Olen jotenkin aina ajatellut olevani ekstrovertti. Susan Cainin opuksesta Quiet: The Power of Introverts in a World That Can't Stop Talking (Viking, 2012) löytyvien testien perusteella kallistun kuitenkin introvertimpaan suuntaan. Lisäksi luonnehdinnat introverttien tyyppiominaisuuksista (kärjistetysti) ja toimintamalleista tuntuivat kovin tutuilta. Tuntui mukavalta. Siltä, että minun ei ehkä tarvitsisi tuntea syyllisyyttä siitä, jos haluaisin viettää aikaa rauhassa kotona menemättä mihinkään.
Our lives are shaped as profoundly by personality as by gender or race. And the single most important aspect of personality -- the "north and south of temperament", as one scientist puts it -- is where we fall on the introvert-extrovert spectrum. Our place on this continuum influences our choice of friends and mates, and how we make conversation, resolve differences and show love. It affects the careers we choose and whether or not we succeed at them. --- It's reflected on our brain pathways, neurotransmitters, and remote corners of our nervous system. Today introversion and extroversion are two of the most exhaustively researched subjects in personality psychology, arousing the curiosity of hundreds of scientists.
Kirjassaan Susan Cain kertoo yhteiskunnassa vallitsevasta ekstrovertismi-ideaalista ja pohtii intro- ja ekstroverttien yhtäläisyyksiä ja eroja. Opuksessa käytetään paljon case-esimerkkejä ja siteerataan tutkimuksia, käydään erilaisissa konferensseissa ja jutustellaan ummet ja lammet ihmisten perusluonteesta sekä luonteenpiirteisiin liittyvistä perusolettamuksista, jotka eivät välttämättä pidä paikkaansa.
Cain kertoo aiheesta monipuolisesti ja perustellen käyttäen paljon esimerkkejä. Aina toisinaan aloin tuntea pahaa mieltä ekstroverttien puolesta kun tuntui, että he olisivat introverttien rinnalla jotenkin huonompia mutta aina silloin Cain ehätti hätiin ja esitteli asiasta myös toisen puolen. Molemmanlaisia ihmisiä tarvitaan, jotta tämä maailma pyörisi nätisti eteenpäin. Hatunnosto tästä.
Quiet on myös hyvin amerikkalaisen oloinen kirja. Se esittelee useita "selviytymistarinoita", kertomuksia joissa väärinymmärretyt introvertit löytävät kutsumuksensa ja tasapainon elämässään. Tarinoissa vilahtelee aivan tavallisia ihmisiä ja sitten sellaisia tyyppejä kuten Gandhi. Mukaan on myös ympätty paljon ohjeita esimerkiksi vanhemmille siitä, kuinka introverttia lasta tulisi kannustaa ja "kouluttaa" kohtaamaan uusia asioita. Osa neuvoista on mielestäni varsin järkeviäkin, osa jutuista hieman kummallisia.
Lisäksi noin puolivälissä kirjaa tuskastuin Cainin tapaan kuvailla jokaikistä henkilöä, jonka kanssa hän kirjassa puhui. Kerrottiin hiusten värit, kävelytyylit ja kasvonpiirteet. En tiedä olisiko tämä asia häirinnyt minua niin paljon, ellei Liisa olisi ottanut sitä esiin, mutta niin tai näin oli tämä piirre tekstissä varsin ärsyttävä. Minä olisin ihan mielelläni pysynyt asiassa, siis käsitteiden määrittelyssä ja tutkimusten perkaamisessa sekä vaikka niissä konferenssikuvauksissa.
Parasta antia minulle kirjassa siis olivat kuvaukset erilaisista tutkimuksista, joita temperamentista ja tietyistä luonteenpiirteistä on tehty. Cain kirjoittaa ymmärrettävästi ja selkeästi, mielestäni suurin osa termeistäkin selitettiin jos niitä siellä olikaan. Minusta on myös ihailtavaa, kuinka laajasti näitä luonteenpiirteitä on tutkittu ja tutkitaan ja toivoisin muistavani pysyä kartalla jos jotain uutta ja jännittävää löydetään vaikkapa aivojen rakenteesta suhteessa aiheeseen.
Ei siis lainkaan pöllömpi kirja, vaikka Cainin jutustelu välillä tuskastuttikin. Ja jos tämä saa edes yhden (ekstovertin) vanhemman ymmärtämään paremmin introverttia lastaan (tai puolisoaan tai ystäväänsä tai kollegaansa tai..) niin eiköhän kirja perustele olemassaolonsa jo sillä. Ja kun nyt tätä loppulauselmaa kirjoitan, niin oikeastaan kirja oli oikein mainio aiheeltaan ja esitystavaltaan vaikkei nyt mikään kirjallisuuden helmi tekstillisesti olisikaan.
Liisa koki oppineensa kirjan luettuaan myös jotain ekstroverteistä ja Liina löysi samaistumispintoja.
Viking, 2012. 333 s.
Suomennettu nimellä Hiljaiset - Introverttien manifesti (Avain, 2012).
Aivan ihana tuo postauksen kukkakuva!
VastaaPoistaTodennäköisesti tämä kirja jää minulta välistä vaikka aihe on tärkeä ja mielenkiintoinen. Liian yksityiskohtainen teksti ei vain ole minun juttuni. Hienoa kuitenkin että aiheesta kirjoitetaan. On todella tärkeää erityisesti lapsen kannalta että hänen temperamenttinsa hyväksytään vaikka vanhempien temperamentti olisi aivan erilainen. Hieno juttu että nostit asian esiin. :)
t. Salainen ystäväsi
Kiitoksia Salainen ystävä! Kuvassa on kirjopikarililja, joita kasvaa meillä muutamia. Ja kiitos kivasta kommentista!
PoistaHei Linnea, kiva postaus. Lasten kannalta joskus harmittaa, kun tosiaan yhteiskunta korostaa niitä "reippaita" ja ulospäinsuuntautuneita; onneksi mm. Keltinkangas-Järvinen on pitänyt esillä erilaisia temperamentteja ja myös ns. ujojen vahvuuksia.
VastaaPoistaKiitos Kirjanainen! Keltinkangas-Järvistä minun on pitänytkin lukea jo pitkään. Minua kiinnostaa tämä temperamenttiasia myös työn puolesta eli miten osaisin ottaa ne erilaiset luonteet siellä oppilaiden joukossa.
PoistaJuu, eihän tämä kirjallisilta ansioiltaan mitenkään mullistava ole, mutta asia on hurjan mielenkiintoista. Ainakin näin introvertille. :)
VastaaPoistaMinäkin pidin siitä, että Cain jaksoi aina muistuttaa, että ekstroverteilla on omat ansionsa siinä missä introverteillakin, ja ettei kukaan ole pelkkä intro- tai ekstrovertti.
Ehdottoman mielenkiintoinen kirja tämä oli, Liisa, eli kiitos vinkistä. Ja ehkä Cainin tyyli kirjoittaa on enemmän hänelle eduksi, sillä kirjan helppolukuisuus tehnee siitä myös helposti lähestyttävän.
PoistaCain tasapainoili tuolla nuoralla mainiosti. Tällaisen kirjan olisi helppo sortua hehkuttamaan myös toisen luonnetyypin parhaita puolia, mutta Cain tosiaan löytää "positiivista ja negatiivista" molemmista.
Mä oon hurjasti näemmä myöhässä kaikissa kiinnostavissa blogipostauksissa.
VastaaPoistaMä luulen, että ekstrovertinkin olisi ihan tervettä tunnistaa itsestään introvertit piirteet (ja toisin päin) ja antaa niille tarvittaessa tilaa. Sillä tavalla voi paremmin. No. Voinee paremmin.
Ihan totta, Liina! En nyt muista ketä Cain siteerasi kertoessaan, että täysin ekstrot tai introt löytyvät hullujenhuoneelta, ääripäitä ei juuri ole. Ja hyvä niin. Ehkä sillä tiedostamisen lisäämisellä voisi myös oppia ymmärtämään toisia vähän paremmin.
Poista