Lavalta: Charles Dexter Wardin tapaus (Tikkurilan teatteri)

Kuva: Leena Tiuri / Tikkurilan teatteri

Tikkurilan teatterissa on pyörinyt huhtikuun alusta asti Charles Dexter Wardin tapaus, joka perustuu samannimiseen H.P. Lovecraftin romaaniin. Lovecraft on minulle tuttu ainoastaan nimeltä, vaikka useamman henkilön toimesta hänen tarinoitaan onkin minulle kehuttu. Ajattelin kuitenkin, että on tästä esityksestä pakko saada jotain irti vaikkei Cthulhusta muuta tietäisikään kuin Iä! Iä!n ja lonkerot.

Lyhykäisyydessään näytelmä kertoo nuoresta miehestä, Charles Wardista, ja tarinaa kertoo hänen perhelääkärinsä Marius Willett. Charles on varsin utelias, joskin ehkä hieman sairaalloinen nuorukainen, joka on kiinnostunut muinaistutkimuksesta ja alkaa selvittää sukujuuriaan. Arkistoja kaivellessaan hän törmää Joseph Curweniin, jonka vaikutus suvun historiaan on haluttu häivyttää ennakkoluulojen vuoksi. Ennakkoluuloissa vaikuttaa kuitenkin olevan yllättävän paljon perää ja vähitellen Charles sotkeutuu yhä pahemmin tutkimaan Curwenin salakirjoituksella tehtyjä muistiinpanoja ja kokeilemaan mystisiä rituaaleja. Willett yrittää pysytellä sivustakatsojana, mutta joutuu lopulta myös itse osaksi tapahtumaketjua ja sen synkkää päätöstä.

Paljastan tässä vaiheessa, että tunnen molemmat lavalla olevat näyttelijät eli Charlesia esittävän Risto Uusikosken ja Willettiä näyttelevän Aki Järvi-Eskolan. Tästä huolimatta (ja koska minulla ei ole tapana vääristellä arvioitani) näytelmään oli helppo uppoutua; lavalla eivät suinkaan olleet minulle tutut ihmiset vaan olin siirtynyt 1800-luvun Providenceen.

Koska kyseessä on psykologinen kauhunäytelmä olin hieman jännittynyt, olen nimittäin melkoisen säikky ja päädyin kaiken lisäksi istumaan eturiviin. Näytelmässä ei kuitenkaan ilokseni käytetty säikyttelyä, vaan kammottavuus hiipi esiin Charlesin hitaasta vajoamisesta hulluuteen ja taitavasta valojen ja äänien käytöstä.

Esityksen dramatisoinnin on tehnyt Sami Keski-Vähälä ja sen on ohjannut Aarne Lindén. Mielestäni esityksessä oli keksitty hienoja tehostekikkoja ja esimerkiksi piirtoheittimiä ja diaprojektoria hyödynnettiin varsin kekseliäästi. Ulkonäytelmällisistä seikoista on mainittava, että vaikka tila oli tupaten täynnä katsojia ei siitä silti tullut tunkkainen tai tukahduttavan kuuma.

Kestoa esityksellä oli 1 h 15 min ja se olikin tälle varsin mainio pituus. Koska kyseessä on pääosin puheesta koostuva näytelmä, alkaisi pitempi esitys lähes väistämättä alkaa puuduttaa. Tämänpituisen pätkän myös jaksaa istua mainiosti ilman väliaikaa, joten esityksen illuusio säilyi rikkumattomana.

Charles Dexter Wardin tapaus toimi minulle kiinnostavana ensikosketuksena Lovecraftin maailmaan ja viihdyin esityksessä varsin mainiosti (vaikka vähän pelottikin). Oikein imponeeraavaa, kiitos!

Viimeiset esitykset ensi viikonloppuna 26.-27.4. Vernissan yläsalissa ja ne ovat tällä hetkellä loppuunvarattuja. Esityksen on kuitenkin lupailtu jatkuvan syksyn ohjelmistossa, joten olkaapa silmät auki jos tämä kiinnostaa.

Otan myös mielelläni suosituksia vastaan että mistä (ei ihan hirveän jännästä) Lovecraftin tarinakokoelmasta tai vastaavasta kannattaisi aloittaa.