Petri Hytösen ja Mark Mallonin Fillarijuttu (WSOY, 2006) tarttui satunnaisotannalla mukaan sarjakuvaosastolta jollakin kirjastoreissulla. Ehkä se oli kannen hopeanhohtoisuus joka houkutteli tällaista harakkaa.
Fillarijutussa yksinäinen Iines matkustaa bussilla numero 67 ja haaveilee pyörästä. Varaa ei ole uuteen bussikorttiin saati sitten kesäiseen menopeliin. Bussissa matkustaa myös mystinen María Grez, jonka silmiin ei tulisi katsoa. Polkupyörä limittyy uneen ja unet johtavat jonnekin, johonkin, joka auttaa Iineksen löytämään uudelleen jotain tärkeää.
Hieman sekavaa vai mitä? Niin, en aivan saanut juonen kokonaiskuvasta kiinni ja se on muutenkin sen verran monitasoinen että tiivistäminen muutamaan lauseeseen tuntuu hankalalta. Joka tapauksessa seikkaillaan sekä todellisessa että unimaailmassa ja jossain määrin pohditaan, miten unet meihin vaikuttavat.
Petri Hytösen tussipiirrokset ovat paikoin nerokkaita ja kauniita, leveällä viivalla saa yllättävän paljon aikaan. Toisaalta se on myös ongelmallista. Kun kuvassa on paljon samanpaksuista viivaa, tulee siitä epäselvä ja kun väritystä tai varjostusta ei ole käytetty tuntuu hahmottaminen välillä vaikealta.
Mark Mallonin tarina kulkee vieressä painettuna, tässä ei siis ole varsinaisia puhekuplia vaan kaikki teksti on erikseen. Välillä tuntuu, että tämä ei ole niinkään sarjakuva, tekstiä on niin paljon, ja toisinaan sivut ovat lähes pelkkää kuvaa ja lauseet lyhyitä välähdyksiä mustan keskellä.
Tarina on lähtökohtaisesti kiinnostava ja hämmentävä unikuvineen ja bussimatkoineen. Luin lopulta teoksen kaksi kertaa ja edelleen pidän sitä mielenkiintoisena, mutta olen hieman kummissani kun en saanut loppujen lopuksi kuitenkaan aivan selville että mitä ja kuinka. Ei kaikkia toki tarvitse täysin avatakaan, mutta olisin kaivannut jotain lisää jotta Fillarijuttu olisi päässyt todella viehättämään. Siinä oli kiinnostavia maagisuuden ulottuvuuksia, mutta olisin halunnut jonkinlaista lopetusta, selitystä, edes jonkinlaista.
Ei Fillarijuttu siis mikään täydellinen hutivalinta ollut, mutta jotain jäin vielä kaipaamaan. Piirrostyyli oli pääosin silmääni miellyttävää ja se minkä tarinasta irti sain oli kutkuttavaa.
Haasteet: Seitsemän sarjaa -settiin yksi teos lisää.
WSOY, 2006. 108 s.
Graafinen ulkoasu: Sanna Saastamoinen
Moi, tulin nillittämään. :) Missään kun ei oikein sanota, että tämä on sarjakuva(romaani?). Se tulee ilmi tekstissä, mutta olin ihan hämilläni, kun alettiin puhua piirtämisestä, kun olin kuvitellut kyseessä olevan ei-sarjakuvan. :)
VastaaPoistaEi iso ongelma, mutta jos varsinaista ja järjestelmällistä genreluokittelua ei halua alkuun, voisi alussa tehdä selväksi, millaisesta kirjasta on kyse.
Ystävällisin nillitysterveisin. :)
Kiitos nillityksestä, Karoliina! Olen näemmä taas unohtanut jossain kohtaa painaa talletusnappia, koska genretagi oli jäänyt pois! Käynpä nyt joka tapauksessa lisäilemässä tuonne luokittelun niin pysyvät opukset nätisti laatikoissaan. :)
Poista