Leena Krohn: Tainaron

Leena Krohnin Tainaron: Postia toisesta kaupungista (WSOY, 1985 / Teos, 2006) kuljettaa lukijan ihmeelliseen Tainaronin kaupunkiin. Nimettömäksi jäänyt kirjoittaja kynäilee kirjettä jollekulle tärkeälle, jonka henkilöllisyys jää myös hämärän peittoon. Kolmessakymmenessä kirjeessään kirjoittaja kertoo elämästä Tainaronissa ja sen erikoisista asukkaista ja kaipaa vastausta vastaanottajalta.

Mutta se oli ihmeellinen kaupunki! Jäärän ylpeys oli ymmärrettävissä. En ollut ikinä käsittänyt, miten valtava Tainaron oli. Näin nekin kekomaiset asuinalueet, joissa kerran olin vieraillut vain kastuakseni kuningattaren kyynelistä, näin ruhtinaan palatsipuiston käytävineen ja pagodeineen, ja idässä slummien loputtomat sotkuiset vyyhdit.

Tainaron tuntuu yhtä aikaa tutulta ja vierailta. Kirjoittajan mukana pääsemme tutustumaan pölyisiin katuihin ja värikkäisiin ketoihin sekä lepäilemään aurinkoisella parvekkeella. Tutustumme kuningatarmehiläiseen ja kuuntelemme Jäärän kertomuksia, melkein kohtaamme muurahaisleijonan (joka ei harmi kyllä muistuta Muumien versiota laisinkaan) ja kävelemme termiittikeon uumenissa. Kaupunki tuntuu todelliselta ja silti siellä elelevät hyönteisenkaltaiset olennot hämäävät: olemmeko vielä maapallolla? Olemmeko ihmisiä, onko kirjoittaja ihminen? Erilaisia olemme ainakin, sillä jos kirjoittaja katsoo kummeksuen tuntosarvia katsovat hekin häntä oudoksuen.

Leena Krohn kehrää kokoon kuvan unenomaisesta ja kauniista sekä toisaalta tehokkaasta ja toimintaa kuhisevasta kaupungista. Tainaronissa kaikki muuttuu joka päivä ja siellä ei koskaan voi ehtiä tutkimaan jokaista kadunkulmaa. Hyönteiset elävät omaa elämäänsä, toiset lyhyttä ja intensiivistä, toiset koteloituvat moniksi vuosiksi. Vaikka moni kuvaus on hyvin akkuraatti vastine meidän maailmamme hyönteisille, on Tainaronin hyönteisissä lisäksi jotain joka tuo ne hyvin lähelle. Minun on vaikea mieltää hyönteisiä inhimillisiksi sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta jotain sellaista Krohn saa tekstillään aikaan, saa ajattelemaan hyönteisiä inhimillisinä olentoina vaikka ne toteuttavat samalla omia tehtäviään luonnon kiertokulussa.

Tähän uuteen, vuonna 2006 painettuun painokseen, on lisätty kaksi uutta lukua ja Inari Krohnin kuvitus. Mustavalkoinen kuvitus tuo oman lisänsä kirjan hiljaiseen ja omalaatuiseen tunnelmaan.

Mekin muutumme, mutta vähä vähältä. Me olemme tottuneet tiettyyn pysyvyyteen ja meillä on useimmilla enemmän tai vähemmän vakaana säilyvä henkilöllisyys. Toisin on täällä. Minulle on jäänyt arvoitukseksi, mikä oikeastaan on yhteys kahden peräkkäisen elämän välillä. Kuinka henkilö, joka muuttuu niin täydellisesti, voi enää sanoa olevansa missään mielessä sama kuin ennen? Mitän hän voi jatkaa? Kuinka hän voi muistaa?

Itse pidin kovasti tästä matkasta uuteen kaupunkiin. Krohnin kauniin kielen lisäksi nautin kovasti tuttujen hyönteislajien tunnistamisesta ja niiden elintapojen muuntamista kaunokirjalliseksi tekstiksi.

Lukudiplomitehtävä (Fantasiaa): Valmista teoksen hyvistä ja pahoista hahmoista pelikortit. Esittele.

Tainaronissa ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole hyviä tai pahoja hahmoja, sillä hyönteisyhteiskuntaa muistuttavassa kaupungissa jokaisella olennolla on oma tehtävänsä. Valitsin pahaksi hahmoksi kuitenkin mystisen muurahaisleijonan, josta kirjassa annetaan vain viitteitä, ja hyväksi hahmoksi Outojen holhoojan.

Olin kaatunut hiekkaan pelkästä pelon heikotuksesta, sillä olin ehtinyt nähdä kuinka jonkinlainen kärki, karvojen tai piikkien peittämä kynsi tai ehkä hammas vilahti reiän reunalla, mutta se oli kadonnut heti takaisin pimeyteen.

Muurahaisleijona näyttäytyi minulle yhtenä niistä harvoista hahmoista, joissa ei tuntunut olevan mitään inhimillistä. Lisäksi sen muoto jossain määrin toisteli pataa, joten siksi se sai päätyä pataässäksi.

Ja sellainen tosiaan on Kuningatarkimalainen, että hän huolehtii hellästi niistä, joita monet täällä Tainaronissa pitävät kummallisina ja kartettavina: katulaulajista, kerjäläisistä ja ilolinnuista, eri tavoin hassahtaneista ja omiin rohtomaailmoihinsa unohtuneista.

Kuningatarkimalaiselle kuului tietysti herttakuningattaren rooli. Yritin kortissa toistaa pelikorttikuningattaren väritystä ja joitain kuvioita. Kukkakin pääsi ovelasti mukaan. Toivottavasti tein Outojen holhoojan kapealle tiikeriraitaiselle vyötärölle tarpeeksi oikeutta.

Lukudiplomia varten tämän ovat lukeneet myös Suketus ja Luru.

Leena Krohn: Tainaron
WSOY, 1985 / Teos, 2006. s.
Kannen kuva ja kuvitus: Inari Krohn
Kansi: Merri Nordin