Lavalta: Perhosia askelten alla (Kansallisteatteri)

Kuva : Janne Siltavuori / Kansallisteatteri

Hiljennyn astuessani Omapohjan katsomoon. Musiikki on rauhoittavaa, lavalla on hiekkaa ja valoja. Olen tullut katsomaan Perhosia askelten alla, ranskalaisen Jean Cagnard'in nukeille kirjoittamaa näytelmää.

Nuori poika Chorten ja vanha mies Banbousha pakenevat kotoaan yli vuorien kohti toista maata. Vaikka koti-ikävä on kova, ei takaisin voi kääntyä valloittajien pelossa. Matkan varrella kulkueeseen liittyvät mystinen jakki ja nuori tyttö Song pienen veljensä Tsangpon kanssa. Kulku vuoristossa ei ole helppoa yksin, saati sitten kun pienimmiltä loppuvat voimat. On vain seurattava jakkia ja ajateltava lämpimiä sanoja kuten aurinko.

Kuulin esityksestä kehuja jo sen ensi-illan jälkeen tutuilta. Idea nykynukketeatterista vaikutti muutenkin kiinnostavalta, en nimittäin muista olleeni aikuisiällä teatterissa jossa olisi käytetty esityksessä ainoastaan nukkeja. Anne Rautiaisen ohjauksessa Janne Siltavuoren valmistamat nuket heräävät eloon. Jouko Keskinen, Karin Pacius ja Markus Virtanen kohtelevat hahmojaan lämmöllä ja pian unohdan sen, että Chorten seuralaisineen eivät liiku itse.

Lavastus on kaunis, unenomainen ja kulmikas. Kylmät vuoret lumipyryineen ja pelottavine, perässä seuraavine valloittajineen vetävät katsojan maailmaansa. On tuulta, askelten kaikua ja kylmää lunta. Valo- ja äänisuunnittelu on mietittyä, kiitokset Hannu Lahtela ja Esko Mattila. Jakin huuto nostaa edelleen karvani pystyyn, vaikka olen samalla rauhallinen.

Seurana ollut mies ehti miettiä jo paljon teoksen tematiikkaa, pohtia sielunvaellusta ja merkityksiä. Itse olin huono keskustelukumppani kotimatkalla, haikeus iski vasta junassa.

Perhosia askelten alla teki hyvää sielulle. Kiitos.

Esitys Kansallisteatterin ohjelmistossa vielä toukokuun puoliväliin, käykää katsomassa.