Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä

Minun Töölöni vuonna 2009.

Kjell Westön Leijat Helsingin yllä (Otava, 1996) vei minulta jalat alta. Ensimmäiset viisikymmentä sivua olin hieman pihalla siitä kuka kukin on, mutta sen jälkeen osasin olla vain ihastunut. Muutaman päivän ajan elin mukana Rickardin eli Rikun perheen elämässä kaikilla aisteilla.

Niin: on juuri sellainen ilta että jos katsoo pitkään ja kärsivällisesti kaupungin ylle, taivaalla voi nähdä ihmisten unelmat. Ne purjehtivat mustaa samettia vasten kuin värikkäät, fosforinhehkuiset leijat. Ne on maalattu kaikilla ajateltavissa olevilla väreillä, ne ovat punaisia, vihreitä, keltaisia, sinisiä, violetteja ja vaikka millaisia: värillä ei ole väliä, tärkeintä on että ne ovat siellä, että ne ovat kukistaneet pimeyden, että ne keinahtelevat vapaasti ja laiskasti tuulen mukana, että ne LIITÄVÄT.

Henrik Bexar on sota-ajan lapsi, Ruotsiin lähetetty ja Suomeen palannut. Skrottomsiin hän ei aio jäädä, hän tahtoo suureen kaupunkiin. Vaimoksi löytyy Benita, entinen Miss Tampere, varakkaasta perheestä. Perheeseen siunaantuu kolme lasta, Dani, Marina ja Rickard. Leijat on tarina heistä kaikista, heidän perheestään ja suvustaan. Mutta ennen kaikkea se on Rikun tarina, kasvukertomus Helsingin kaduilta. Tarina, jota kertovat Riku ja Marina.

Kaapelitehtaalla satoi. 2009.

Westön Helsinki on samaan aikaan ruma ja kaunis. Vanhaa Helsinkiä ihastellaan, uudempiin elementtitaloihin suhtaudutaan viileästi. Eloon heräävät minulle erityisesti Töölö ja Munkkiniemi. Ja Ratakadun koulu, minun harjoittelukouluni, jalkapallokentät ja Johanneksen kirkko.

Bexarien perheen elämä ei ole helppo. Rakkaudettomuus ja juurettomuus vaivaavat, samoin tietty levottomuus. Kaikki kolme sisarusta etsivät paikkaansa maailmassa ja samaa tekevät myös vanhemmat. Yhteiskuntakaan ei pysy muuttuvan maailman perässä, uusia yrityksiä perustetaan, rahoilla keinotellaan ja lopulta koittaa yhdeksänkymmentäluvun lama. Eikä yksinkertaista ole sekään, kun jouluna lahjapaketista löytyy väärän helsinkiläisjoukkueen pusakka.

Johanneksen kirkko. 2010.

Sillä Suomenlinnassa hän tuntee kaupungin läsnäolon selvemmin kuin koskaan. Ympärillä on kesä, kaikki on sinikimalteisen ja hehkuvanvihreän ystävällistä. Hän tuntee että häntä koskettaa suuri sykkivä Ruho, jokin jättiläismäinen ja muotoa muuttava, melskaava, työtä tekevä ja nälkäänsä hotkiva ykseys, jossa kaikilla ja kaikella on paikkansa näennäisestä sekasorrosta huolimatta.

Ja toisaalta on myös paljon kaunista. Hyviä hetkiä, kookoksen tuoksua ja tuoreita vadelmia. Didde-mummin skonsseja, jotka leivotaan silloin kun viili on hapantunut kellarissa. Pienten poikien riemua pukki-kisoissa ja tilastoja ohiajavista automerkeistä. Kuumia suudelmia ja hippiaatetta, rohkeita tekoja ja oman itsensä saavuttavista vihdoin ja viimein.

Stadion. 2009.

Leijat Helsingin yllä oli minulle käytännössä täydellinen kirja. Siinä oli kokonainen ihmiselämä, tai oikeastaan monta sellaista, iloineen ja murheineen. Se on hieno kirja ja aion varmasti lukea sen vielä uudelleen. Ehkä ensi kerralla jopa alkukielisenä.

Lukudiplomitehtävä (Menneisyyden tarinoita): Kuutamolla. Kirjoita päähenkilön elämästä kaksi totuutta ja yksi valhe.

1. Riku joi ensimmäisen kerran itsensä humalaan kolmetoistavuotiaana.
2. Riku on hypännyt benji-hypyn.
3. Riku on seurustellut Miss Tropical Fruit -kilpailun perintöprinsessan kanssa.

Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä (Drakarna över Helsingfors, 1996)
Otava, 1996. (Seven-pokkari, 2009) 527 s.
Suomentanut: Arja Tuomari
Kansi: Jaakko Ollikainen