta koostaan huolimatta Murhinen ei kuitenkaan tyydy vähään: hän haluaa elää täysillä, ajaa polkupyörällä ja pelata pesäpalloa sekä selvittää elämän tarkoituksen. Kiireeseen on myöskin syy: päästäisen elämä kun ei ole luonnollisesti kovinkaan pitkä ja sydänkin lyö 800 kertaa minuutissa.

Kirjassa siis seurataan Karhu Murhisen elämää nuoruudesta vanhuuteen. Pikkuinen päästäinen päättää aloittaa työnteon, rakastuu, vanhenee arvokkaasti ja jättää käpälänjälkiä moneen sydämeen. Murhisen tarina on sydämeenkäypä ja suloinen, surullinen mutta silti lämmittävä. Parvela kirjoittaa selkeää ja lempeää kieltä kertoen pientä, mutta elämää suurempaa tarinaa. Hauskimman luvun maininnan saa Mitä täällä oikein tapahtuu?

Virpi Talvitien kuvitus sopii kirjaan kuin kuono päästäiselle. Kuvat ovat värikkäitä ja satumaisia tuoden lisäarvoa tarinoille, jotka toimisivat jo itsessään. Itse asiassa myös kuvatkin toimisivat, Talvitien kuvituksia ripustaisi mielellään vaikka seinälle.

- Joten minun tulee tästä lähtien käyttäytyä ja elää kuin aikuinen, päästäinen nyökkäsi itsekseen.
- Kamalaa! Maukka naukaisi.
- Ymmärrän, Väykkä nyökkäsi.
- Mitä se tarkoittaa? Maukka kysyi epäluuloisesti.
- Minä en voi enää juosta päättömästi sinne ja tänne. Minun tekemisilläni pitää olla tietty tarkoitus. Minun täytyy ihan itse tehdä omat voileipäni. Minä en voi röyhtäistä ruokapöydässä. Minä en saa sanoa kaikkeen "enkä" tai "jippijaiei". Minun täytyy mennä töihin. Minun täytyy mennä naimisiin. Ehkä.

Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen on kirja, joka piilottaa syvällisen sanoman hauskojakin piirteitä saavan tarinan sisälle. Täytyy myöntää, että itsekin hieman niiskuttelin kirjan lopussa (ihan vähän vain). Hieno kirja ja, Sonjan sanoja lainaten, ehdottomasti myös IHANA.

ps. Ainut asia, josta olin aivan pienen pienen hitusen pettynyt oli se, että Murhinen ei lennäkään kannessa avaruusaluksella. Koska olisihan avaruuspäästäinen ollut aika siisti juttu. Ehkä se tulee johonkin toiseen tarinaan.

Timo Parvela ja Virpi Talvitie: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen
Tammi, 2012. 125 s.