Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja mieletön lumipallo

Eräänlainen mieletön lumipallo hänkin.

Timo Parvelan Maukka ja Väykkä -kirjat valtaavat yhä edelleen alaa sydämessäni. Tällä kertaa lukuvuorossa oli sarjassa toisena ilmestynyt Maukka, Väykkä ja mieletön lumipallo (Tammi, 2009). Alunperin tämä jouluinen tarina on julkaistu sanomalehdissä lasten jatkokertomuksena.

Maukka kehräsi. Se oli juuri tajunnut omistavansa maailman suurimman joulukalenterin. Sellaista kadehtisivat kaikki. Kissan sydän pamppaili onnesta, kun se ajatteli, että alhaalla kylässä asuvatkin näkisivät kalenteripallon, joka loisti mäen päällä kuin täysikuu.

Reipas Väykkä on jälleen kerran siis päättänyt tehdä rakkaalle kissaystävälleen mieliksi ja rakentanut tälle upean, lumipallon muotoisen joulukalenterin. Onni muuttuu kuitenkin pian kauhistukseksi, sillä pallon tukipölkky irtoaa ja se vierii mäen laelta alas kylän läpi ja mulahtaa järveen. Aivan kuin tässä ei olisi tarpeeksi on pallo matkansa aikana aiheuttanut paljon tuhoa kyläläisten asumuksille.

Kyläläiset ovat puolestaan kuin puulla päähän lyötyjä: mistä ihmeestä tämä luonnonmullistus oikein tuli? Maukka on luonnollisesti eniten huolissaan joulukalenterinsa kohtalosta, kun Väykkä puolestaan tuntee suurta syyllisyyttä alkaessaan korjailla kyläläisten taloja. Loppu onkin sitten yllätys, mutta voin kertoa että luvassa on pettymyksiä ja huijauksia. Onneksi ei kuitenkaan jäädä pelkästään näin ikäviin tunnelmiin, vaan Parvela tarjoilee lukijalle tietenkin myös ystävyyden kädenojennuksia ja onnea.

Kuin näkymättömän koneiston rattaiden kääntäminä kaikkien katseet siirtyivät ensin pallosta Maukkaan, sitten hitaasti mutta tarkassa tahdissa kylän takana häämöttävälle mäelle. Kylässä talot peittivät näkyvyyden, mutta järvelle kalenteripallon tekemä ura erottui selvänä ja tarkkarajaisena. Se alkoi Maukan ja Väykän kotipihasta ja päätyi heidän jalkojensa juureen. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, mistä pallo oli lähtenyt liikkeelle ja kuka sen oli rakentanut.

Maukka ja Väykkä jaksavat edelleen viehättää minua hahmoina. Vaikka kissa ja koira ovat pääosin luonteeltaan kärjistettyjä vastakohtia, löytyy ystävyksistä muutakin. Ahneen ja omahyväisen Maukan turkin alta paljastuu aika ajoin kultainen sydän ja mallikelpoinen Väykkä uskaltaa toisinaan tunnustaa tehneensä hupsusti tai väärin.

Parvela kirjoittaa edelleen lukutuntumaltaan miellyttävää tekstiä ja teokset eivät olisi näitä samoja ilman Virpi Talvitien ihania ja kekseliäitä kuvia. Tuntuu, että en osaa kuin hehkuttaa ja sallittakoon se tässä tapauksessa: Maukka ja Väykkä -kirjat tarjoilevat minulle aina sopivan määrän inhimillisyyttä ja ystävyyttä niin, että sydän on pakahtua onnesta. Mieletön lumipallo onnistuu ilahduttamaan myös nyt, vaikka kevät on jo kovasti tuloillaan. Parhaimmillaan tämä toki saattaa silti olla joulun aikaan.

Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja mieletön lumipallo
Tammi, 2009. 148 s.
Kuvitus: Virpi Talvitie